Keväällä moni pelkäsi, että Libyasta tulee uusi Afganistan. Siis maa, johon ulkomaiset armeijat juuttuvat taistelemaan määräämättömäksi ajaksi kaukana kotikasarmeista.
Afganistanin lisäksi muistissa ovat Irak, Bosnia ja Kosovo. Näissä maissa saatiin jonkinlainen sotilaallinen ratkaisu aikaiseksi, mutta jälki oli sellaista, että haavoja parannellaan vieläkin.
Ilmasota kesti Libyassakin tuskastuttavan kauan, mutta lopputulos oli se mitä lähdettiin hakemaan. Kansaansa kurittanut Muammar Gaddafi on poissa pelistä, samoin hänen lakeijansa.
Libyan tulevaisuudesta on turha vielä tässä vaiheessa maalailla minkään värisiä kuvia. Diktatuurin neljä vuosikymmentä ovat jättäneet jälkensä.
Libyan vallankumouksen välitilinpäätös on kuitenkin länsivalloille positiivinen. Miehistötappioita ei tullut, eikä Libyan sähkönhuolto tai muu infrastruktuuri juurikaan vahingoittunut, vaikka ilmahyökkäyksiä tehtiin tuhansia.
Sota on useimmiten sotkuista puuhaa, ja niin sanottuja kirurgisia iskuja tehdään lähinnä vain videopeleissä. Vahinkoja sattui myös Libyassa, mutta saldo on aiempia ilmaoperaatioita parempi.
Naton Libya-operaatiossa oli monia onnistuneita, uusia elementtejä. Sen pohjustus tehtiin hyvin, sillä YK:n valtuuttaman operaation takana oli myös Arabiliitto. Yhdysvallat epäröi pitkään, koska Barack Obama ei halunnut sitoa maataan Irakin ja Afganistanin jatkoksi kolmanteen sotaan.
Kun päätös humanitaarisesta väliintulosta oli tehty, Yhdysvallat pani risteilyohjuksensa liikkeelle. Varsin pian se siirtyi kuitenkin syrjemmäksi jättäen Libyan ilmatilan Ranskan, Britannian ja pienempien Nato-maiden koneille. Myös pari sotilasliiton ulkopuolista maata kuten Ruotsi ja Qatar lähettivät Pohjois-Afrikkaan koneitaan.
Gaddafilla on voimakas armeija, joka ei antautunut helpolla. Alkuvaiheessa Libyan kapinalliset näyttivät ryysyläisarmeijalta, joka opetteli sotataitoja käytännön tilanteissa.
Länsivallat olivat päättäneet, että maasodan saavat libyalaiset hoitaa itse, mutta englantilaisia ja ranskalaisia kouluttajia kävi salaa kapinallisten leireillä. Myös aseapua annettiin, vaikka Libya oli periaatteessa aseidenvientikiellossa.
Kapinallisten into oli kova, mutta Gaddafi ei olisi kaatunut ilman länsikoneiden tekemiä ilmaiskuja, jotka heikensivät ratkaisevalla tavalla hallituksen joukkojen kalustoa ja moraalia.
On hyvä muistaa, että YK:n valtuutus Libyassa oli hyvin laaja: "suojella siviilejä kaikin tarvittavin menetelmin pois lukien ulkomaisten joukkojen miehitys". YK:lta saatiin selkeä lähtölupa ja rajaus, joita sitten hyödynnettiin maksimaalisesti.
Naton koneet piirtänevät näinä päivinä viimeisiä kaarroksia Libyan taivaalla. Edessä on paluu kotikentille juhlimaan onnistunutta operaatiota.
Myös poliittiset johtajat voivat onnitella itseään ja toisiaan. Libya näyttäisi olevan pitkään aikaan ensimmäinen menestyksellinen rauhaanpakottamisoperaatio. Läntinen sotakone tarjosi taustatuen, mutta vallanvaihdon hoitelivat libyalaiset itse. Tämä on tärkeä asia, sillä moni irakilainen ja afganistanilainen pitää maan vallanpitäjiä lännen marionetteina.
Yhdysvaltain pysytteleminen taka-alalla oli myös viisas ratkaisu. Kaikista länsimaista nimenomaan USA:lla on arabimaissa huonoin maine. Obaman johtama Yhdysvallat yrittää tosissaan päästä irti maailmanpoliisin maineestaan.
Gaddafin Libya oli maailman tylyimpiä diktatuureja. Lännen hävittäjät nopeuttivat sen loppua. Nyt on libyalaisten vuoro osoittaa, että kahdeksan kuukauden sotimisesta seurasi jotain hyvää.
Libyan kumous lähti liikkeelle arabikevään tartunnasta. Tunisia äänesti jo vapaissa vaaleissa. Libyassa tie demokratiaan voi olla naapurimaata kivisempi.