Ilmastoneuvottelut etenevät yhä hitaasti, koska kaikki odottavat mitä muut tekevät. Näin ei valmista tule. Mitään ei vielä ole menetetty, mutta syksyllä kiire kasvaa valtavaksi.
Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan teollistuneiden maiden on vähennettävä kasvihuonekaasujen päästöjä 25-40 prosentilla vuoteen 2020 mennessä, jos ilmaston lämpeneminen aiotaan pysäyttää kahteen celsiusasteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Euroopan unioni on allekirjoittanut tämän näkemyksen.
Sellaista maata ei itse asiassa löydy, joka IPCC:n luvut kiistäisi. Moni kehitysmaa on sitä mieltä, että vähennysten on oltava vieläkin jyrkempiä. Etenkin ne maat, joiden väestöä asuu alavilla, meren pinnan nousun ja myrskyjen uhkaamilla rannoilla.
Bonnissa päättyi perjantaina kaksiviikkoinen, Kööpenhaminan joulukuista valtavaa ilmastokokousta pohjustanut virkamiesistunto. Siellä olisi ollut erinomainen tilaisuus ilmoittaa, mikä on teollisuusmaiden yhteinen tavoite päästövähennyksissä ja mihin lukemiin erilliset maat ovat valmiita. Tämä koskee etenkin Kioton sopimuksessa mukana olevia maita, sillä sopimuksen nykyiset velvoitteet päättyvät vuoteen 2012.
Euroopan unioni on korttinsa lyönyt pöytään jo ajat sitten ensimmäisenä: 20 prosentin vähennys vuodelle 2020 ja 30 prosenttia, jos muut sitoutuvat vastaaviin lukuihin. Ne sitoumukset antavat yhä odottaa itseään. Japani kunnostautui Bonnin kokouksen aikana toiseen suuntaan alittamalla riman täydellisesti. Venäjältä ei vielä ole kuulunut mitään, Kanada liukuu yhä kauemmas Kioton velvoitteista.
Toisin sanoen EU ei juuri ole saanut seuraa kuin Norjasta ja Australiasta. Yhdysvallat ei kuulu Kioton sopimukseen, mutta siltäkin tarvitaan tarkempia tietoja aikeista. Barack Obaman hallinto on tehnyt maan ilmastopolitiikassa täyskäännöksen, mutta maan varsinaisista tavoitteista on ollut yhä vaikea saada selkoa.
Nykymenolla teollisuusmaiden sitoumukset eivät riitä 25-40 prosentin vähennystavoitteeseen. Se taas tarkoittaa, että suuret kehitysmaat eivät tee omia vähennyslupauksiaan. Näin kaikki kyttäävät toisiaan, eikä mikään etene.
Amerikkalaiset ja kiinalaiset - kaksi suurinta saastuttajaa - käyvät kahdenvälisiä ilmastoneuvotteluita, mutta niiden sisällöstä ei ole kerrottu julkisuuteen. On jopa mahdollista, että Yhdysvallat ja Kiina sopivat laajasta keskinäisestä uuden ympäristöteknologian yhteistyöstä, joka jättää muita sivuraiteelle.
Heinäkuussa Obamalta odotetaan ilmastoavauksia suurten talousmaiden foorumissa Italiassa. Myös Kiina ja Venäjä saattavat säästellä omia linjauksiaan sinne. YK:n ilmastoneuvotteluiden kannalta oleellista on, että poliittisia sitoumuksia alkaisi jo pian joltakin foorumilta tulla, sillä virkamiesten neuvotteluvaltuuksin asiat eivät liiku. Johtajuudelle ja esimerkeille on nyt selkeä tilaus.
Bonnin kokous oli vielä pohjustusta. Todelliset Kööpenhaminaan johtavat neuvottelut alkavat vasta syksyllä. Paine ja kiire ovat valtavia, sillä puheena on ehkä monimutkaisin ja tärkein kansainvälinen sopimus koskaan. Työtä riittää, sillä vielä ei edes tiedetä, mikä tuon sopimuksen muoto on. Kioton pöytäkirjaa muutetaan, tulee uusi pöytäkirja tai tapahtuu jotain muuta. Tarvitaan myös teollisuusmaiden sitoumuksia huikeista rahasummista ja kehitysmaiden lupauksia omiin tekoihin.
Jos ilmastopolitiikan kyttäysvaihe venyy pitkälle syksyyn ja Kööpenhaminaan kasautuvat kaikki asiat, pöydälle voi jäädä liian suuri pala purtavaksi.