Cancúnin kokous antoi lisäaikaa jatkaa neuvotteluja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Avain on nyt siinä, kykenevätkö maailman maat sopimaan sitovista toimenpiteistä.
Lähes parinsadan maan edustajat neuvottelivat ilmastonmuutoksen torjumisesta puolentoista viikon ajan Cancúnissa Meksikossa. Tuomisia kotiin Cancúnista ei paljon irronnut, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että neuvotteluja maailman valtioiden kesken jatketaan. Hyvä niin.
Jos neuvottelut oltaisiin pantu poikki nyt, olisi se saattanut johtaa siihen, että ilmastonmuutos karkaisi täysin hallitsemattomiin mittoihin. Voi olla, että muutosta on joka tapauksessa mahdoton pysäyttää. Pientä toivoa on siitä, että ilmaston muuttumista voidaan hillitä ja sen myötä hallitusti sopeutua uudenlaisiin ilmasto-olosuhteisiin.
Ilmastonmuutoksesta on taitettu peistä jo 1980-luvun lopulta lähtien. Vuonna 1992 Riossa teollisuusmaat lupasivat jäädyttää kasvihuonekaasuja tuottavat hiilidioksidipäätöt vuoden 1990 tasolle vuoteen 2000 mennessä. Sopimus ei kuitenkaan ole ollut sitova, niinpä ilmastonmuutosta aiheuttavat päästöt ovat jatkaneet kasvuaan.
Kiotossa 1997 teollisuusmaat sitoutuivat vähentämään päästöjään viidellä prosentilla vuosiin 2008--2010 mennessä. Tämä ei kuitenkaan riitä pysäyttämään päästöjen kasvua, ja siksi on käyty neuvotteluja tiukempien tavoitteiden asettamisesta.
Cancúnin ilmastokokoukselle ei asetettu suuria toiveita. Tavoitteena oli löytää jatkoa Kiotossa tehdylle sopimukselle, joka määräykset päättyvät parin vuoden kuluttua.
Kioton sopimuksen jatko jäi kuitenkin avoimeksi. Siihen on määrä palata ensi vuonna Durbanissa Etelä-Afrikassa pidettävässä kokouksessa.
Cancúnissa vahvistettiin aikaisemmin hyväksytty tavoite pysäyttää ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen vuoden 1990 tasosta. YK:n raportin mukaan tähän ei kuitenkaan päästä nykyisillä päätöksillä. Lisäksi sovittiin hallinnon perustamisesta ilmastorahastolle. Rahastosta päätettiin jo vuosi sitten vastaavassa kokouksessa Kööpenhaminassa.
Vielä on kuitenkin auki, mistä otetaan se 100 miljardia dollaria, mikä vuosittain pitäisi jakaa kehitysmaille ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Edistysaskelina voidaan pitää myös sopua keinoista, joilla ehkäistään metsien tuhoutumista sekä jaetaan ympäristöystävällistä teknologiaa. Sekä sitä, että kehitysmaat raportoivat ilmastotoimistaan.
Laihaa sopua edelsi pitkä ja sitkeä diplomaattinen vääntö. Lopputulos ei tule pelastamaan ilmastoa, mutta parhaimmillaan se pitää yllä neuvotteluja eri maiden kesken.
Tavoitteena on ja tulee olla sitova kansainvälinen sopimus toimista, joilla ilmastonmuutosta yritetään hillitä.
Tämä edellyttää, että ilmastonmuutoksesta tähän saakka suurimman taloudellisen hyödyn saaneet teollisuusmaat sitoutuvat omalta osaltaan korjaamaan aiheuttamiaan vaurioita, mihin ne jo Kioton sopimuksessa ovat ilmaiset valmiutensa. Mutta se edellyttää myös sitä, etteivät kehitysmaat kulje hyvinvointiin samoja latuja kuin teollisuusmaat, vaan että ne ottavat käyttöönsä uusimmat, ympäristöä vähemmän rasittavat tekniikat ja toimintatavat.