Entisen Länsi-Saksan entisessä pääkaupungissa Bonnissa on vanhaa perua paljon isoja ja hyviä kokoustiloja.
Yhdessä niistä on nyt kohta kaksi viikkoa selattu papereita, jotka muuttuvat sitä kuumemmiksi mitä vähemmän joulukuuhun on aikaa. Sitä oli 179 vuorokautta ja tunnit ja sekunnit päälle, kertoi kokoussalin etuosassa oleva laskuri keskiviikkona.
Joulukuussa pidettävän Kööpenhaminan ilmastokokouksen sopimusluonnos on nyt ensimmäisen kerran ollut Bonnissa käsillä ja sen sisällöstä on päästy suoraan puhumaan.
Hiottavaa riittää, sillä luonnos on tupaten täynnä erilaisia keskenään kilpailevia ehdotuksia, väkästen ja hakasulkujen sisällä olevaa tekstiä.
Se tarkoittaa, että uuden ilmastosopimuksen tärkeimmät kohdat ovat yhä täysin auki ja käsillä on vasta runko, josta erottuvat elementit mutta jossa lähes kaikki konkreettinen sisältö on vielä sopimatta.
Mikä ei sinänsä ole ihme, sillä mitään tällaista ei ole koskaan aikaisemmin lyöty kansainvälisiin neuvottelupöytiin.
Luvassa reippaita
vähennyksiä
Nyt puhutaan siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasujen päästöjä pitää vähentää ja paljonko se maksaa.
Vastaus molempiin on sama: paljon.
Aivan sopimusluonnoksen alkusivuilla haarukoidaan sitä, minkä verran päästöjä pitäisi vähentää vuoteen 2020 mennessä (vaihtoehdot liikkuvat 15-45 prosentissa) ja paljonko vuoteen 2050 mennessä (haarukka on 50-95 prosenttia).
Mutta sellaista vaihtoehtoa ei ole pöydällä, etteikö luvassa ole reippaita päästövähennyksiä. Teollisuusmailta odotetaan tuntuvia lupauksia omista vähennysluvuistaan, ja kasvavien kehitysmaiden odotetaan sitoutuvan päästöjensä kääntämiseen laskuun.
Kehitysmaat: Päävastuu
teollisuusmailla
Kehitysmaat eivät siihen ala ilman takeita rahoituksesta. Ne katsovat, että koko ilmasto-ongelma on teollisuusmaiden historiallista aikaansaannosta, ja siksi niiden on kannettava päävastuu.
Moni muukin asia kiertyy rahaan. Nyt neuvotellaan esimerkiksi siitä, että kehitysmaat saisivat korvausta, jos jättävät metsänsä metsiksi eivätkä hävitä niitä eri käyttötarkoituksiin.
Papereissa puhutaan summista, jotka liikkuvat puolesta kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Mihin siinä päädytäänkin, kyseessä on paljon rahaa. EU:n komission tammikuinen arvio tarvittavista lisäinvestoinneista on ollut 175 miljardia euroa, vuodessa.
Lisäksi on ratkottava ilmastonmuutokseen sopeutumista ja monia muita asioita, lentoliikenteen päästöjä ja ties mitä.
Periaatteessa puheena on koko planeetan nykyinen elämäntapa. Mutta ennen kuin siihen ollaan uusin tempuin yhteisesti puuttumassa, pitäisi tietää muun muassa se, mitä oikein ollaan tekemässä.
Uuden ilmastosopimuksen juridinen muoto - eli onko se sitova sopimus tai jotain muuta - on yksi auki olevista asioista, eikä vähäinen pulma ollenkaan.
Kioton sopimukselle
tarvitaan jatko
Ratkaiseva takaraja on Kööpenhaminassa, jossa pidetään YK:n ilmastosopimuksen kokous joulukuussa.
Kyse on siitä, että Kioton ilmastosopimus ei yllä vuotta 2012 pidemmälle ja nyt tarvitaan tietoa jatkosta. Kaikki on aikataulutettu niin, että juuri Kööpenhaminassa tästä jatkosta pitäisi päättää.
Sillä välin poliittinen paine on kasvanut valtavaksi, sillä näiden kokousten pohjana oleva tieteellinen näyttö jättää vain pienen aikahaarukan kasvihuonekaasujen päästöjen tuntuvaa vähentämistä varten.
Lähtökohtana on, että vakavien ja peruuttamattomien seurausten välttämiseksi maailman päästöt on saatava laskuun jossain vaiheessa ensi vuosikymmentä.
Läpimurtoa
ei odoteta
Niinpä tänä vuonna ilmastoneuvotteluiden tahti on aivan kuumeinen. Bonnissa on nyt noin 4 000 neuvottelijaa istunut kaksi viikkoa.
Väkeä on paljon, koska ilmastosopimusten rakennelma on valtavan laaja, moniosainen ja monimutkainen.
Heiltä ei vielä odotetakaan mitään läpimurtoja, vaan lähinnä asioiden läpikäymistä.
Syksyllä sama joukko istuu vielä monta pitkää viikkoa vastaavissa virkamiesneuvotteluissa Bonnissa ja muualla, kunnes auki jääneet asiat - joita varmasti on - kaatuvat Kööpenhaminassa ympäristöministerien ja todennäköisesti myös hallitusten päämiesten syliin.