Marja-Liisa Olthuis väittelee lauantaina 14. maaliskuuta aiheesta Inarinsaamen lajinnimet: Lintujen ja sienten kansannimitysten historiaa ja oppitekoisten uudisnimien muodostuksen metodiikkaa Saamelaismuseo Siidassa Inarissa kello 12.
Vastaväittäjät professori Kaisa Häkkinen, Turun yliopisto ja FT Nils-Oivind Helander, Samisk högskola, Norja. Kustos: Professori Pekka Sammallahti.
Uhanalainen inarinsaamen kieli on elpynyt merkittävästi viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tänä vuonna julkaistava 30 000 hakusanan sanakirja on vain yksi etappi Inarinsaamen kielen yhdistyksen ja muiden tahojen työssä pohjoisen vähemmistökielen säilyttämiseksi.
Oulun yliopiston Giellagas-instituutin tutkija Marja-Liisa Olthuisilla on lusikka monessa sopassa inarinsaamen elvytystoimenpiteissä. Sanakirjan toimittamisen lisäksi hän on juuri saanut kansiin inarinsaamen lintu- ja sienisanastoa käsittelevän väitöskirjansa, ja samalla hän on kehitellyt metodin, jolla kieleen voidaan muodostaa lisää uusia sanoja esimerkiksi suomen tai pohjoissaamen perusteella.
Uudissanojen tarve kävi polttavaksi, kun inarinsaame tuli perusopetuksen kieleksi Inarin ala-asteella syksyllä 2000. Opetettavista asioista piti pystyä puhumaan, mutta kaikille, usein saamelaisten perinteisen elämänpiirin ulkopuolisille asioille ei ollut olemassa sanoja. Pelkästään biologian ja maantieteen aloilla sanasto on viime vuosina karttunut kolmentuhannen sanan verran.
Palapeliä sanoilla
Sanastotyö on ollut kielen eri-ikäisten ainesten jäljittämistä sekä epäjohdonmukaisuuksien karsimista. Kielen kehittymistä on ohjannut arjen tarve, joten esimerkiksi toimeentulon kannalta merkityksettömien pikkulintujen nimissä oli puutteita ja jopa sekavuutta. Saamenkielen keltatiaista tarkoittavaa sanaa on käytetty viittaamaan neljään eri pikkulintuun: talitiaiseen, hömötiaiseen, keltavästäräkkiin ja keltasirkkuun.
"Linnunnimet vielä menivät, mutta sienten nimet tuottivat vaikeuksia. Saamelaiset eivät ole koskaan syöneet sieniä, vaan ne ovat olleet lehmien ja porojen ruokaa", Olthuis kuvailee.
Usein uudissanat on tehty pilkkomalla yhdyssana ja kääntämällä se osissa, kuten kirjosiepon inarinsaamelainen vastine kiirjâgloddààs, joka muodostuu osista kiirjâ=kirjava ja gloddààs=lintunen. Sienestä nimeltään myrkkynääpikkä tuli lopulta inarinsaameksi mirkkânääpih, jossa ´mirkkâ´ vastaa ´myrkky´-sanaa ja loppu on suomenkielestä lainattu, saamelaisempaan kieliasuun muokattu osa. "Konsultoimme paljon luonnon ja kielen asiantuntijoita. ´Nääpikkä´ ei tarkoita oikein mitään, joten se lainattiin sellaisenaan."
Nykyään Hollannissa asuva Olthuis siirtää inarinsaamen taitoa lapsilleen, vaikka hänen miehensä on hollanninkielinen. Asetelma on harvinainen ja vaatii sinnikkyyttä, erityisesti kun eletään kaukana saamelaisalueesta. "Lapsuuden kotikieleni oli inarinsaame, ja puhun sitä myös tyttärieni kanssa. Heistä kasvaa kaksikielisiä."
Inarissa toimiva kielikylpypäiväkoti Kielipesä eli Kielâpiervâl on tärkeä osa inarinsaamen säilymiseen tähtäävää työtä. Kielen lisäksi lapset oppivat päiväkodissa inarinsaamelaista kulttuuria, kuten perinteisiä metsästysmenetelmiä riekkoansoineen.
Kielipesä on kymmenen olemassaolovuotensa aikana edennyt väliaikaisesta stipendirahoituksesta siihen, että sen toimintaa pyörittää Inarinsaamen kielen yhdistys jolta päivähoitopalvelua ostaa Inarin kunta. Saamenkielisten sosiaalipalveluiden rahoitus anotaan vuosittain Saamelaiskäräjien kautta valtion kirstusta.