YK:n ilmastokokouksen osallistujat palasivat viikonloppuna koteihinsa Puolan Katowicesta kahden viikon urakoinnin jälkeen. Oliko heillä mukanaan uusi resepti maailman pelastamiseksi?
Ei suoranaisesti, sillä nyt pidetyn kokouksen tavoitteena oli sopia kolme vuotta sitten syntyneen Pariisin ilmastosopimuksen säännöistä ja toimeenpanosta. Tästä saatiin aikaan sopu, ja se on askel eteenpäin ilmaston lämpenemisen hidastamisessa.
Takaiskujakin koettiin. Osallistujamaista Yhdysvallat, Saudi-Arabia, Venäjä ja Kuwait ilmoittivat kokouksessa, että ne kieltäytyvät tunnustamasta ilmastopaneeli IPCC:n tuoreen raportin merkitystä.
Se, miksi juuri nuo maat löysivät yhteisen nuotin, ei johdu siitä, että niillä olisi omaa ylivertaista tutkimustietoa ilmastonmuutoksesta vaan siitä, että kolmen viimeksi mainitun kansantalous rakentuu yksipuolisesti fossiilisten polttoaineiden tuotannon varaan.
Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille taas riittää syyksi tiedemiesten kannan torjuntaan se, että näkemys vain ei istu hänen poliittisiin tavoitteisiinsa.
Myönteistä kuitenkin on, että ryhmittymään eivät lähteneet mukaan Kiina ja Intia, jotka ovat maailman pahin ja kolmanneksi pahin hiilidioksidin päästäjä. Jos Katowicen kokous edistää näiden maiden pysymistä muun maailman kelkassa, se on jo paljon.
Yhdysvaltojenkaan panos ilmastopolitiikassa ei onneksi riipu vain Trumpista. Sen useat osavaltiot ja monet isot kaupungit tekevät toimia ilmaston hyväksi riippumatta siitä, kuka Washingtonissa pitää valtaa. Tavoitteet ja tulokset ovat esimerkiksi Kaliforniassa monessa kohdassa kovemmat kuin Euroopassa.
Ilmastonmuutoksen torjunnan perusongelma ei enää pitkään aikaan ole ollut se, että tiedeyhteisö vakavasti epäilisi itse ilmiötä. Torjunnan suuri haaste on päättää sellaisista keinoista, jotka olisivat tehokkaita ja toteuttamiskelpoisia.
Vaikka yhteinen uhka tunnustettaisiin, raskain vastuu ulkoistetaan mielellään jonnekin toisaalle, Suomesta tai Euroopasta vaikkapa Kiinaan. Jos liian moni luistaa tällä perusteella tavoitteista, ilmaston lämpeneminen voi karata pysäyttämättömään vauhtiin.
Ilmastokeskustelunkin keskeisiä piirteitä on se, että lukuisat vaikuttajaryhmät ajavat luonteensa mukaisesti yhtä kapeaa etua. Keskustelun virtaan heitetään vieheitä, jotka lupaavat monimutkaiseen ongelmaan yksinkertaisia lääkkeitä.
Jos öljy-yhtiön pääomistaja tarjoaa keskeiseksi torjuntakeinoksi Afrikan metsittämistä, hyvältä kuulostavan idean taustalla saattaa olla myös halu saada jatkoaikaa fossiilisten polttoaineiden käytölle.
Mutta ei kaikki vastahanka ja kipakka keskustelu tai haihattelulta kuulostavat ideat ole missään tapauksessa vain pahasta. Nämä avaukset voivat johtaa entistä toimivampien ratkaisujen ja tekniikoiden löytämiseen.
Poliitikkojen vaativa tehtävä on aina katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen ja valita ne keinot, jotka oikeasti kääntävät kehityksen.