Runo on elämän kuva, uskoo lounaismurteella runoja rustaileva Heli Laaksonen, 33. Runoilija paljastaa olevansa pesunkestävä pessimisti. Siksi runot kuplivat iloa.
Milloin ja miten hoksasit, että oho, runoillahan voi elää?
Se on tullut tosi vähitellen. Vuonna 2000 esikoisteoksesta Pulu ois otettiin 1 000 kappaleen painos. Tuon hintaisista kirjoista jää verojen jälkeen käteen euron verran yhdestä kirjasta. Aika paljon siinä saa myydä, että saa polkupyörän hankittua. Kun aloitin, opetin Helsingin ammattikorkeakoulussa viestintää ja sen jälkeen sain EU-kulttuurihankkeen vedettäväksi. Vuonna 2004 perustin oman sanatoimisto Hulimaan, jolla elätän nyt itseni. Tämän lisäksi tulee kirjamyynti. Tämä on yleisön innostuksesta kiinni ja peruspessimisti kun olen, ajattelen, että kohta tämä laantuu.
Runoteoksesi ovat keikkuneet myyntitilastojen huipulla. Miten ihmeessä Suomi on joutunut Heli Laaksonen -runobuumin valtaan?
Yksi syy on pitkäjänteinen työ. Olen käynyt monta vuotta esiintymässä. Tutun ihmisen kirjoihin on helppo tarttua. Saan eniten palautetta siitä, että runoissani on iloa. Nykyään joka ainoasta tuutista tulee ikäviä uutisia ja murhetta. Olen kyllä synkkä ihminen, mutta jos siihen synkkyyteen jää uimaan niin sitten siihen jää uimaan.
Miksi olet synkkä ihminen ja miten se ilmenee?
Elämän tekee synkäksi, kun ei tiedä, mistä täällä on kysymys. Peruskattaus elämässä on synkkää ja koska tahansa voi tulla murheita, tietenkin ilojakin. Olen luonteeltani peruspessimisti, mutta suojelen itseäni tietoisesti niin, että koetan hakea iloisia asioita ja tuoda niitä yleisöllekin. Synkkyyden sanansaattajia on muutenkin tarpeeksi.
Kuinka paljon sinusta löytyy boheemia runoilijasielua?
Hmm, haluatko jonkin prosenttiluvun? Kaikki ihmiset ovat jollakin tapaa kaksijakoisia. En ajattele, että olisin kuin taivaanlintu ja että kyllä se elämä aina kantaa. Pidän huolta itsestäni ja raha-asioistani. Toisaalta kun teen keikkahommia, saattaa olla esimerkiksi yksi vapaapäivä viikossa. Tuolloin tiskivuori saa kyllä jäädä, jos haluan ommella saunakamariin uudet verhot. Tässä mielessä olen aika boheemi, jos vertaa vaikkapa normaaliin perheenäitiin.
Pelkkä keikkakalenterisi selaaminenkin hengästyttää. Miten hoidat ihmissuhteitasi?
Aa, no tuota?no huonosti! Pistän silloin tällöin tekstiviestiä, että olen samassa kaupungissa, ehditäänkö nähdä. Yritän kertoa kavereille ja sukulaisille, etten ehdi tavata vaikka tahtoisin. Vaikka olisi miljoona lukijaa, jotka kehuvat, eivät he korvaa omia läheisiä, joiden kanssa saa olla teeskentelemätön ja surullinen.
Miten ehdit hoitaa itseäsi?
Vapaapäivinä muistutan itseäni, että tekisin kivoja asioita. Jos on vaikka kevätikkunoiden pesuaika, en pese, jos minua ei huvita. Olen askartelijaluonne ja tykkään myös opiskella: viimeksi istuin kansalaisopiston kurssilla opiskelemassa suomalaisten kasvien latinankielisten nimien etymologiaa. Kuuntelin selostusta ihan himona.
Millainen himo-opiskelija olit kouluaikoina?
Olen aina tykännyt koulunkäynnistä ihan kauheasti. Ala-asteella kävin pyytämässä opettajalta lisää läksyjä. Toiset tekevät ristikoita, minä pidin läksyistä. Lukiossa olin kyllä huono matematiikassa. Yliopistossa minulla tuli kausi, jolloin ihmettelin, miksi opiskelen suomen kieltä. Tulin siihen tulokseen, että suomen kieli on kuitenkin hyvä valinta. Olen luonteeltani enemmän lingvisti kuin esimerkiksi kirjallisuudentutkija.
Miltä kuulostavat salaisimmat unelmasi omalla murteellasi?
Mää olen tähä mennes saanu pal unelmi toreks, simmossiaki, mitä en ol ehtiny eres unelmoirakka. Mut viäl mul o saamat yks asi: tahtoissin mun pihallen keinun, misä olis viis metri pitkät narut -- mimmosen mil sais keinuttu suuri, kymmene metrin kaari.
Mistä aiheesta ei saa runoa runnomallakaan?
Ei sellaista aihetta ole, sillä runo on elämän kuva. Runon voi kirjoittaa vaikka lakitekstin pohjalta. Siitä, mitä voi ajatella, voi aivan hyvin myös kirjoittaa runon.
