Joensuu Nyt neljääkymmentä ikävuottaan lähentelevät saattavat muistaa nuoruutensa rockfestivaalit tapahtumina, joissa aggressiiviset järjestysmiehet pompottivat pitkätukkia ja bändit mokailivat jopa mutavelliin sammunutta yleisöään surkeammassa kunnossa. Aikataulut kusivat mutta yleisö ei, koska vessoja ei ollut missään.
Kesällä 2004 asiat eivät voisi olla enemmän toisin. Kaikki kolme suurinta rockfestivaaliamme - Provinssirock, Ruisrock ja Ilosaarirock - ovat nykyisellään huolellisesti ja erittäin korkealla ammattitaidolla järjesteltyjä tilaisuuksia. Elämyksiä, joissa sattumille ei ole liiemmin sijaa.
Eilen sunnuntaina Joensuussa päättyneessä Ilosaarirockissa palvelut pelasivat ja ilmapiiri oli kovasti leppoisa. Rento tunnelma kulminoitui festivaalialueeseen kuuluvalle uimarannalle rakennetulla pikkulavalla, jonka liepeillä viihdyttiin musiikin kuuntelun lomassa frisbeetä heitellen, uiden ja auringossa paistatellen.
Yritysvieraiden kansoittaman stadionkonsertin ja Ilosaarirockin tasoisen festivaalin välillä ei ole enää juuri muuta eroa kuin telttamajoitus. Mukavaa mutta ei kovin dramaattista. Onko sitten pelkkää plussaa, että musiikin aiheuttamien päänsisäisten ravistusten lisäksi juhlaväen on vaikea kuvitella joutua kokemaan mitään teltan kaatumista tai äkillistä sadekuuroa dramaattisempaa.
Vara valita
Sekä lauantaina että sunnuntaina Joensuun Laulurinteelle 19 000 rockin ystävää keränneellä Ilosaarirockilla on vanhastaan maine festivaalina, jonne saavutaan halpojen lippujen ja vaihtoehtoisen ohjelman houkuttelemina. Tämä on näkynyt selvästi keskimääräisen festivaalivieraan olemuksessa.
Yhä edelleen huomattava osa Ilosaarirockin kävijöistä ei saavu paikalle Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen mollijynkytyksen, Maija Vilkkumaan radiopopin tai Cradle of Filthin teatraalisen mustan metallin takia, vaan niistä huolimatta.
Ilosaarirockin viikonloppu lukuisine klubeineen tarjosi erinomaisen kattauksen oikuttelevaa, äänekästä, omituista mutta ennen kaikkea riemastuttavaa musiikkia. Rockia, reggaeta, metallia, hard corea, hip hopia, etnoa, skata ja hengästyttävän paljon muuta.
Toisaalta nyt 33. kertaa järjestetty Ilosaarirock ei ole ollut enää aikoihin marginaaliyleisön yksinomaisuutta. Kotimaisen rockin dinosaurukset, sujuvat järjestelyt ja ystävällinen ilmapiiri houkuttelivat väkeä, joka ei ole punkista kuullutkaan. Egotripin ja Vilkkumaan kaltaiset kesän kotimaiset festivaalijyrät olivat suuria suosikkeja myös Ilosaaressa.
Parasta jo hyvissä ajoin loppuunmyydyssä Ilosaarirockissa oli jälleen kerran sen tarjoama valinnanvara. Jos suurten lavojen tarjonta puudutti, elämyksiä saattoi siirtyä metsästämään pikkulavoille.
Ja usein puudutti, sillä esimerkiksi Cradle of Filthin tahatonta komiikkaa tihkuva musta mörköooppera oli lähes uskomatonta piinaa. Ensin nauratti, sitten itketti, taas nauratti ja lopulta aivokuolema tuntui vääjäämättömältä.
Vielä löytyy punkia
Toisaalla Wasted- ja Manifesto Jukebox -miesten I Walk the Line sekä venäläinen skata afrovaikuttein muokannut Markscheider Kunst olivat kokemisen arvoisia. Kuten myös trumpetisti Verneri Pohjolan johtama Quintessence, jonka ajoittain hyvinkin utuinen tunnelmointi sopi uimarannan aurinkoiseen tunnelmaan.
Telttalavalla intensiivisimmin paukutti lappeenrantalainen Kaucas, jonka hip hop soi omintakeisena yhdistelmänä alakuloa ja itsetuhoista uhoa. Pöhnäisestä sanomastaan huolimatta Kaucas vakuutti energiallaan ja loppua kohden hurjaksi äityneellä raivollaan.
Festivaalin kakkoslavan tuimimmat pirskeet tarjosi lauantaina Melissa Auf Der Maur, joka toistaiseksi tunnetaan parhaiten basistin-pesteistään Holessa ja Smashing Pumpkinsissa.
Nyt omaa bändiään vetävästä basisti Auf Der Maurista on kuoriutunut lauluntekijä, joka kulmikkaimmillaan kuulosti jonkinlaiselta heavy metallin Kim Dealilta ja napakimmillaan terhakkaalta Holen ja Smashing Pumpkinsin risteymältä.
Auf Der Maurin virheetön rockposeeraus näytti riittävän hienoilta peittääkseen alleen muutamien laulujen köykäisyyden ja muun bändin hieman persoonattoman soiton. Kuitenkin vielä toistaiseksi Auf Der Mar jää musiikillisesti entisen pomonsa Courtney Loven varjoon, vaikka moni toista toivoisi.
Kun yleisö sai kympin käytöksestä, onneksi edes muutama artisti yritti hämmentää. Kuten ruotsalaisen Nasum-yhtyeen basisti, joka syljeskeli keikalla ilmaan inhottavan näköisiä räkäklimppejä, joita hän vaihtelevalla menestyksellä nappasi takaisin suuhunsa. Punk elää sittenkin!