Ateneumin taidemuseon syksyn taiteilija on Ina Colliander. Ateneumissa avautuu perjantaina Collianderin (1905-1985) satavuotisjuhlanäyttely, joka jatkuu maaliskuun alulle asti.
Laaja näyttely esittelee taiteilijan uran 1930-luvulta aina 1980-luvulle asti. Esillä on grafiikkaa, öljymaalauksia, pastelleja, vesiväriteoksia ja mosaiikkeja. Nähtävillä on myös puupiirroslaattoja, kirjankansitaidetta ja Collianderia innoittaneita leluja.
Colliander syntyi Ida Behrseninä Pietarissa. Hän tuli 17-vuotiaana Suomeen sukulaisten luo ja jatkoi jo Pietarissa aloittamiaan taideopintoja. Nuoren Ida Behrsenin töistä Ateneum esittelee varhaisia vesivärimaalauksia.
Colliander tunnetaan ehkä parhaiten 1950-luvun lopulla syntyneistä bysanttilaishenkisistä enkeleistä. Ensimmäiset enkelihahmonsa hän oli kuitenkin luonut jo 1940-luvun puolivälissä, ja sen jälkeen enkelit esiintyivät yhä uudelleen Collianderin taiteessa.