Oulu Sinfonia: When Autumn Starts... Leif Segerstam, kapellimestari, Riikka Hakola, sopraano. Madetojan salissa Oulussa 3.11.
Leif Segerstamin kaltaisten kapellimestarisuuruuksien vierailut Oulussa ovat melko harvinaisia. Vasta julkaistun kirjan myötä Segerstam on ollut viime aikoina esillä lehtien palstoilla ja tämä vaikutti varmasti omalta osaltaan siihen, että yleisökin oli saapunut runsaslukuisena paikalle.
Suomalaisessa musiikkielämässä Segerstam on luonnonvoiman kaltainen ilmiö, ja hänestä kiertää lukematon määrä erilaisia värikkäitä juttuja. Millainen sitten oli konsertti, jossa orkesteria johtaa maineeltaan liki myyttisiin mittoihin yltävä taiteilija?
Musiikkimaailmassa kapellimestari Segerstamia pidetään maailmanluokan taiturina, jonka kyky lietsoa orkesterit itsensä ylittämiseen on moneen kertaan dokumentoitua. Säveltäjä Segerstamin herättämät tunteet taas ovat paljon ristiriitaisempia.
Oulu Sinfonia esitti konsertin alkupuolella kaksi osaa Claude Debussyn sarjasta Nocturnes ja Maurice Ravelin teoksen Shéhérazade, kolme runoa sopraanolle ja orkesterille.
Segerstamin tapa johtaa orkesteria vaikuttaa suunnattoman informatiiviselta, sillä hän näyttää johtavan samanaikaisesti sekä koko soittajistoa että jokaista yksittäistä muusikkoa henkilökohtaisesti.
Sopraano Riikka Hakola sai loistaa Ravelin värikkään orkesterisatsin kruununa ja ilmeikkäästi hän tehtävänsä hoitikin. Väliajan jälkeen Hakola lauloi vielä Jean Sibeliuksen sävelrunon Luonnotar, op. 70.
Yllättävästi tekstin seuraaminen oli ranskankielisissä lauluissa huomattavasti helpompaa. Lieneekö sitten ongelma Hakolan, Sibeliuksen vaiko peräti suomen kielen?
Konsertin lopuksi kuultiin illan varsinainen tapaus eli Segerstamin Sinfonian nro 117 When Autumn Starts... kantaesitys. Vapaapulsatiivisuuden hengessä säveltäjä Segerstam teki kapellimestari Segerstamin tarpeettomaksi ja maestro siirtyi orkesterimuusikoksi pianon ääreen.
Säveltäjä-kapellimestari osaa tietysti ottaa orkesterista kaiken irti ja muhkean 45-minuuttisen aikana kuultiin niin korvia hiveleviä kuin helisyttäviäkin tehoja.
Tämä teos on ensimmäinen kuulemani Segerstamin sinfonia ja täytyy tunnustaa, että Uuden musiikin lokakuun kokemusten perusteella en ainakaan suoralta kädeltä julistaudu vapaapulsatiivisuuden ihailijaksi. Filosofialtaan muista sävellystavoista poikkeava tyyli ei ainakaan kerta-annoksella vielä saanut koukkuun.
Ilman kapellimestaria operoiva orkesteri on kieltämättä kiehtova ajatus. Kun säveltäjä itse on verrannut sinfonioitaan tiettyihin eritteisiin, tuli kuunnellessa väistämättä mieleen vanha sutkaus, jonka mukaan kapellimestari on kuin kondomi: sen kanssa on turvallisempaa, mutta ilman sitä on kivempaa.
