Tasan vuoden kuluttua Kööpenhaminassa on määrä päättää uudesta sitovasta ilmastosopimuksesta. Onnistuminen siinä riittävän hyvin edellyttää poikkeuksellisen vahvaa poliittista tahtoa.
Tanskan pääkaupungin nimi alkaa ensi vuonna näkyä uutisissa kiihtyvään tahtiin. Viikko ennen joulua 2009 on takaraja uudelle kansainväliselle sitovalle ilmastosopimukselle, ja sitä koskeva kokous pidetään Kööpenhaminassa.
Edessä on erittäin poikkeuksellinen vuosi. Kioton sopimuksesta ja sen velvoitteista on puhuttu paljon. Ne ovat kuitenkin vain näpertelyä siihen verrattuna, mihin nyt pyritään ja mihin on pakko pyrkiä. Jokaiselle teollisuusmaalle asetetaan selkeät velvoitteet vähentää päästöjä ja myös kehittyvät maat otetaan näihin talkoisiin mukaan sitovalla tavalla, toisin kuin Kiotossa.
Ilmakehän lämpenemisen pysäyttäminen kahteen celsiusasteeseen edellyttää päästöjen vähentämistä kymmeniä prosentteja. Välitavoitteet asetetaan vuosille 2020 ja 2050. Jos ei onnistuta, edessä on kaiken käytettävissä olevan todistusaineiston mukaan peruuttamaton ilmastokatastrofi. Kööpenhaminassa puhutaan elämäntavan ja teknologian perusteellisesta muuttamisesta sopimuksella, johon kaikki maat sitoutuvat.
Mitään vastaavaa ei ole koskaan ollut neuvottelupöydissä. Lisäksi neuvoteltava kokonaisuus on hyvin mutkikas ja vaikeasti hallittava, ja siinä liikutellaan hyvin merkittäviä rahasummia. Onnistuminen edellyttää vahvaa poliittista tahtoa ja johtajuutta.
Poznanissa Puolassa päättyi perjantaina tämän neuvotteluprosessin välietappi. Siellä ei ollut pöydällä suuria sopimusasioita, mutta tunnelmat jäivät ristiriitaisiksi. Ennen muuta haussa oli selkeä poliittinen johtajuus.
Yleensä johtajan rooli on viime vuodet ollut Euroopan unionilla. Nyt EU:n esiintymistä leimasivat vaikeudet saada Brysselissä unionin omaa ilmasto- ja energiapakettia hyväksytyksi. EU on tavoitteissaan ja teoissaan edelleenkin paljon edellä muita, mutta Poznanissa se ei kyennyt esiintymään johtajana. Moni jäi kysymään, kuinka unioni aikoo toteuttaa lupaamansa 30 prosentin vähennykset Kööpenhaminan jälkeen, jos nyt nähty 20 prosenttia oli näin vaikeaa.
Suurin auki oleva kysymys silti on, mitä Yhdysvallat tekee. Barack Obaman uuden hallinnon edustajat lähettivät Poznaniin vahvoja viestejä omasta sitoutumisestaan ilmastotyöhön. Yhdysvaltain politiikka on selvästi muuttumassa täysin, mutta aikaa ennen Kööpenhaminaa on kovin vähän.
Monenlaisia pulmia on edessä kuten öljyä tuottavien maiden rooli. Esimerkiksi Venäjän politiikka on arvoitus, Poznanissa Venäjä lähinnä yritti varaministerin voimin pysyä poissa näkyviltä.
Monet kehittyvät maat kuten Kiina, Meksiko, Brasilia ja Etelä-Afrikka tulivat Poznaniin uudella asenteella, selkeiden ohjelmien ja ehdotusten kanssa. Ne olivat nyt valmiimpia etenemään kuin teollisuusmaat, ja se on oleellinen muutos. Edellytykset tuloksiin Kööpenhaminassa ovat olemassa.
Mutta tuloksiin pääsy edellyttää ilmastoneuvotteluiden poliittisen tason nostamista. Tähän mennessä on sovittu sarjasta virkamiesneuvotteluja ja niiden päätteeksi ympäristöministerikokous Kööpenhaminaan.
Tämän mittaluokan asiassa kaivataan muutakin. Poznanissa moni YK:n pääsihteeriä myöten toivoi vähintään yhtä ilmastohuippukokousta ennen Kööpenhaminaa. Sellaiselle on tarvetta. Jotta tuloksiin päästään, sekä poliittisen johdon että suuren yleisön on havahduttava kunnolla siihen, kuinka suuresta asiasta nyt on kyse.