Nairobissa pidetty kansainvälinen ilmastokonferenssi teki sen, mitä tehtävissä oli. Suurin saavutus oli sopia siitä, että neuvottelut ylipäätään jatkuvat. Nykyinen Kioton sopimus umpeutuu 2012, ja Nairobissa sovittiin, että sen jatkosta aletaan neuvotella kahden vuoden kuluttua eli 2008.
Tämä tarkoittaa sitä, että jättimäisiä ilmastokonferensseja pidetään vastakin. Mutta se ei tarkoita, että varsinaiselle asialle eli ilmastonmuutokselle olisi tapahtumassa jotain. Kehitysmaat eivät halua itselleen sitovia päästöjen vähennystavoitteista, Yhdysvallat on jättäytynyt pois koko kansainvälisestä sopimuksesta, eikä kumpaankaan näistä asioista ole näkyvissä muutosta Nairobin jäljiltä.
Yleinen tietous tilanteesta ja huoli ovat selvästi nousseet viime vuosina, mutta tiedon muuttaminen toiminnaksi pysyy yhä todella vaikeana.
Ei ole pulaa arvovaltaisista vaikuttajista, jotka soittavat koko ajan hälytyskelloja ilmastonmuutoksesta. Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore lienee heistä näkyvin. Saksa aikoo ensi vuoden alussa nostaa ilmastoteemat hyvin korkealle, kun se on samaan aikaan sekä EU:n että G8-maiden puheenjohtaja.
Taloustieteilijä Jonathan Stern julkaisi hiljattain Britannian hallituksen tilaaman raportin, joka on selvästi kulunut maailman päättäjien käsissä. Siinä ilmastonmuutoksen seuraukset oli viety talouden kielelle: jos toimiin ei ryhdytä ajoissa, edessä on lama, jota voi verrata ensimmäisen tai toisen maailmansodan vaikutuksiin tai 1920-30 -lukujen suureen lamaan. Tosin nyt mitään jälleenrakennusta ei ole luvassa, vaan vaikutus on pysyvä.
Toisaalta jos todellisiin toimiin ryhdytään nyt, muutos on hallittavissa ilman dramaattisia talousseurauksia.
Kaikesta tästä tiedosta huolimatta Nairobin kaltaiset kokoukset muuttuvat kerta toisensa jälkeen hiusten halkomiseksi, jarrutteluksi ja omien etujen valvomiseksi. Se on poliittista todellisuutta, mutta se alkaa yhä enemmän olla muulle todellisuudelle vierasta.
YK:n luopuva pääsihteeri Kofi Annan oli Nairobissa oikeassa puhuessaan pelottavan suuresta johtajuuden puutteesta ilmastonmuutoksessa. Mitään poliittista käännettä tuskin silti tapahtuu, ellei painetta tekoihin aidosti tule sekä kansalaisten että talouselämän suunnalta.
Yksi tämän ajan suurista kysymyksistä on, havahdutaanko todellisiin tekoihin ajoissa vai aivan liian myöhään. Molemmat mahdollisuudet ovat yhä olemassa, mutta kello käy väärään suuntaan.
paakirjoitus@kaleva.fi