Alkaneen lukuvuoden ensimmäiset koulupäivät ovat takana. Kokemukset perheissä, joissa on pieniä koululaisia, vaihtelevat sen mukaan miten lasten aamu- ja iltapäivähoito on järjestetty. Joillekin lapsille on järjestynyt asianmukainen iltapäivähoito siihen saakka, kunnes työssäkäyvät vanhemmat palaavat kotiin. Joku toinen lapsi palaa turvattomana tyhjään kotiinsa viettämään pitkiä, yksinäisiä ja toimettomia tunteja. Ennen lamaa kouluille oli vielä kerhoja, joissa lapset saattoivat viettää aikaansa. Rahan puute lopetti ne.
Pienten koululaisten yksinäisten ja turvattomien iltapäivien poistamiseksi on esitetty muun muassa kokopäiväkoulua. Tällä hetkellä heille ovat järjestämässä mielekästä puuhaa seurakunnat ja monenkirjava joukko järjestöjä joko yksin ja itsenäisesti tai kuntien myötämielisellä avustuksella. Kaikki lapset eivät aamu- ja iltapäivähoitoon pääse, eivät edes kaikki ekaluokkalaiset tokaluokkalaisista puhumattakaan.
Viimeisin esitys tukalan tilanteen ratkaisemiseksi tuli opetusministeriön työryhmältä. Se esitti, että pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta tehtäisiin subjektiivinen oikeus. Se koskisi myös vanhempia erityisopetukseen siirrettyjä oppilaita. Hoito tulisi kuntien velvollisuudeksi. Uudistus tulisi voimaan syksyllä 2004.
Subjektiivinen oikeus tarkoittaa oikeutta saada palvelu tai etu riippumatta esimerkiksi siitä onko kunta tai muu julkisyhteisö varannut riittävästi määrärahoja. Tällaisen oikeuden keskeinen erityispiirre on, että viranomaiselta puuttuu itsenäinen harkintavalta, kun päätetään sen toteuttamisesta. Hallintoelimellä voi olla myös aktiivinen velvollisuus toteuttaa tällainen oikeus.
Subjektiivisia oikeuksia ovat perusopetus ja päivähoito. Kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille. Lasten päivähoidosta annetun lain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että lapsen vanhemmat tai muut huoltajat voivat saada lapselle päivähoitopaikan tai hoitotukea, kunnes lapsi siirtyy peruskouluun.
Oikeus työmarkkinatukeen on henkilökohtainen oikeus, joka säädetään suoraan oikeuden saajalle. Samantapaisen henkilökohtaisen oikeuden määrittelee kansanterveyslaki, jonka mukaan ensiavun ja kiireellisen sairaanhoidon tarpeessa oleva henkilö on aina otettava terveyskeskuksen sairaansijalle hoidettavaksi.
Subjektiivisia oikeuksia seuraa usein taloudellinen etu. Tällaisia ovat esimerkiksi oikeus vammaistukeen, lapsilisään, sairausvakuutuksen päivärahaan, maksuttomaan peruskouluopetukseen ja kansaneläkkeeseen. Oikeus voi olla kuitenkin myös aineeton, kuten jokaiselle kuuluva oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta.
Riittävien määrärahojen puute tai se, ettei oikeuden tuottamiseen ole varauduttu toimintaa suunniteltaessa, ovat riittämättömiä perusteita subjetiivisen oikeuden epäämiselle tai myöntämiselle vain osittain.
Oikeutta ei yleensä voida pitää aidosti subjektiivisena ilman riittävää muutoksenhakumahdollisuutta. Oikeuden olemassaolo ja sisältö voidaan epäselvissä ja kiistanalaisissa tilanteissa todeta ja vahvistaa esimerkiksi hallintoriitamenettelyssä. Viranomainen voidaan velvoittaa oikeuden toteuttamiseen myös esimerkiksi uhkasakolla.
Oikeutta on haettu myös eri oikeusasteissa. Velvollisuutensa laiminlyönyt kunta on velvoitettu suorittamaan vahingonkorvausta lapsen vanhemmalle, kun kunta ei järjestänyt lapselle päivähoitopaikkaa.
Viime aikoina subjektiiviseksi oikeudeksi on vaadittu henkilökohtaista avustajaa niille vammaisille, jotka tarvitsevat runsaasti toisen apua. Myös vanhuksille on vaadittu subjektiivista oikeutta hoitoon samalla tavalla kuin lapsilla on oikeus hoitoon.
Kuntaliitto on heti ilmoittanut vastustavansa opetusministeriön työryhmän esitystä. Sen mielestä toiminta pitää järjestää vapaaehtoiselta pohjalta yhteistyössä seurakuntien ja erilaisten järjestöjen kanssa.
Suurempi syy vastustukseen on kuitenkin raha. Kyseessä olisi kunnille uusi tehtävä, johon kunnilla ei ole voimavaroja. Kunnat vetoavat myös pääministerin ja valtiovarainministeriön kanssa tehtyyn sopimukseen siitä, että tällä hallituskaudella kunnille ei aseteta uusia tehtäviä.
Jos Oulun kaupunki antaisi jokaiselle pienelle koululaiselle aamu- ja iltapäivähoidon, kustannukset olisivat varovaisesti arvioituina vähintään 4,8 miljoonaa euroa nettona. Seitsemän- ja kahdeksanvuotiaita lapsia Oulussa on tällä hetkellä noin 2 900. Tänä syksynä Oulun ensiluokkalaisista on iltapäivähoidossa reilut puolet eli noin 850 lasta.
Ylivieskassa iltapäivähoidon kustannus vuodessa olisi arviolta noin 185 000 euroa nettona. Ensi- ja toisluokkalaisia on nyt yhteensä noin 350. Alkaneena syyslukukautena iltapäivähoidossa on viitisenkymmentä lasta, lähinnä ensiluokalaisia.
Kukaan ei kiistä pikkukoululaisten hoidon tarvetta. Kuntaliittokin korostaa, että mahdollisuuksia hoitoon täytyy olla tarjolla, mutta subjektiivisen oikeuden ja kunnan järjestämisvelvollisuuden myötä menetettäisiin sen mielestä kuitenkin suuri osa kolmannen sektorin tärkeästä panoksesta.
Liitto korostaa myös perheiden ja vanhempien vastuuta lapsistaan. Työryhmän esitys johtaisi liiton mielestä vanhempien ja lasten yhteisen ajan vähenemiseen. Esille on nostettu myös seikka, että subjetiviinen oikeus laajentaisi etuuden niillekin, jotka todellisuudess eivät ole sen tarpeessa.