Perjantaihin ja 13:nteen päivään liittyvä taikausko on hölynpölyä, mutta perjantaina 13. toukokuuta 1988 tuo yhdistelmä hiipi väkisinkin mieleen. Vieressä oli Tshernobylin ydinvoimala, ja säteilymittari näytti jotakin lukemaa.
Maailmanhistorian siihen asti pahimmasta ydinvoimalaonnettomuudesta tulee 26. huhtikuuta kuluneeksi kolme vuosikymmentä. Viisi vuotta sitten tapahtunut Fukushiman turma on rankattu samalle seitsemännelle vakavuustasolle kuin Tshernobyl.
Vuonna 1988, kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen, silloisessa Neuvosto-Ukrainassa sattuneesta turmasta sai jo jonkinlaista tietoa. Glasnostin, avoimuuden, hengessä ulkomaisia kirjeenvaihtajia kuskattiin voimalaan, autioituneeseen Pripjatin voimalakaupunkiin ja voimalan henkilökunnalle rakennettuun uuteen Slavutitshin kaupunkiin.
Satuin olemaan jo kesällä 1986, vähän Tshernobylin nelosreaktorin räjähdyksen jälkeen, kesätöissä Moskovassa. Tuolloin todellinen tieto onnettomuuden yksityiskohdista oli edelleen kiven alla. Sitä sai hakemalla hakea rivien väleistä.
Lauantaina aamuyöllä räjähti paitsi Tshernobylin voimalan nelosreaktori myös koko neuvostojärjestelmä. Sen lopullinen hajoaminen vain kesti vielä muutaman vuoden. Tuolloinen neuvostojohtaja Mihail Gorbatshov esittää saman arvion muistelmissaan.
Mitä vaikeampi asia, sitä enemmän neuvostojärjestelmä valehteli, salaili ja vähätteli. Tshernobylin jälkeen tällainen tyyli väheni. Nythän vanha meno jatkuu uusin muodoin.
Gorbatshov kiistää muistelmissaan, että neuvostojohto olisi tarkoituksellisesti pantannut totuutta.
Neuvostoliitolta meni ensinnäkin kokonaista 65 tuntia ennen kuin se kertoi turmasta mitään. Tämäkin tapahtui vasta sen jälkeen kun Pohjoismaissa oli kerrottu Neuvostoliitossa tapahtuneen ydinturman takia kohonneista säteilyarvoista.
Television pääuutislähetyksessä Vremjassa luettu ensimmäinen neuvostouutinen kannattaa toistaa kokonaisuudessaan:
”Tshernobylin ydinvoimalassa on tapahtunut onnettomuus, ja yksi reaktoreista on vaurioitunut. On ryhdytty toimiin onnettomuuden seurausten eliminoimiseksi.”
Siinä kaikki.
Seuraavana iltana Vremja kertoi, että turmassa oli kuollut kaksi ihmistä, mutta että ”tilanne on nyt vakiinnutettu ja on hallinnassa”.
Sitä seuraavana iltana Vremjan pääjuttu oli kyllä Ukrainasta, mutta se kertoi kevätkukista ja vappuvalmisteluista. Lähetyksen puolivälissä näytettiin kuva onnettomuusvoimalasta. Sitä ryyditettiin tekstillä, että kuten kuvasta näkyi ja toisin kuin länsimedia väitti, tuhot eivät olleet valtaisia, ei ollut suuria tulipaloja eikä tuhansia kuolleita ja että asukkaita oli evakuoitu vaikka säteilyarvot olivat laskeneet.
Vappuna juhlijat, mukana tanssineita lapsia, marssivat Kiovan pääkadulla. Paraatin vastaan ottaneiden, hyvin informoitujen puoluepamppujen katsomo vain oli jostakin syystä tyhjä.
Kiovan radio- ja tv-kanavat alkoivat vasta 6. toukokuuta kehottaa sulkemaan ikkunat, pesemään ja kuorimaan vihannekset ja pitämään lapset sisällä. Puhekoneena tunnetulta Gorbatshovilta meni 18 päivää ennen kuin hän piti aihetta käsitelleen tv-puheen.
Neuvostomeiningin voi tiivistää siihen, mitä Gorbatshov kertoo muistelmissaan asiantuntijoiden sanoneen puolueen politbyroolle heti turman jälkeen: ”Mitään kamalaa ei ole tapahtunut. Tällaista sattuu ydinreaktoreissa. Ottakaa vodkaa ja purtavaa, nukkukaa hyvin – ja unohtakaa.”
Maailman terveysjärjestön WHO:n ja kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n mukaan säteilyn takia kuoli suoraan vain 56 ihmistä ja 4 000 kuolisi ajan myötä. Suurimmat arviot Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä jo tähän mennessä kuolleista nousevat kuitenkin yhteensä yli puoleen miljoonaan.
Kremlin panttaustyyli pahensi tilannetta. Toimimalla toisin se olisi voinut pienentää riskejä ja jopa pelastaa ihmishenkiä.
Takaisin vuoteen 1988. Voimayhtiö tarjosi voimalan ruokalassa lounaan. Olisikohan tuo ollut se kuuluisa ilmainen lounas?
Muun muassa maukkaita tomaatteja sisältäneen lounaan jälkeen yhtiön tiedotusjohtaja sanoi vakavalla naamalla autiossa Pripjatissa, että siellä voisi asua – jos vain ei olisi säteilyä.
Kolumni