eminmaalainen sahatyömiehen vaimo Matilda jäi leskeksi 60-vuotiaana, 1930-luvun alussa. Pian sen jälkeen Matildan poika "Lauri" loikkasi Venäjälle, ja Matilda jäi asumaan pieneen kotimökkiinsä kahden tyttären, miniän ja heidän lastensa kanssa. Lauri tuomittiin Stalinin vainoissa kuolemaan vakoilusta, mutta todettiin syyttömäksi 20 vuoden kuluttua teloituksesta.
Matilda elätti itsensä pienellä maapalstalla, jolla oli tilaa tuskin edes perunamaalle. Toinen hänen tyttäristään oli vähän aikaa töissä Kemi-yhtiöllä, toinen hoiti kahta lastaan ja oli avioliitossa muutaman vuoden.
Oululainen historiantutkija Reija Satokangas on syntynyt sotien jälkeen ja asunut aina kaupungissa. Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies ja kaksi lasta.
Satokangas on tarkastellut Keminmaan historiaa useissa tieteellisissä artikkeleissa. Nyt hän valmistelee väitöskirjaa maaseutuyhteisön ja teollisuuden kohtaamisesta Kemijokisuun maaseutuyhteisössä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Tilastoista Matildaan
Kun Satokangas aloitti tutkimustyönsä, eteen tuli persoonattomia tilastoja ja lukuja. Arkistot kertoivat, että Kemijoen sahateollisuus kehittyi varhain ja nopeasti. Tärkeimpiä virstanpylväitä olivat Kemi-yhtiön perustaminen vuonna 1893 ja Veitsiluodon tehtaan avaaminen vuonna 1922.
Suurin osa tukkilaisista ja sahatyöläisistä värvättiin Pohjois-Karjalasta ja Oulun läänistä. Useimmat heistä asettuivat asumaan Keminmaalle, koska Kemin kaupungilla ei ollut tarjota tarpeeksi maata ja veroäyri oli alhaisempi maaseudulla. Näin Kemijokisuuhun syntyi esikaupunkialueita, jotka hämärsivät kaupungin ja maaseudun välisen rajan.
Tilastot kertovat, että Keminmaan väestö kasvoi räjähdysmäisesti työläisten asuinalueilla, mutta maaseutukylissä kasvu pysyi ennallaan. Sen sijaan tilastot eivät kerro, miten maaseutuyhteisön ihmiset suhtautuivat muuttoaaltoon ja miten heidän jokapäiväinen elämänsä muuttui.
"Jotta voisin selittää maataloudesta elantonsa saaneiden ihmisten tekoja ja kannanottoja monista näkökulmista, minun on päästävä ruohonjuuritasolle. Siihen tarvitsen mikrohistoriallista näkökulmaa, siihen tarvitsen Matildaa", Satokangas tiivistää.
Uusia tutkimuskysymyksiä
Satokangas löysi Matildan perheen tutkiessaan Kemin maaseurakunnan rippikirjoja. Hän etsi arkistoista mökkiläistä, jonka kautta voisi tarkastella työväen asuinoloja ja elämää teollistuvalla Keminmaalla.
Naistutkijan kiinnostus heräsi ensin tunnetasolla: miten Matildan naisvaltainen suurperhe selvisi vaatimattomissa oloissa? Pian perhe osoittautui ihanteelliseksi mikrohistorian tutkimuskohteeksi, poikkeukselliseksi tyypillisyydeksi, joka tarjosi monia näkökulmia.
Matildan perhe on auttanut Satokangasta asettamaan tutkimuskysymyksiä, joiden kautta hän pystyy tarkastelemaan teollistuvan Kemijokisuun ilmiöitä: pätkätyötä ja sosiaaliturvan heikkoutta, avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia, sosialismia ja Venäjälle loikanneita. Kun rinnalle löytyi vielä kertovia lähteitä, kuten sanomalehtiartikkeleita, vuosikertomuksia ja muistitietoaineistoa, maaseutuyhteisön ihmisten suhtautuminen teollistumisen ajan ilmiöihin alkoi hahmottua.
Elämää mökkikylissä
Matildan ja monien muiden Kemijokisuun mökkiläisten kodit oli rakennettu sahalta saaduista laudanpätkistä. Sen vuoksi näitä ahtaita hökkelikyliä kutsuttiin "kilipukkamökkikyliksi".
Monet papit ja talolliset pitivät mökkikyliä paheen pesinä. Mökkiläiset viettivät pyhänsä tansseissa ja muissa maallisissa riennoissa, jotka houkuttelivat pois hartauden harjoittamisesta. Vuoden 1916 piispantarkastuskertomuksessa syypäiksi jumalattomaan menoon nimetään kulkulaisväestö ja liikkuva työkansa, joka on "tuottanut Kemille maineen juoppojen tyyssijana".
Ahtaissa mökkikylissä oli varsinkin 1930-luvun laman aikana runsaasti sosiaalisia ongelmia henkirikoksista prostituutioon, ja alkoholin salakuljetus oli Kemin satamissa yleistä kieltolain aikana. Toisaalta juuri tehdastyöläiset olivat raittius- ja urheiluseurojen puuhaihmisiä.
Myös työväen kristillisiä yhdistyksiä perustettiin, muun muassa Karihaaraan vuonna 1923, jolloin Suomessa oli vuoden ajan vallinnut uskonnonvapaus. Ja vaikka työväenliike vahvistui kansalaissodan jälkeen, suurin osa työväestöstä ei eronnut kirkosta.
Eräs kappalainen puolustikin Pohjolan Sanomien mielipidekirjoituksessa työläisiä huomauttamalla, että säätyläiset olivat jääneet pois jumalanpalveluksista kaikkein sankimmin joukoin.
Lama ja sosialismi
Arkiaamuisin monet mökkiläiset ja tilattomat jonottivat tehtaan porteilla työn toivossa. Joukossa oli epäilemättä Matildan lapsia. Matildan nuorempi tytär pääsi vähäksi aikaa sahalle töihin, mutta 1930-luvun lama teki hänestä ja monista muista työttömiä.
Laman iskettyä ja lapualaisliikkeen vahvistuttua monet kemiläiset työmiehet loikkasivat Venäjälle. Heidän joukossaan oli "Lauri", Matildan poika. Ennen loikkaamista Lauri oli saanut vaimonsa kanssa neljä lasta ja työskennellyt sahalla.
"Löysin Laurin nimen Kemi-yhtiön mustalta listalta vieraillessani yhtiön arkistossa. Listalle kirjattiin työläiset, joita ei poliittisista tai muista syistä otettu enää töihin. Listan mukaan Lauri oli osallistunut työväenliikkeen toimintaan ja erääseen sahatyöväen lakkoon. Se saattoi olla yksi syy Venäjälle loikkaamiseen", Satokangas kertoo.
Sahatyöväen lakot olivat Kemijokisuussa yleisiä. Esimerkiksi vuonna 1905 Kemi-yhtiön työntekijät kieltäytyivät tekemästä pyhätöitä. Sen seurauksena yhtiö pysäytti sahatoiminnan mutta taipui kahden viikon kuluttua työläisten vaatimukseen. Pyhätyökielto jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.
Paradoksaalisesti Kemin maaseurakunnan kirkkoneuvosto näki "vallattomat työlakot" seurauksena pyhätyöstä, joka vieroitti työläisen siveellisestä elämästä.
Susipareja ja äpäriä
Monissa 1930-luvun alun lehtikirjoituksissa kauhisteltiin "susiparien" määrää Keminmaan mökkikylissä. Satokangas näkee keskustelun vastareaktiona lakiuudistukselle, joka salli avoliitot.
Pohjolan Sanomat kertoi uutisessaan vuonna 1930, että lääninetsivät olivat alkaneet etsiä susipareja Keminmaan teollisuuskylistä. Uutisen mukaan ainakin puolet susipareista "muodosti joko karjalainen mies tai nainen yhdessä suomalaisen naisen tai miehen kanssa, ensinmainitun vaihtoehdon ollessa runsaamman kuin viimemainitun".
Myös kirkonmiehet kauhistelivat susiparien ja äpärälasten määrän kasvua ja syyllistivät tehdastyöväestön. Tilastojen perusteella aviottomien lasten määrä oli kuitenkin laskenut selvästi verrattuna 1800-luvun jälkipuoliskoon.
Lauri meni vaimonsa kanssa naimisiin kaksi kuukautta ennen heidän ensimmäisen lapsensa syntymää, epäilemättä välttääkseen yhteisön paheksunnan. Matildan ensimmäinen tytär taas synnytti esikoisensa ennen avioitumista. Toinen lapsi syntyi sen jälkeen, kun aviomies oli muuttanut pois Matildan palstalta. Lähteet eivät kerro, oliko lapsen isä paheksuttua "irtolaisainesta".
Usein susipareja ja äpäriä syntyi, kun perheenisä muutti ulkomaille eikä palannut takaisin. Siinä missä Lauri ja monet muut työläiset loikkasivat 1930-luvulla Venäjälle, useita talollisten poikia lähti vuosisadan alussa Amerikkaan.
"Talolliset kokivat paremmaksi muuttaa Amerikkaan kuin mennä sahalle töihin. Heidän asenteensa oli, että mejän sukhun ei plankun kantajia tarvita", Satokangas kertoo.
Talvella avojaloin kouluun
Yksi teollistumisen myönteisistä seurauksista oli se, että tehtaat perustivat työläistensä lapsille kansakouluja, myös maaseudulle. Koulujen ylläpito ja köyhäinapu jäivät kuitenkin usein kuntien vastuulle, sillä lait eivät velvoittaneet tehtaanomistajia auttamaan vähäosaisia.
Kansakoulun tarkastaja vaati Kemi-yhtiön herroilta sosiaalista vastuuntuntoa mielipidekirjoituksessa vuonna 1919. Tarkastajan mukaan monet lapset joutuivat talvipakkasilla kävelemään kouluun avojaloin samaan aikaan kun herrat sonnustautuivat komeisiin turkkeihin.
Kahden lapsen äitinä Satokangas ei voi olla miettimättä, miten Matildan lapsenlapset selvisivät niukkuuden keskellä. Joutuivatko he kulkemaan talvisin kouluun paljain jaloin, saivatko he tarpeeksi ruokaa?
Niin kuin useimmat mikrohistorialliset lähteet, tiedot Matildan perheestä herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ihmisten elämästä on säilynyt vain murusia, johtolangan pätkiä.
"Kunpa voisin lukea Matildan päiväkirjoja tai haastatella hänen sukulaisiaan", Satokangas huokaa.
Kenties haave vielä toteutuu, sillä köyhä sahatyömiehen leski osasi rippikirjan merkintöjen mukaan lukea ja kirjoittaa varsin hyvin.