Viime keskiviikkona vietettynä saamelaisten kansallispäivänä pintaan nousi pari tuttua kiistaa: Suomi ei ole edelleenkään ratifioitunut ILO:n alkuperäiskansasopimusta, joka koskettelee muun muassa saamelaisten maaoikeuksia. Suomen pohjoisimmissa kunnissa ristivetoa herättävät myös tavoitteet vahvistaa saamelaiskäräjien asemaa.
Mutta on hyviäkin uutisia. Suomessa puhuttavasta kolmesta saamen kielestä inarinsaame ehti olla jo haudan partaalla, mutta on nyt saanut uutta elinvoimaa. Kun kielellä on 1990-luvun lopulla vain puolenkymmentä alle 30-vuotiasta osaajaa, nyt nuoria kielten osaajia on jo useita kymmeniä.
Ansio tilanteen kohentumisesta on kielipesillä, joissa pienten lasten kielitaitoa aktivoidaan. Alle 6-vuotiaille tarkoitetussa toiminnassa lapsille puhutaan vain inarinsaamea. Tätä nykyä Inarissa on myös inarinsaamenkielisiä koululuokkia.
Kielistä pohjoissaamen tilanne on vakain, sillä sen puhujia on Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa parikymmentä tuhatta. Suomen saamenkielistä kolmatta, koltansaamea, pidetään nyt inarinsaameakin uhanalaisempana. Kolttaa yritetään nyt tukea aikuisten kielikoulutuksella.
Saamen kielten säilyttämispyrkimyksiä tukee saamen kielilaki, joka takaa saamelaisille pohjoisimmissa kunnissa oikeuden käyttää kieltään viranomaisissa. Oman kielen arvostus on niin ikään vahvistunut. Edelleen ongelmana on se, että saamelaisalueen ulkopuolella saamelaislasten on vaikea saada oman kielensä opetusta.
Saamelaiset ovat EU:n ainoa alkuperäiskansa. Pohjoinen Eurooppa olisi kulttuuriltaan köyhempi ilman saamen kieliä. Muutama niistä on jo kadonnut. Jäljellä olevat pitää yrittää pelastaa. Hyvä malli on nyt olemassa.