Marianne Sotin työstämiä
pukuja vilisee Kadonnut
Kaupunki 2008 -tapahtumassa
6.-13. syyskuuta.
Jos pukusuunnittelijan luomuksiin kuuluu muun muassa sukkahousuista väkerretty tanssipuku laahuksineen, hän ei voi olla mikään tavallinen ja tylsä tapaus. Sukkahousumateriaali on arvatenkin mielenkiintoinen ja itsepäinen työstettävä. Sen myöntää myös kierrätysmateriaaleista innostunut asun luoja, Marianne Sotti.
"Olihan siinä omat kommervenkkinsä, muttei ompelu toki mahdotonta ollut", nukenkasvoinen suunnittelija nauraa.
Lapin yliopistossa graduaan työstävä Marianne on kiinnostunut näyttämöpukujen visuaalisista ja kerronnallisista mahdollisuuksista kierrätysmateriaalien käytön kannalta. Esittävä taide antaa pukusuunnittelijalle hurjasti mahdollisuuksia, mutta toisaalta myös vaatii puvuilta paljon.
Asetelma on Sotista jännittävä, sen hän sai kokea suunnitellessaan kouluprojektinaan osan puvustuksesta Rovaniemen kaupunginteatterin Lumikuningatar-balettiin. Nuori taiteilija pääsi luomaan useiden hahmojen ulkonäön, joista mieluisimpana hän pitää ehdottomasti villiä rosvojoukkoa.
"Rosvoissa minua viehätti koko kohtauksen vahva visuaalisuus. Tunnelma oli hurja ja värikäs, ja halusin tuoda sen myös pukuihin."
Ylioppilasteatterissakin vaikuttanut Marianne on hyvillään siitä, että voi toimia omien arvojensa mukaan.
"Kierrätysmateriaalit eivät ole valmiiksi pureskeltuja, niissä on aina jokin salaisuus. Vastapainona teolliselle ajattelulle teatteri ja taiteellinen tekeminen kiehtovat. Näyttämöpuvussa on jotain sellaista taikaa, mikä tavallisista vaatteista puuttuu. Käytetty materiaali voi edellyttää erilaista työtapaa kuin uuden kankaan työstäminen, mikä tekee prosessista mielenkiintoisempaa", Sotti juttelee.
Viime aikoina neidon on pitänyt kiireisenä Kadonnut Kaupunki 2008 -tapahtuman puvustuksen suunnittelu, jossa näyttelijöiden omat persoonat vaikuttivat ratkaisevasti pukujen valmisteluun. Toimenkuvaan ovat kuuluneet ahkerat sukeltelut muun muassa Kaupunginteatterin pukuvarastoon ja lukemattomille kirpputoreille.
Tarpeen mukaan korjaillut löytöpuvut ovat muokkaajansa mieleen. Omaksi suosikkiasukseen Marianne nimeää prinsessan puvun sekä hieman älyvapaan Don Walshin vaatetuksen.
Nämä ja projektin muut asukokonaisuudet alkavat olla jo valmiita, mutta se ei hidasta suunnittelijalupauksen vauhtia. Haastatteluhetkellä tapahtuman alkuun on vielä muutama päivä aikaa, ja sitä ennen Mariannen hyppysissä saattaa vielä syntyä mitä tahansa.
Taiteen maisterin papereiden olisi tarkoitus napsahtaa Mariannen hyppysiin ensi keväänä. Tämän lisäksi nuoren naisen tähänastisen uran suurimpiin tähtihetkiin kuuluvat ainakin tanssiteosten puvustaminen sekä se, että hänet pyydettiin mukaan Kadonneeseen Kaupunkiin.
"Tuntuu tosi kutkuttavalta ja hauskalta, kun pyydetään mukaan uusiin juttuihin", hän lisää.
Jatkossa Sotti haluaisi päästä tekemään "mahdollisimman erilaisia, ihania ja kauniita pukuja". Vaatteet ja käsityöt ovat tärkeä osa naisen elämää, mistä kertovat myös hänen harrastuksensa: omien vaatteiden ompeleminen ja neulominen.
"Niin, aika vaatepainotteiseltahan tämä kieltämättä kuulostaa. Mutta minusta on mukavaa, kun työni on harrastus ja päinvastoin. Koskaan ei kyllästytä", hän vakuuttaa.
Jos vaatteet eivät jostain syystä kuuluisi millään tavalla Mariannen elämään - mikä taitaisi olla mahdoton ajatus - hän tekisi jotain kuvataiteeseen liittyvää. Alan opiskelu kiinnostaisi taiteellista nuorta naista, ja pienen tuotemerkin pyörittäminenkin kuulostaisi antoisalta.
Mutta kaikki aikanaan, ennen seuraavia jännittäviä haasteitaan Marianne Sotti eksyy hyvällä omallatunnolla Kadonneeseen Kaupunkiin.