Nälkäinen ilvesperhe tappoi kolme lammasta aidatulle laitumelle eilen Espoossa.
Kahdeksan lampaan lauma oli käyskennellyt laitumellaan Nuuksion Pitkäjärven pohjoispäässä, kun ilvesperhe oli ilmeisesti hypännyt aitauksen teräsverkon yli aterioimaan.
Isännän epäilykset heräsivät, kun lampaista vain viisi saapui iltaruokinnalle hämärän aikaan. Aitauksesta löytyi kolme lammasta, joilta oli kurkut raadeltu auki.
—? Yhden eläimen viulut oli kokonaan syöty, toiselta osittain ja kolmatta ei ollut vielä ehditty aloittaa, tilan isäntä Veli-Matti Parmala sanoi.
Kun poliisi saapui paikalle, tupsukorvat pällistelivät läheisessä metsässä, eivätkä osoittaneet halukkuutta paeta paikalta.
Kovin kummoinen lampaiden kohtalo ei kuitenkaan olisi ollut, sillä ne olivat joka tapauksessa menossa teuraalle kuun vaihteessa.
—? Viedään loputkin lampaat mahdollisimman pian lopetettavaksi, että saadaan lihat omaan eikä petoeläinten käyttöön, Parmala sanoi.