Kun näyttelijä Merja Larivaara ryhtyy leikkiin,
hän kestää sen loppuun asti. Takana ovat ne ajat, jolloin tavoitteisiin piti pyrkiä verenmaku suussa. Maaliin voi päästä myös rennolla suorituksella.
Olet viettänyt paljon aikaa Aino Acktén huvilalla Helsingin Tullisaaren puistossa. Mitä siellä tapahtuu?
Täällä kuvataan tv-sarjaa nimeltä Sydänjää. Se nähdään MTV3:lla syksyllä. Näyttelen nelissäkymmenissä olevaa lääkäriä, mikä on hauskaa. On mukavaa esittää omanikäistä naista.
Eikö nelikymppinen nainen sitten yleensä saa esittää itsensä ikäistä?
No nyt ainakin saa. Tosin nämä ajatukset ja asiat, joita tässä näytellään, eivät kaikki ole juuri nyt minulle ajankohtaisia. Omat lapseni ovat pienempiä, kun taas roolihenkilön lapset ovat jo lentämässä pesästä. Tässä iässä tulee kuitenkin kaikenlaista uutta pohdittavaa esimerkiksi omien vanhempien myötä. Olen kuullut puhuttavan, että nelissäkymmenissä ryhdytään miettimään, vaihdetaanko suuntaa, ruvetaanko laajentamaan vai pysytelläänkö paikoillaan. Täytyy myöntää, että itselläni on tietynlaista halua laajentaa elämänpiiriä.
Nelilapsinen perheesi on nykymittapuun mukaan suurperhe. Kuinka onnistut yhdistämään erilaiset projektit ja perhe-elämän?
Onhan tässä organisoimista. Kyllä suurperhe näkyy kaupan kassallakin. Naurattaa se maitolitrojen määrä. Kyllä siinä selväksi tulee, ettei tässä mene sinkkunainen, kun en pysty sitä tavaramäärää edes yksin kantamaan. Näiden työaikojen kanssa järjestelemistä on paljon. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoleksi tehty.
Ehditkö lomailemaan kesällä ollenkaan? Ja miten?
Kyllä. Lomalla vietämme lasten kanssa ensin pyjamapäiviä eli ihan vain ollaan. Tapaamme myös ystäviä ja saatamme piipahtaa esimerkiksi Muumimaassa. Lomaa vietän yleensä hyvin rennolla ja spontaanilla tavalla. Omalla tontillakin riittää rapsuttelemista ja kivien kääntämistä.
Kuinka paljon kaipaat omaa aikaa?
En oikeastaan kaipaa mitään erityistä omaa aikaa. Koen, että saan ihan omia kesälomapäiviä, kun menen vaikkapa keikalle. Esimerkiksi Kuopio tanssii ja soi -tapahtumaan menen esiintymään, mutta samalla myös tapaamaan ystäviä. Onhan se kivaa irrottautua välillä ja mennä valmiiseen pöytään, jossa ruokalautaset ilmestyvät ja häviävät itsestään. Ja tietysti miehen kanssa välillä vetäydymme jonnekin ihan kaksistaan.
Kuinka paljon laulukeikkoja elämääsi mahtuu?
Keikat ovat kuvioissa koko ajan, tosin nyt hieman harvakseltaan. Keikkoja voin tehdä helposti teatterin ja tv-työn ohella; tässä kun ei tarvita mitään suuria rekkoja. Kuopio tanssii ja soi -tapahtumaan lähden keikalle Paula Koivuniemen kanssa ja Ouluun tulen keikalle Karjalaiset kesäjuhlat -tapahtumaan.
Minkä vuoksi olet valinnut soittimeksesi haitarin?
Olen soittanut pianoa ja viulua, mutta niiden kanssa yksin keikkaileminen oli hankalampaa. Kitara ei sopinut minulle ollenkaan; sormeni eivät kerta kaikkiaan taipuneet. Sitä kautta päädyin hanuriin.
Mistä unelmoit?
Keskustelin ystävättäreni kanssa jokin aika sitten haaveista ja tajusin, että minulla on kaikki, mistä olen aina haaveillut: tämä ammatti ja perhe. Tietysti toivon perusasioita, kuten terveyttä. Materiasta en haaveile ollenkaan. Koetan ottaa ilon irti pienistä asioista, enkä ryhdy turhista mäkättelemään. Tietysti on välillä virkistävää haaveilla kaikennäköistä, mutta ne eivät ole painomusteen kestäviä haaveita.
Mikä elämässäsi on tärkeintä?
Olen ollut äitinä kohta 13 vuotta, ja ne ovat olleet elämäni parhaimmat vuodet. Minulla on tyttö ja kolme poikaa, ja on ihanaa oppia tuntemaan heidät kaikki. Äitiydessä oikeasti raskasta on ei-sanan sanominen. Siihen verrattuna öiden valvomiset ovat ihan pilipalihommaa. Mutta rajat tuovat turvallisuutta.
Juoksit vastikään maratonin Oulussa. Kuinka hyvässä hapessa vielä olet?
Maratonista palautuminen sujui parissa päivässä. Olen ihan kohtuullisessa kunnossa, enkä varmaankaan ihan ensimmäisestä tuulenvireestä kaadu.
Taidat olla aika päättäväinen luonne?
Ehkä kyse on pikemminkin silkasta hulluudesta. Toki maratoniin vaadittiin selkärankaa, eikä minulla ole tapana jättää leikkiä kesken. Ne ajat ovat kuitenkin takanapäin, kun tein asioita verenmaku suussa. Maratonilla piti irvistää pari kertaa, mutta maaliin tulin hymyssä suin.