Ilmaston lämpeneminen on jo muuttanut pohjoisia koivumetsiä. Pohjois-Norjassa Kautokeinon tunturiylänköön kuuluvalla Masin alueella nuoret koivikot ovat tihentyneet ja niiden aluskasvillisuus muuttunut. Mustikka, ruohokanukka, sammalet ja erilaiset heinät ovat vallanneet lisää kasvualaa mutta jäkälät taantuneet. Varsinkin porojen suosimat pensasmaiset jäkälät ovat vähentyneet ja huonompilaatuiset pärjänneet paremmin.
Finmarkun Masin aluetta jo neljäkymmentä vuotta tutkinut Dietbert Thanheiser on yksi niistä noin 60 tutkijasta, jotka ovat olleet mukana neljä vuotta kestäneessä monitieteellisessä HIBECO -projektissa. Se on tutkinut koivumetsävyöhykkeen merkitystä eri puolilla maailmaa monitieteellisin menetelmin.
Projektissa oli mukana tutkijoita Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Islannista, Grönlannista, Saksasta, Skotlannista, Kanadasta ja USA:sta. Suomesta siihen osallistuivat Turun yliopiston Kevon tutkimusasema, Helsingin yliopiston Kilpisjärven Biologinen asema ja Lapin yliopiston Arktinen keskus. Mukana oli toistakymmentä tutkimuslaitosta, joita koordinoi Oulun yliopisto.
EU rahoitti hanketta 1,7 miljoonalla eurolla, jonka lisäksi siihen on saatu Pohjoismaiden ministerineuvoston Arktisen tutkimusohjelman tukea ja kansallista rahaa.
Hampurin yliopistoa edustavanThanheiserin mukaan varsinkin ruohokanukka on lisääntynyt huomattavasti Pohjois-Norjan koivikoissa. joissa se peittää jo mattona vanhoja kotapaikkoja. Koivikoiden tihentyminen on vähentänyt porojen kulkemista alueella eivätkä huonommat jäkälälajitkaan houkuttele niitä.
"Kasvillisuuden muutokset johtuvat ilmaston muuttumisesta", Thanheiser sanoo. Viimeisen 30 vuoden aikana lumipeite on kasvanut ja kesien sateisuus lisääntynyt. Kehitys myös jatkuu, mikäli ilmastomuutoksesta tehdyt ennusteet toteutuvat.
Myös Suomen Käsivarressa tunturikoivikoiden biomassa on lisääntynyt. Utsjoen alueella koivikon kasvu on sitävastoin ylätunturissa heikkoa, alemmilla mailla koivikko on kuitenkin tihentynyt.
Tunturimittari uhkaa
Kevon tutkimusaseman johtaja Seppo Neuvonen selittää osan eroista laidunnuspaineella: Utsjoen tunturialueella porot laiduntavat jatkuvasti mutta Masissa ne vain kulkevat alueen lävitse matkallaan kesä- tai talvilaitumille.
Lisäksi Utsjoen koivikot kärsivät yhä 1960-luvun tunturimittarituhosta: eräillä alueilla koivikot eivät ole vieläkään uudistuneet ja parhaimmillakin paikoilla vain 20 prosenttia niistä on elpynyt.
"Tunturimittari on lisääntynyt viime vuosina paljon Norjassa ja Ruotsissa. Jos ensi talvena ei ole kovia pakkasia, tulee Lapissakin olemaan hyvin paljon toukkia", Neuvonen arvioi. Toukat söivät viime kesänä joitakin Varanginvuonon koivikoita lehdettömiksi, koivut ehtivät kuitenkin tehdä vielä uudet lehdet.
"Utsjoen 60-luvun tuhot liittyivät kylmiin kesiin, joiden jäljiltä koivut olivat muutenkin huonossa kunnossa", Neuvonen kertoo.
"Jos talven keski- ja äärilämpötilat nousevat, on meillä edessä joukkoesiintymien riski", hän punnitsee ilmastonmuutoksen vaikutusta.
Koivun käytöstä elokuva
HIBECO selvitti ihmisen ja koivumetsien vuorovaikutusta, koivumetsien ekologiaa ja tuottoa sekä kasvinsyöjien ja koivumetsien vuorovaikutusta.
Osahankkeissa tutkittiin muun muassa koivumetsien sosioekonomista merkitystä, niiden vaurioherkkyyttä ja palautumista, tuottoa ja metsiä uhkaavia ympäristötekijöitä kuten porojen ja lampaiden laidunnusta, matkailua, ilmastonmuutosta ja maankäyttöä. Erityinen painotus oli koivuun liittyvällä sosioekonomisella ja kulttuuritutkimuksella.
Koivumetsien käyttöä selvitettiin laajalla kyselyllä, jonka tulokset on tallennettu myös dokumenttielokuvaksi.
Maria Sofia Aikion ja Niillas A. Sombyn toteuttama elokuva kertoo siitä, kuinka riippuvainen saamelainen yhteisö on ollut koivusta: se esittelee toistakymmentä koivun käyttötapaa lämmityksestä rummun kehikon raaka-aineeksi. Elokuvassa havainnollistuvat patopukkien asentaminen Tenoon, kodan kaarien asettelu, rekien ja suksien veistäminen ja kuksien kovertaminen.
HIBECO:n tuloksia julkaistaan lähivuosina useina kirjoina ja Inarin Siidassa on jo esillä sen tutkimustuloksia esitteleviä postereita. Projektia vetäneen Kari Laineen mukaan projektin puitteissa on syntynyt useita väitöskirjoja ja vielä lukuisempi määrä pro gradu -töitä. "Tavoitteena olikin saada eri alojen nuoria ihmisiä mukaan koulutukseen ja lisätä monitieteellistä tutkimusta", Laine kertoo.