Kuuluu vain pieni pätkytys, kun Auvo Valtonen ajelee moottorikelkallaan paikalle. Aamu on yön jäljiltä kirpsakka; pakkasta on 20 astetta. "Kyllä se siitä lauhtuu. Aurinko lämmittää jo", Valtonen sanoo ja asettelee reessä olevia kalastusvehkeitä järjestykseen. Kairalle ja tuuralle on taas käyttöä. Edellisestä verkonkokemiskerrasta on pari päivää.
Inarijärvellä on tänä talvena harvinaisen vähän lunta. Jos jään pinnassa ei olisi möykkyjä, koko suunnattoman suuri järvi olisi yhtä retkiluistelukenttää.
Moottorikelkka kaartaa ensimmäisen juomuksen eli jään alle asetetun verkkopaikan viereen. Jää kilskahtelee tuuran osuessa jäätyneen avannon pintaan.
"Kala ei liiku pakkasella. Tämä talvi on ollut huono", Valtonen sanoo kiskoessaan verkkoa ylös rauhallisesti. Ensimmäinen siika kurkkii verkkoavannon reunalla.
"Inarijärven kalakannassa on isoja vaihteluja. Siika on nyt vähentynyt reippaasti", eläkkeellä oleva kalastajamies kertoo. Hän on kalastanut järvellä liki 40 vuotta. Järven oikut ovat tulleet tutuiksi kesät talvet.
Nykyisin Valtonen kalastelee lähinnä pitääkseen kuntoa yllä. Tänä talvena Valtosella on ollut Inarin jääpeitteen alla parin kilometrin verran verkkoja. Saaliit menevät oman suun lisäksi vakituisille yksityisille ostajille ja hotelliin Inariin.
Kalastajan
leipä on kapea
Valtonen tietää, ettei kalastuksella rikastu. "On sanottu, että Inarin kalastajakin elää, jos hänellä on hyvässä virassa oleva vaimo. Se pitää paikkaansa. Kesällä kalastajalle voi jäädä pari euroa työtunnille, talvella homma menee miinuksen puolelle", Valtonen laskee.
Hän ihmettelee, miten kalan hinta voi kalatiskille päätyessään nousta jopa kuusinkertaiseksi.
"Joku vetää kyllä pahasti välistä, jos kalastaja saa kuusi euroa ja kalaa myydään 36 eurolla. Ei tiskin laittamista voida käyttää noin kovan hinnan nousun perusteena."
Myös rahtihintojen nousu saa miehen pudistelemaan päätään. "Ei järjen hiventä. Että minä maksan 16,5 euroa pelkkää rahtia Inariin menevästä kalalaatikosta, josta itse saan viisikymppiä!"
Valtonen muistelee, kuinka Inarijärvestä nostettiin hirmuisia saaliita 80- ja 90-lukujen taitteessa.
"Minäkin innostuin kovimman kalastuksen aikaan niin, että nostin kuukaudessa jopa 300 kiloa siikaa ja tuhat kiloa muikkua. Kun rassasi päivittäin verkoista 70-80 kiloa muikkua, tiesi tehneensä töitä."
Vaihdamme juomusta. Auvo Valtonen juttelee avantoa hakatessaan niitä näitä. Parannamme maailmaa ja kritisoimme päättäjiä. Sitähän ne ihmiset kaikkialla tekevät. Välillä pärskähtää kirosanakin. Vaikka pahat asiat tuntuvat olevan Inarijärvellä kaukana, samat elämän lainalaisuudet ne ovat täälläkin.
Auvo Valtonen on valinnut elämässään oman tiensä kulkea. Hän asuu Inarin Partakossa tiettömän taipaleen takana ilman sähköä, televisiota tai tietokonetta.
Postin hän hakee talvella seitsemän kilometrin kelkkamatkan päästä, kesällä kilometrejä kertyy veneellä viisitoista.
"Silloin, kun järvellä lyövät kaksimetriset aallot, kulku on melkoista. Tosi huonoilla keleillä jätän koko postin haun väliin."
Viimeisellä juomuksella Auvo Valtonen viittoo läheiseen saareen. Siellä asuva korppi seuraa silmä tarkkana, jääkö sille avantojen reunoille jotain syötävää. Kalastaja-Valtosella riittää kavereita myös kotona: Viisi kissaa osaa jo odottaa, milloin mies tuo taas herkkujaan. Kissojen suussa maistuvat erityisesti keitetyt mateet.