Paha kello kauas kuuluu. Oulun viime syksynä alkanut tie Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2011 on ollut kotitekoisen kivikkoinen.
Miltei kuukausittain Pohjois-Suomen suurimmasta kaupungista on tipahtanut julkisuuteen kulttuurin kannalta ikävä uutinen.
Milloin on kohuttu Muhammed-piirroksista, milloin leikatuista taiteilija-apurahoista ja lopetetusta taidepalkinnosta.
Viimeisin naula iskeytyi arkkuun viime viikolla, kun tekninen lautakunta päätti horjuttaa Pikisaaren asemaa taiteilijoiden kotipaikkana.
Oulu jo ulkona?
"Kieltämättä kampanjamme on saanut roppakaupalla kielteistä julkisuutta. Ouluahan pidetään jopa taiteilijavihamielisenä kaupunkina, mitä emme missään nimessä ole", huokaisee kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Kyösti Oikarinen.
Oulun matka kulttuuripääkaupungiksi saattaa näiden tölväisyjen takia pahimmassa tapauksessa katketa.
Opetusministeriön työryhmä esittää näkemyksensä sopivimmasta kulttuuripääkaupungista juhannuksen tienoilla. Työryhmässä on taatusti pantu merkille Oulusta kajahtaneet otsikot.
Kalevan saamien epävirallisten tietojen mukaan Oulu11-hanke olisi jo pois laskuista, vaikka itse hakemusta pidetään hyvänä työnä.
"Julkinen kuva eli kaupungin imago syntyy usein pienistä asioista. Oulussa vallitsee huomattava sanojen ja tekojen ristiriita", sanoo valtiotieteen tohtori, entinen kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa.
Mattoa viety alta
Isohookana-Asunmaan mukaan ristiriita näkyy käytännössä. "Haetaan eurooppalaiseksi kulttuurikaupungiksi, mutta samalla riidellään näkyvästi taiteilijan kanssa vuokrista", hän kummeksuu.
Oulussa on jäänyt puhkeamatta myönteinen kulttuuri-ilmapiiri hakemuksen tueksi. Isohookana-Asunmaata harmittaa, että vain pieni piiri on tehnyt hartiavoimin töitä hakemuksen eteen.
"Kulttuuripääkaupungiksi ei tulla ilman laajaa myötäelämistä ja koko kaupungin tukea. Ollessani kulttuuriministerinä sain nähdä, kuinka laaja-alaisia tällaisten hankkeiden täytyy olla", Isohookana-Asunmaa toteaa.
Hänen mukaansa Oulun tavoitteita ei kenties osattu avata isommille piireille eikä viedä oikeille oville.
"Ja johtuu tämä perioululaisuudestakin. Täällähän yhdet aina tekevät ja toiset katsovat arvostelevasti vierestä. Sillä mallilla ei nykymaailmassa enää pärjätä", Isohookana-Asunmaa näpäyttää.
Samaa mieltä on Oulun taiteilijaseuran uusi puheenjohtaja Juha Sutinen. Häntä on ihmetyttänyt tilanne, jossa pääkaupunkihankkeelta on viety mattoa alta.
"Kaupungin olisi pitänyt tehdä linjaus, että kaikki päätökset tukevat Oulun hakemusta. Nyt vallitsee paha ristiriita", Sutinen sanoo.
Ei kirvestä kaivoon
Jos nimitys kulttuuripääkaupungiksi jää saavuttamatta, haluaisi Kyösti Oikarinen Oulu11-hankkeen jäävän elämään muodossa tai toisessa.
Oikarinen esittää, että Oulussa järjestetään syksyllä seminaari, jossa käydään läpi pääkaupunkihankkeen onnistumiset ja epäonnistumiset.
"Kyllä siinä seminaarissa tästä negatiivisesta kampanjasta taatusti keskusteltaisiin", hän lisää.
Oulun taiteilijaseura on viime metreillä ilmaissut tukensa Oulun hakemukselle. Seuran mukaan Oulu11 olisi mitä tervehdyttävin kulttuurihanke.
"Ei heitetä vielä kirvestä kaivoon", Sutinen herättelee.