Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ehdotti viime viikolla eräässä seminaarissa päättäjäkermalle, että englannista voisi tehdä Suomen virallisen kielen.
Siilasmaa perustelee virallistusta sillä, että englannin kielellä olisi valtava symbolinen merkitys. Englannilla Suomi menestyisi kansakuntana ja pystyisi haalimaan kansainvälisiä huippuosaajia ilmastoltaan vähän sinnepäin suunniteltuun maahan.
Suomi olisi Siilasmaasta houkuttelevampi, jos täällä saisi palvelua myös englanniksi virastoissa, kaupoissa ja kuppiloissa.
En tiedä, missä päin Helsinkiä Siilasmaa mahtaa liikkua, mutta ainakin Oulussa saa palvelua englanniksi melkein kaikkialta jo nyt. Ilman virallista asemaa.
Kielivaatimuksia on kuulunut usein aiemminkin. Maan rajojen ulkopuolella vieraillut yritysjohtaja heilauttaa herkästi englantikorttia kahdessa tilanteessa: nousussa ja laskussa.
Nousukaudella siksi, että vetovoima ja vienti kasvaisivat. Lama-aikana siksi, että että vetovoima ja vienti kasvaisivat.
Englannin korostaminen hätäapuratkaisuna kertoo koruttomasti ajatustyön loppumisesta. Kun ei muuta keksitä, kokeillaanko vieraita kieliä.
Pieni maa tarvitsee kielitaitoa. Mutta on vaikea uskoa, että talouden kilpailukyky paranee, jos presidentti aloittaa uuden vuoden puheensa: ”Kansalaiset, medborgare, my fellow
citizens!”
Ampaisevatko talouden tunnusluvut nousuun kunhan vanhat suomirockjyrät vaihtavat nimensä? Eppu Normaalista tulee The Abnormals ja Kotiteollisuudesta Cottage Industry.
Kilpailukykyä ei voi kansainvälisissä ympyröissä kasvattaa vippaskonstein. Kai semmoinen kepulius nyt huomataan.
Jos yritys tai taitava ammattilainen haluaa sijoittua Suomeen, tarjolla pitää olla edullista energiaa, koulutettua työvoimaa sekä vakaa yhteiskunta terveys- ja päivähoitopalveluineen.
Ulkomaalainen innostuu toimivista perusjutuista. Vain kahjo ajattaa muuttoauton Oulun Jakkukylään sen takia, että Kelan tiskillä on englanninkielisiä kaavakkeita.
Englannin julistaminen Suomen viralliseksi kieleksi olisi samanlaista nöyristelyä, jota tasavallan johto harjoitti Neuvostoliiton suuntaan 1960–1980-luvuilla.
Tuolloin vieraan valtion etua vaalittiin niin hanakasti, että pääsihteeri Leonid Brežnev rupesi tosissaan pohtimaan, lähettäisikö Suomelle kutsukirjeen liittyä ystävällismieliseen neuvostokansojen liittoon. Sukukansa virolaiset siellä jo elämästään nautiskeli – virallisella kielellä kyrillisesti.
Englannin virallistamisella Suomi viestittäisi ajattelukykyisille ulkomaalaisille, että pohjan perillä ollaan valmiita kumartamaan lattian ponttiin saakka.
Onko huonosti puhuttu englanti kovin kauan valtakieli? Talouskasvun kannalta olisi paljon järkevämpää määritellä kieleksemme mandariinikiina. Sitä puhuu lähes 900 miljoonaa ahkeraa osaajaa.
Siilasmaan puheita ei kannata ottaa niin tosissaan. Vaikka herkällä korvalla tulee kuunneltua miestä, jolla on toiseksi eniten valtaa pörssiyhtiöiden hallituksissa Suomessa.
Yhtä hyvin vallan mies olisi voinut vaatia, että sana inhimillinen muutetaan talouskasvun vauhdittamiseksi muotoon inhimetrinen. Perusteena olisi, että se on tuhat kertaa isompi ja kannustavampi.
Seminaareissa on usein tapana ”herätellä” kuulijoita esittämällä kaikenlaisia kajahtaneita mielipiteitä, jotka puhuja itsekin tietää höpsöksi leikinlaskuksi.
Siilasmaan avaus uudesta virallisesta kielestä on eräs salin ilmastoinnin päätuulettimeen osunut huumorikokkare. Varsinkin kun virallisen kielen termiä ei ole laissa edes olemassa.
Itsetunnottomat kielipelaajat unohtavat myötäänsä, että suomi on toiminta-alaltaan suuri, käyttökelpoiseksi välineeksi hioutunut kieli.
Ensimmäiset romaanit julkaistiin suomella 1870-luvulla. Tieteessä suomi pelaa moitteettomasti. Viesti välittyy myös vihassa ja rakkaudessa. Paskaakin sillä voi puhua, läpät heittää.
Kolumni