Imatralla on pohdittu mahdollisuuksia palauttaa Imatrankosken kuohut pysyvästi vanhaan jokiuomaan. Koskinäytöksistään tunnetun joen kulttuurillisten arvot tunnustetaan kansainvälisestikin.
Etelä-Karjalan instituutti, Imatran kaupunki ja Fortum selvittävät nyt yhteistyössä, onko veden palauttaminen vanhaan uomaansa realistista. Imatran ja koko Etelä-Karjalan matkailulle ja kulttuurille joki avaisi paljon uusia mahdollisuuksia.
Imatrankoski syntyi noin 5 000 vuotta sitten, kun Saimaan vesimassat murtautuivat Salpausselän läpi Vuoksenniskan kohdalla. Koski velloi valtoimenaan vuoteen 1929 saakka, jolloin koski padottiin vesivoimalaitoksen valmistuttua.
Järjestettyjä koskinäytöksiä vuonna 1903 valmistuneen Valtionhotellin kohdalla on voinut katsella useita kertoja vuodessa. Viimeksi koski päästettiin elementtiinsä vuoden vaihteessa. Seuraavan kerran koski kuohuaa toukokuun 14. päivänä äitien iloksi.