Talonmies-Aulikselle viimeinen pisara on lemmikkikukon Gallian kuolema. Tämän jälkeen hän laatii kymmenkohtaisen ohjelman, jonka on määrä johtaa itsemurhaan. Ranskalais-suomalaisen yhteiskoulun talonmies joutuu kuitenkin keskelle vallan merkillistä seikkailua, jossa on mukana pariisilainen taideopiskelija-prostituoitu ja Paavo Lipponen. Muiden muassa.
Näistä aineksista ammentaa esikoiskirjailija Markku Rönkkö romaaninsa Talonmies (Like). Rönkön romaani kuvaa tavallisten ihmisten onnen etsintää, vaatimatonta arvokkuutta ja ihmisten solidaarisuutta toisiaan kohtaan -- ja toisaalta myös vallanpitäjien inhimillisyyttä. Talonmies pakenee kaikkia määrittelyjä.
-- Halusin ladata siihen vastakkainasetteluita, että on hauskaa ja haikeaa, on toisaalta ronskia ja toisaalta hyvinkin romanttista, pieniä ihmisiä ja eliittiä. Kaikessa, minkä olen matkaan saattanut, olen yrittänyt olla humaani. Tunnen tarvetta kirjoittaa niin, että olen pienten ihmisten puolella, Rönkkö itse määrittelee.
Vaikka Rönkkö ei ehkä vielä kirjailijana ole suurelle yleisölle tunnettu, hänen muut työnsä ovat. Rönkön kynästä ovat lähteneet lukuisat palkitut mainoskampanjat, muun muassa ilmiöksi ja hokemaksi saakka päätyneet Elämä on -spotit.
Henkinen kaurismäkeläisyys
Rönkön Talonmies on loppuunsa hiottua dialogia. Kirja vilisee napakoita sutkautuksia ja kohdallaan olevia rivejä, jotka tekevät jokaisen kirjoittajan vihreäksi kateudesta. Romaanin kieli on askeettinen eikä rönsyile turhia.
-- Se johtuu ehkä henkisestä kaurismäkeläisyydestä. Tykkään ilmaisusta, joka on tiivistä ja tiheää ja joka sanoo asian selittelemättä, antaa myös sysäyksen ja viitteitä, Rönkkö arvelee.
Ronski huumori suorastaan tihkuu Talonmiehen sivuilta ja pakottaa nauramaan ääneen. Tämä on kirjailijan mukaan parasta palautetta lukijalta. -- On hienoa, jos saa ihmiset iloisiksi. Iloa, onnea ja rakkautta ei voi olla koskaan liikaa.
Rönkkö tunnustaa pitävänsä monisyisestä huumorista. Erityisesti itseironia kiinnostaa.
-- Ironia on vaikea laji, uskallan sanoa, ja on ihan hauskaa nauraa itselleen ja huomata, kuinka johdonmukaisia kaikki töppäykset elämässä ovat.
Jos itsensä ottaisi liian vakavasti tai ihmiset ylipäätään ottaisivat elämän liian vakavasti, sitä olisi vain otsa kurtussa koko ajan, eikä se ole hyväksi terveydelle, Rönkkö määrittelee. Niin, ne Ajattele positiivisesti- ja Easy Living -kampanjat...
Vessapaperin ja rakkauden arvo
Toisaalta ironian takaa löytyy myös terävää piikkiä yhteiskuntaa kohtaan. Esimerkiksi kohdassa, jossa talonmies-Aulis pitää monologia opetuksen supistetuista määrärahoista tavattuaan sattumalta opetusministeri Tuula Haataisen hissiä odotellessaan. "Mutta voi hyvänen aika, mehän elvytämme", Haatainen vastaa Aulikselle.
-- Ilman yhteiskunnallisia aineksia tämän tyyppinen romaani ei toimisi. Jos kerrotaan marginaali-ihmisistä, ne vaativat vastapuolen. Vähän samoin kuin silloin, kun vessapaperin arvon tajuaa silloin, kun sitä ei ole, tai rakkauden silloin kun se on mennyttä. Rönkkö ei ole epäröinyt käyttää kirjansa hahmoina poliitikkoja. Sivuilla vilahtelevat niin George W. Bush, Anneli Jäätteenmäki kuin Paavo Lipponenkin -- ja hänen henkensä.
-- Poliitikot eivät ole tavallisia ihmisiä kummallisempia, heillä on aivan samat tunteet. Toisaalta he käyttävät enemmän valtaa kuin me tavalliset kansalaiset, joten heidät saa ottaa esille. Pyrin kuitenkin siihen, etten ole ilkeä. Ja fiktio on fiktiota.
Urbaani pankonpäällyspoika
Kaiken kaikkiaan Talonmies on rakkaustarina, mutta piirtää samalla myös kuvan keski-ikäisen miehen sielunelämästä.
-- Puhutaan paljon pankonpäällyspojista. Ne yhdistetään aina maaseutuun, mutta Helsingissä on Euroopan eniten yksinäisiä ihmisiä. Urbaania yksinäisyyttä ei ole välttämättä paljon kuvattu, eikä tällaisen keski-ikäisen miehen asemaa sillä tavalla, että se ei ole onneton, Rönkkö kritisoi. Hän ei pidä luokittelusta macho-miehiin ja toisaalta surkimuksiin, jotka eivät pärjää elämässään.
-- Halusin tehdä hahmosta sellaisen, joka on onnellinen siinä olotilassaan ja elää tasaista elämää. Tunnen futisjengistäni tällaisia vanhapoikia, joiden elämän keskeinen asia on joku tietty kapakka, veikkaus ja pieni hurvittelu silloin tällöin.
Auliksen elämä kietoutuu kuitenkin melkoiseksi maagiseksi realismiksi, joka on suomalaisessa kirjallisuudessa melko vierasta. -- Mielestäni paperi on liian arvokasta dokumentointiin. Ei todellisuus, sellaisena kuin se näyttäytyy, ole välttämättä kovin kiinnostavaa. Siksi halusin saada mukaan maagisia tai myyttisiä aineksia, jotka kuitenkin ankkuroituvat arkeen, Rönkkö sanoo.