Koululaisten iltapäivähoitoa ei voida virallistaa ilman rahapäätöksiä. Yksi vaihtoehto kuitenkin on, että hoidosta peritään maksu päivähoidon tapaan.
Koululaisten yksinäiset aamu- ja iltapäivät ovat herättäneet päättäjät. Asian tunnetuin puolestapuhuja on Eeva Ahtisaari. Hän on ollut huolissaan siitä, miten pienet koululaiset tulevat toimeen yksinäisessä kodissa.
Vaikka koulut, seurakunnat ja erilaiset vapaaehtoisjärjestöt ovat tarjonneet mahdollisuuksia koulun jälkeiseen puuhailuun ja leikkiin, valvottua toimintaa on tarjolla vain kolmasosalle ensimmäisen ja toisen luokan oppilaista. Monissa kunnissa ei ole minkäänlaista paikkaa, minne koululaiset voivat mennä oppituntien jälkeen.
Opetusministeriöntyöryhmä on ottanut asian todella vakavasti. Se ehdottaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa pakolliseksi eli uudeksi subjektiiviseksi oikeudeksi. Toiminnan järjestämisestä vastaisivat kunnat. Kustannukset olisivat vuodessa 258 miljoonaa euroa, josta valtio maksaisi 57 prosenttia ja kunnat loput.
Työryhmän mukaan ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille pitäisi järjestää toimintaa keskimäärin viisi tuntia päivässä. Lisäksi oikeutettuja ohjattuun vapaa-ajan toimintaan olisivat erityisopetuksessa olevat peruskoululaiset. Myös kaikille muille peruskoululaisille pitäisi järjestää kerhotoimintaa ainakin kerran viikossa.
Ehdotusta on vaikea vastustaa. Pienet koululaiset varmasti tuntevat itsensä turvattomiksi, vaikka he vakuuttavatkin tulevansa toimeen yksin kotona. Heistä on käytetty nimitystä avainlapset. Lapset ovat ilmiömäisiä selviytyjiä, mutta vanhemmat eivät kuitenkaan saisi sälyttää heidän harteilleen liian paljon liian varhain.
Kuntien talous ei kuitenkaan enää hevin siedä uusia rasitteita. Työryhmän ehdotukseen eriävän mielipiteen jätti kuntaliitto. Se muistutti, että pääministerin ja valtiovarainministerin kanssa on sovittu siitä, ettei kunnille aseteta tällä hallituskaudella enää uusia tehtäviä.
Opetusministeri Maija Rask on ehdottanut, että hallitus tekisi jo ennen vaaleja asiasta periaatepäätöksen, mutta jättäisi raha-asiat seuraavan hallituksen kontolle. Ajatus on kestämätön. Vastuullinen hallitus ei voi tehdä periaatepäätöstä ilman tarkkaa tietoa siitä, miten uusi subjektiivinen oikeus rahoitetaan. Siksi ministeri Rask ja hallitus eivät voi tehdä muuta kuin jättää asian seuraaviin hallitusneuvotteluihin. Tyhjä periaatepäätös olisi halpahintainen vaalitäky.
Kuntien talous on tiukoilla ja uhkaa kiristyä entisestään. Uusia velvoitteita ei enää tarvita, vaikka asia sinänsä on erinomainen. Tähän saakka iltapäivähoitoa on tarjottu lähinnä niille, jotka ovat todella sen tarpeessa. Subjektiivinen oikeus laajentaisi etuuden koskemaan kaikkia eka- ja tokaluokkalaisia, vaikka todellista tarvetta ei olisikaan.
Kun asiaa kehitellään eteenpäin, on etsittävä toisenlaisia vaihtoehtoja. Jos iltapäivähoidosta tosiaan halutaan tehdä subjektiivinen oikeus, vastuu toiminnasta kuuluu kunnille, ei järjestöille. Tosin palvelut voidaan ostaa niiltä, mutta nekin maksavat. Uusi palvelu ei voi ilmainen vanhemmille, vaan he joutuvat siitä maksamaan kuten lasten päivähoidostakin.
On muitakin vaihtoehtoja taata, ettei pienten koululaisten tarvitse olla yksin kotona. Akatemiaprofessori Lea Pulkkisen johtama valtakunnallinen projekti kerää tietoa ns. kokopäiväkoulusta. Tässä vaihtoehdossa tarjotaan vapaaehtoisia kerhotunteja koulun tiloissa. Kerhot ovat lasten kannalta virikkeellisiä ja tulevat yhteiskunnalle halvoiksi. Kaiken lisäksi toiminta voidaan järjestää ilman "subjektiivista oikeutta".
Työryhmän olisi pitänyt odottaa kokemuksia kokopäiväkoulusta eikä ryhtyä omin päin sooloilemaan esityksiä, jotka tulevat kalliiksi niin kunnille kuin valtiollekin. Kerhot ovat lasten kannalta ihanteellisia; ne antavat uusia virikkeitä ja tukevat koulutyötä. Idea ei saa kaatua siihen, että opettajien ammattijärjestö OAJ vastustaa asiaa. Kerhojen vetäjinä koulun tiloissa voivat toimia muutkin kuin opettajat.