Kuten kaikkea muutakin, myös ilmastopolitiikkaa junaillaan eteenpäin epävirallisilla kontakteilla ja verkostoilla. Avainpelaajat istuvat nyt Yhdysvaltain uudessa hallinnossa ja sen lähipiireissä. Panokset ovat aivan poikkeuksellisen suuria.
Eräänä huhtikuun alun päivänä saksalaiselta lentokentältä nousi ilmaan Learjet -lentokone, suuryritysten käyttämä luksusluokan kulkupeli. Kyydissä oli saksalaisten tärkeiden firmojen terävintä kärkeä ja heidän perheenjäseniään. Tällä erää kohteena ei ollut jokin kansainvälisen liike-elämän solmukohta, vaan muutaman tunnin lennon jälkeen kone oli perillä Grönlannissa.
Seurasi siirtyminen toisenlaisiin oloihin, maastoon, yksinkertaiseen majoitukseen. Osanottajia vietiin katsomaan omin silmin, mitä Grönlannissa on tapahtumassa: jäätiköt vetäytyvät ja sulavat. Tarjolla oli myös simulointi kansainvälisestä ilmastoneuvottelusta -- todellisuutta matkiva peli, jollaista toisessa muodossa harrastetaan vaikkapa kotimaisilla maanpuolustuskursseilla.
Tuloksena silmät avautuivat. Nähtiin, kuinka rankka ja nopea muutos on juuri nyt tapahtumassa, kuinka nopeat ja radikaalit toimet ovat tarpeen, ja kuinka vaikea sellaisia on saada sovituksi.
Tämä saksalaisen huipputasolla operoivan hyväntekeväisyysorganisaation järjestämä, muutamaan kertaan toistettu kurssi on yksi esimerkki siitä, mitä kansainvälisen ilmastopolitiikan taustoilla tapahtuu. Isot pyörät ovat pyörimässä ja asioita sysitään eteenpäin jo aivan muualla kuin varsinaisissa virallisissa neuvottelupöydissä.
Henkilökohtaisilla kontakteilla ja verkostoilla voi siinä olla yllättävän paljon merkitystä. Otetaan esimerkiksi yksi tuon Grönlannin kurssin vetäjistä, amerikkalainen Bob Corell.
Hän on arktisen alueen ilmastonmuutoksen johtavia asiantuntijoita ja joitakin vuosia sitten veti Arktisen neuvoston raporttia, jossa ensimmäisen kerran kattavasti dokumentoitiin pohjoisen nopea muutos. Työ valmistui Yhdysvaltain johdolla aikana, jolloin George W. Bushin hallinto yleensä kunnostautui torjumalla kaikki ilmastoon liittyvät toimet.
Selityksenä on, että Bill Clintonin hallinnon loppuaikoina varapresidentti Al Gore onnistui paketoimaan rahoituksen, joka jäi olemaan myös seuraavan hallinnon ajaksi. Tämäntapainen yhteistyö jatkuu. Kun Gore oli huhtikuun lopulla Tromssassa Arktisen neuvoston kokouksessa, juuri Corell ryhtyi vetämään tiedemiesryhmää, joka Goren tukemana syöttää tietoa Kööpenhaminan joulukuisen ison ilmastokokouksen oheen.
Corellin työpaikka on Heinz Center -nimisessä, ympäristöpolitiikan parissa toimivassa instituutissa. Sen varapuheenjohtajana ja ketsupilla rikastuneen Heinzin suvun edustajana istuu Teresa Heinz, joka sattuu olemaan myös John Kerryn puoliso.
Kerry puolestaan pyrki 2004 Yhdysvaltain presidentiksi, onnistumatta. Nyt hän on senaatin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja erittäin vaikutusvaltainen hahmo. Kerry oli paikalla muun muassa Balin ja Poznanin isoissa YK:n ilmastokokouksissa tuomassa sanaa Yhdysvaltain edessä olevasta täyskäännöksestä Bushin kauden jälkeen. Gore, Kerry, Barack Obama -- se on hurja yhdistelmä konkreettista valtaa ja vaikutusvaltaa, ja nyt tuo yhdistelmä kiertyy nimenomaan ilmastopolitiikan ympärille.
Eivät ne suurenkaan maailman piirit niin suuria ole. Kun sisäpiirin ytimeen kuuluva Corell sanoo, että meidän on nostettava ilmastoneuvottelut pois ympäristöministerien käsistä valtioiden johtajien käsiin, sitä puhetta on helppo uskoa. Näillä miehillä on keinot toteuttaa, mitä aikovat.
Se tapahtuu heinäkuun 10. päivä Italiassa heti Silvio Berlusconin isännöimän G8-kokouksen jälkeen. Silloin lavalle astuu Obama, joka on tuohon yhteyteen kutsunut koolle "Major Economies Forum" -kokouksen eli maailman 17 suurinta taloutta puhumaan ilmastosta. Siellä on määrä "luoda tarvittava poliittinen johtajuus" Kööpenhaminaa varten.
Alun perin tämä foorumi oli eri nimellä Bushin hallinnon kehittämä keino horjuttaa YK:n ilmastoprosessia raiteiltaan. Nyt Obama on napannut sen päinvastaiseen tarkoitukseen. Jos hän saa junailluksi Yhdysvaltain, Kiinan, Intia, Venäjän ja muiden yhteisen näkemyksen Kööpenhaminaan, silloin on tehty historiaa.
On itse asiassa vaikea yliarvioida sitä, mitä parhaillaan on meneillään. Vireillä on poliittinen ja taloudellinen prosessi, joka on aivan ainutlaatuinen: se tähtää maailman rakentamiseen muutamassa vuosikymmenessä uudelleen lähes päästöttömäksi. Siis vallitsevan teknologian vaihtamiseen. Mikä oleellista, se saattaa jopa onnistua. Ehdoton edellytys siinä oli Yhdysvaltain hallinnon vaihtuminen.
Pohjoismaista Tanska on kaiken tämän ytimessä Kööpenhaminan kokouksen isäntänä. Ruotsi on avainasemassa EU:n puheenjohtajana ratkaisevalla hetkellä. Norjassa etenkin ulkoministeri Jonas Gahr Störe on asemoinut itsensä aivan Yhdysvaltain uuden ilmastopolitiikan sisäpiiriin kiinni.
Ja Suomi sitten? Tässä kolumnissa kerrottuihin kuvioihin on toki Suomestakin suoria kontakteja. Niitä on ainakin kahdella rovaniemeläisellä naisella, arktisten asioiden huippuasiantuntijoilla. Helsingin poliitikkojen tärkeät sisäpiirikontaktit ovatkin sitten mielenkiintoisempi kysymys.
**
Toimittaja puhuu jonkun Jennin kanssa, joka sanoo odottavansa lasta. Kohta levitykseen lähtee tieto, että puhemies Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio on raskaana. Eläköön sähköinen nopea tiedonvälitys! Hups -- se olikin väärä Jenni. Mitäpä näistä, onkohan kellään kenenkään Sirkan numeroa?