Kahden viikon ajan pääsiäisen alla Bonnissa istui koolla parintuhannen neuvottelijan joukko hahmottelemassa aineksia Kööpenhaminassa joulukuussa pidettävää ratkaisevan tärkeää ilmastokokousta varten.
Virkamieskokous oli yksi väliaskeleista matkalla kohti Kööpenhaminaa, eikä siellä edes tavoiteltu vielä mitään valmista. Silti tuli ilmeiseksi, että maaliin on vielä kovin raskas matka.
Ilmapiiri Bonnissa oli hyvä, mikä johtui ennen muuta Yhdysvaltain tulosta mukaan aivan eri asenteella kuin ennen. Mutta pelkkä asenne ei riitä. Yhä on auki, mihin Barack Obaman hallinto katsoo voivansa sitoutua. Washingtonin on otettava huomioon sekin, mitä on poliittisesti mahdollista saada läpi.
Pohjana olevat tieteelliset arviot edellyttäisivät teollisuusmailta 25-40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä. EU on sitoutunut 30 prosenttiin, jos Kööpenhaminan sopimus syntyy. Muut teollisuusmaat ovat hyvin kaukana tällaisista lupauksista. Ellei niiltä ala kuulua kunnon lukuja, se taas vaikuttaa kehittyvien maiden asenteeseen.
Tavoite lämpenemisen pysäyttämisestä kahteen asteeseen on hyvin todennäköisesti karkaamassa jo käsistä. Mitä kauemmas se pääsee, sitä vakavampia ovat seuraukset. Mutta edelleenkin useimpien maiden todellinen sitoutuminen päästövähennyksiin antaa odottaa itseään.
Näin isoissa ja mutkikkaissa kuvioissa ratkaisut jäävät usein loppusuoralle, ja niin käy nytkin. Seuraavassa kesäkuun istunnossa Bonnissa pitäisi jo käsitellä Kööpenhaminan sopimusluonnosta.
Yhteistä tahtoa on niin paljon, että Kööpenhaminan sopimuksen ulkoinen muoto varmaankin saadaan kasaan. Pulma on sen sisällössä.
On ilmeistä, että eteneminen vaatii korkeamman poliittisen tason neuvotteluja jo hyvissä ajoin ennen Kööpenhaminaa. Ympäristöministerit ovat varautuneet matkustamaan vauhdittaakseen asiaa syksyllä. Sekään tuskin riittää, vaan asia kuuluu valtioiden johtajien pöydille. Tämän mittaluokan kysymyksiä ei päätetä ilman vahvaa poliittista sitoutumista.
Meneillään oleva talouskriisi vain mutkistaa asiaa. Se myös herättää kiusallista vertailua. Valtiot ovat syytäneet miljardeja miljardien perään talouden vahvistamiseksi. Ilmastokriisin tuomien vahinkojen suuruusluokka on vielä suurempi, mutta todelliset teot ovat tuskallisen vaikeita.