Tuoreet inflaatioluvut hämmentävät. Vastaavan kokoista hintojen nousuvauhtia täytyy hakea 17 vuoden takaa. Pitkään jatkunut matalan inflaation aika näyttäisi olevan ohi. Sen myötä on riesaksi saatu kohonneet korot, palkkojen ja hintojen kilpajuoksu sekä epävarmuus.
Inflaatio on kansantalouden näivetystauti.
Kesäkuussa hintojen nousuvauhti oli 4,4 prosenttia vuoden aikana. EU:n hintojen nousu on 4 prosentin vauhdissa. Palkkojen ostovoiman näkökulmasta hintojen nousu on erityisen murheellinen. Inflaatio uhkaa syödä kohtuulliset palkankorotukset olemattomiin. Sopimuskorotukset tuovat keskimäärin palkkoihin vuonna 2008 4,4 % ja liukumat arviolta prosentin verran lisää. Ansioiden verotus ei vuonna 2008 juurikaan muutu, joten ostovoiman reaalinen kasvu jää noin prosenttiin. Se on puolet siitä, mihin palkansaajat tupovuosina tottuivat.
Ongelma ei ole liittokierros vaan huono onni: kansainvälinen hintashokki olisi tehnyt tuhoaan kaikissa tapauksissa.
Erityisen ongelmalliseksi hintojen nousu muuttuu, kun se pesiytyy odotuksiin. Yritykset ja kuluttajat arvioivat tulevaa laskemalla odotetun kiihtyneen hintojen nousun osaksi toimintaansa. Silloin inflaatio jatkuu jatkumistaan eikä sitä taltuta viisainkaan politiikka.
Inflaation kiihtymisen taustalla on useita tekijöitä, kotimaisia ja ulkomaisia. Öljyn ja ruuan maailmanmarkkinahintojen nousu näkyy kuluttajan lompakossa. Vahva euro synnyttää kustannuspainetta. Monet politiikan päätökset niin kotimaassa kuin ulkomailla ovat rikkana rokassa hintojen nousua vauhdittamassa. Erityisesti Euroopan keskuspankin koron nostot tuntuvat. Toki liittokierroksen palkkaratkaisuillakin on oma merkityksensä kustannusten nousussa - vaikkakin pieni.
Hintojen nousun taustalla on ennen muuta kansainvälinen kustannustason nousu. Se yhtäältä lievittää vaurioita, toisaalta se vaikeuttaa inflaation taltuttamista. Se, että suurin piirtein koko maailma on nyt samassa veneessä, poistaa meiltä yhden murheen. Kiihtyvään inflaation on yleensä liittynyt huoli hintakilpailukyvyn menettämisestä. Kun yhdessä maassa hintojen nousuvauhti on ripeämpää kuin kilpailijamaissa on seurauksena kilpailuedun menetys. Tämä ei ole nyt keskeisin ongelma.
Kansallisen talouspolitiikan liikkumavara on kansainvälisen inflaation tapauksessa rajallinen. Ulkoisen ja kotoperäisten inflaatiotekijöiden arviointi on hyvin vaikea tehtävä. Paras arvaus lienee fifty-fifty. Sekin on hyvin karkea.
Mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy Suomen
EU:ta korkeampaan hintojen nousuvauhtiin. Ero on pieni, vain 0, 4 prosenttia, mutta 2000-luvulla inflaatio on Suomessa ollut EU:ta maltillisempaa. Toistaiseksi ei ole syytä menettää yöunia hintakilpailukyvyn menettämisestä, sillä ero hintojen nousuvauhdeissa selittyy Suomen pohjoisella sijainnilla. Öljyn raaka-aineiden hintapiikki tekee Suomen kaltaisessa energiaintensiivisessä ja harvaan asutussa maassa pahempaa jälkeä kuin eteläisemmissä maissa. Tämän vuoksi ei ole syytä rynnätä kansallisiin erityistalkoisiin.
Pallo on nyt sekä kansainvälisen talouspolitiikan päättäjillä että kotimaassa hallituksella, jolla on parin viikon kuluttua ensi vuoden tulo- ja menoarvioesityksellä mahdollisuus vaikuttaa jossain määrin kansalliseen hintakehitykseen. Samalla hallituksen täytyy pystyä uskottavasti torjumaan inflaatiotakin pahempaa mörköä: stagflaatiota eli nollakasvun ja reippaan inflaation yhteisesiintymistä.
Hallituksen talouspoliittinen resepti on nyt melko yksinkertainen. Tuloverojen alennuksella turvataan palkansaajien ostovoimaa sekä työllisyyttä ja kasvua. Koska inflaatio perustuu pääosin kustannuksien nousuun, ei kysynnän elvyttämiseen liity riskiä hintojen karkaamisesta.
Pidättäytymällä verojen ja maksujen korotuksista torjutaan joltain osin inflaatiota. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen esitti tupakka- ja alkoholiverojen korottamista. Esitys on näissä oloissa turmiollinen. Hallituksen kannattaisi myös pohtia terveyskeskus- ja päivähoitomaksujen korottamista uudemman kerran.
Valtion verotuotot ovat ylittäneet kaikki odotukset. Hallitusohjelmaan kirjatusta 1,1 miljardin tuloverokevennyksestä on vielä käyttämättä noin 800 miljoonaa euroa. Viime päivinä sekä pääministeri Vanhanen että valtiovarainministeri Katainen ovat väläytelleet sovittua suurempia tuloveronkevennyksiä.
Tuloverokevennyksen oikea mitoittaminen on talouspolitiikan tärkein päätös. Hyvän kristallipallon lisäksi päättäjillä pitäisi olla kykyä torjua kunnallisvaalien läheisyyden houkutukset. Veropolitiikassa pitäisi lisäksi olla kykyä sovittaa yhteen pitkän aikavälin tavoitteet. Akuutti talouspoliittinen tilanne edellyttää kohtuullisen reippaita veronalennuksia, mutta nurkan takana kummittelee ikääntymisen lasku, jonka vuoksi verotusta pitäisi kiristää. Kovin mittavat veronalennukset, jolla ylitettäisiin hallitusohjelmassa sovitut raamit, eivät ole perusteltuja - ainakaan vielä.
Keskeisessä asemassa inflaation torjunnassa ollaan EU:n päätöksentekofoorumeilla. Edellinen EKP:n koron nosto oli jo arveluttava. Toivottavasti koron nostoissa pidetään nyt kunnon tauko. Euroopan korkea korko tuo hintapainetta kahta kautta. Ensinnäkin se näkyy suoraan asuntovelallisten lainanhoitokuluissa, toisaalta se ylläpitää euron kurssia suhteessa dollariin korkealla.
Ranska on tuomassa esityksen välillisten verojen alentamisesta yhtenä keinona inflaation torjunnassa. Esitys ei tule saamaan laajempaa kannatusta, mutta jotain näkyvää EU:lta odotetaan.