Vaikka Nobelin rauhanpalkinto jaettiin kahteen osaan, se henkilöityy hyvin pitkälle Al Goreen. Tämän vuoden palkinto oli samalla hyvin poliittinen valinta. Nobelin rauhanpalkinto meni vielä 1990-luvulla usein "perinteisille" rauhanrakentajille.
2000-luvulla palkinnon saajien listan luonne on selvästi muuttunut. On etsitty ilmiöitä, prosesseja, köyhyyden poistajia ja ympäristön puolustajia.
Martti Ahtisaaren aika olisi ollut viime vuonna, Acehin rauhansopimuksen jälkeen. Hän on mitä todennäköisimmin ehdolla myös tulevina vuosina, ja jos palkintoja enää diplomatian keinon tehtävästä rauhantyöstä myönnetään, Ahtisaarta on yhä vaikeampi sivuuttaa. Tänä vuonna palkintoa ei hänelle silti juuri odotettu, koska Kosovon ongelman sovittelu epäonnistui häneltä.
Norjan Nobel-komitean perjantainen päätös meni pitkälti etukäteisodotusten mukaan. Ilmastonmuutos on räjähtänyt tänä vuonna ihmisten tajuntaan aivan uudella voimalla. Kansainvälisen ilmastopaneelin työ on tuottanut välttämätöntä taustatietoa, ja Al Goren näkyvä kampanjointi on antanut asialle kasvot.
Silti voi aiheesta kysyä, henkilöityykö ilmastonmuutos Goreen jo liikaakin ja mitä konkreettista hän on saanut aikaan.
Palkinnon saajaksi veikkailtiin etukäteen myös Kanadan inuitien johtajaa Sheila Watt-Cloutieria, joka on onnistunut tekemään tiettäväksi arktisen alueen dramaattisesti heikentyvää tilannetta. Matka maailman tietoisuuteen on erittäin paljon pidempi, jos asuu Baffinin saarella kuin jos on viettänyt kahdeksan vuotta Yhdysvaltain varapresidenttinä.
Watt-Cloutierin palkinto olisi kannustanut ruohonjuuritason ilmastotyöhön ja kiinnittänyt huomiota paikallisten ihmisten kohtaloon. Nyt painopiste oli maailmanpolitiikassa. Samalla Gore nostettiin ilmastopolitiikan supertähdeksi, koska palkinnon toinen saaja, ilmastopaneeli IPCC, ei suoraan henkilöidy kehenkään.
Kaksi vuotta sitten palkinto annettiin atomienergiajärjestö IAEA:lle ja sen johtajalle Mohamed ElBaradeille. Vuonna 2002 Nobelin sai Yhdysvaltain ex-presidentti Jimmy Carter. Sekä ElBaradein että Carterin palkinnot voitiin helposti nähdä näpäytyksenä presidentti George W. Bushin sotapolitiikkaa vastaan. Nyt osoitteena yhtä selvästi on Bushin ilmastopolitiikka - eikä ehkä vain se.
Goren toiminta on kiistatta vienyt ilmastoviestiä läpi aivan uudella tavalla ja tasolla. Hän ei ole asiassa äkkiherännyt: hän julkaisi jo 1992 ansiokkaan ympäristökirjan, jossa ilmastolla oli iso rooli. Siksi voi hämmästellä, miksi nämä näkemykset eivät juuri leimanneet Goren varapresidenttikautta ja epäonnista presidenttikampanjaa.
Gore oli Oscar-voittaja jo ennestään, ja Nobelin jälkeen hänen statuksensa nousee uudelle tasolle. Goresta on tullut Bushin peilikuva, symboli kaikelle sille, mikä voisi olla toisin. Mutta jos haettaisiin Yhdysvalloista henkilöä, joka on Bushista piittaamatta tehnyt konkreettista ilmastoon liittyvää politiikkaa, katse voisi kääntyä yhtä hyvin kuvernööri Arnold Schwarzeneggeriin.
On ilman muuta selvää, että työ ilmastonmuutoksen estämiseksi ja tietoisuuden nostamiseksi ansaitsee Nobelinsa. IPCC:n työ vaikuttaa suoraan YK:n ilmastoneuvotteluiden sisältöön. Goresta tulee viimeistään nyt maailman ilmastoapostoli, mutta hänen tuleva roolinsa on arvoitus. Aikooko hän yhä vaikuttaa päätöksiin puhumalla, kampanjoimalla ja olematta itse päättäjä, vai yrittääkö hän sittenkin kiilata "jonon ohi" demokraattien presidenttiehdokkaaksi? Nobel helpottaa valintaa.