Kaksi vuotta sitten Britanniassa julkistettu niin sanottu Sternin raportti toi maailmanlaajuiseen keskusteluun ilmastonmuutoksen torjunnan hinnan. Raportin laatija, ekonomisti Nicholas Stern esitti arvion, jota voi pitää jopa lohdullisena.
Sen mukaan yhden prosentin panostus bruttokansantuotteesta ilmastonmuutoksen torjuntaan estää viidestä jopa 20 prosenttiin yltävän BKT:n romahduksen, joka iskisi, jos torjuntaa ei aloiteta.
Sternin usein lainatusta tutkimustuloksesta on vaikea tehdä muuta päätelmää kuin että tuo prosentti on syytä uhrata. Silti niin kauan kuin luonnonolojen muutos ei vaikuta ihmisten arkeen, hyväksynnän saanti uhrauksille voi olla vaikeaa. Niitä aletaan kuitenkin kysyä Suomessakin.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander esitti joitakin päiviä sitten Uutispalvelun haastattelussa arvion, jonka mukaan hallituksen tulevat ilmastopäätökset mitä ilmeisimmin vaikuttavat kansan elintasoon. Hänen mukaansa ilmastopolitiikan tavoite päästöjen vähentämisestä edellyttää energian käytön vähentämistä, ja kulutuksen vähentämiseksi tarvitaan hinnankorotuksia. Jos markkinahinnat eivät nouse tarpeeksi, hallitus hänen arvionsa mukaan korottaa polttoaine- ja sähköveroa.
Hallituksen toimet liittyvät Suomea sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin. Astetta vaikeampaa voi olla sen hyväksyminen, että suomalaisten pitää uhrautua myös muiden maiden päästöjen takia. Juuri näin on ympäristöministeri Paula Lehtomäen mukaan kuitenkin käymässä.
Ministeri arvioi viime viikolla, että Suomelle tulee ensi vuosikymmenellä merkittävä lisälasku, koska teollisuusmaat rahoittavat kehitysmaiden sopeutumista ilmastonmuutokseen muun muassa uusilla teknologioilla. Tarkkaa kuluarviota ei ole, mutta kyseessä voi olla sadasta miljoonasta useisiin satoihin miljooniin nousevasta summasta vuosittain.
Ensimmäinen vastaväite on, että miksi kehitysmaat eivät itse kustanna teknologioitansa. Yksinkertainen vastaus esimerkiksi Intian ja monen Afrikan maan kohdalla on, että ne keskittyvät nostamaan väestönsä aineellista elintasoa. Ilmastonmuutoksen torjunta on niille toissijaista.
Teollisuusmaiden on vaikea mennä asiassa arvostelemaan kehitysmaita, nämä kun pyrkivät vain lähemmäksi sitä elintasoa, josta vauraissa maissa nyt nautitaan. Moraalisen sormenheristelyn perusteet ovat yksinkertaisesti heikot. Väistämätön päätelmä on, että kehitysmaita on syytä auttaa, ja Sternin perusteella työ kannattaa aloittaa pian.