Illalla se äijä tulee. On vain sellainen kutina. Luiskahtaa avotakasta kuin maksamakkara pötköstään.
Onhan se lihava, vanha ja aika rumakin, mutta ihan jees. Juttelee leppoisia, antaa enemmän kuin ottaa ja kuuntelee kiltisti paikallaan, kun sille laulaa.
Kiireinen se on, niin kuin kaikki ihmiset tuppaavat olemaan. Mutta se on kummallista, että sillä on jouluaattona kiire. Silloinhan ei tehdä lehteä, ei juuri junilla ajella eikä paisteta pizzoja.
Taitaa olla hermoraunio, tyypillinen stressin kourissa painiskeleva uraputkiyrittäjä, jonka verenpaine nousee heti, kun sohvalle oikaisee.
Ei se mikään urheilija ainakaan ole. Korkeintaan piirikunnallisiin parranvetokisoihin soveltuva pallokala.
Tuollainen vartalo ja tuommoinen hätähousu - äijä ei elä kauan. Ei näe maalia.
Jos nyt oikein muistan, se piipahti täällä jotakuinkin vuosi sitten. Vaikea sanoa hyväksi ystäväksi, kun vuoteen miehestä ei kuulu mitään ja sitten pölähtää yllättäen piipusta peremmälle.
Eipä ole juuri soitellut, saati kirjoitellut. Toivotonta olisi tuollaiseen tyyppiin toivonsa heittää. Tonttu mikä tonttu.
Tyylitaju puuttuu ukolta täysin. Aina sama iänikuinen punainen, palleasta puristava palttoo. Päässä viime vuosituhannen mallia oleva pipo. Kädessä vanttuut, jaloissa pyjamapöksyt.
Eikö se ymmärrä, ettei nykytalveen tarvitse tuolla lailla tälläytyä? Kaveri veti samalla kaavalla jo 1970-luvulla, jolloin oli vielä lunta ja pakkasta.
Tainnut elää tunturin varjossa koko elämänsä. Peräkammarin poika.
Ihmeen nauravainen se on. Jos katsoisi peilikuvaansa, hymy jäätyisi. Ei tuolla naamalla kovin hääviä muoria matkaansa saa. Ellei sitten lahjo. Tai ole ihan hirveä pukki.
Luonteeltaan se on leppoisa eikä ikinä rähjää.
Naama on kyllä niin turvoksissa, että luulisi sen koluavan joka ojanpohjan ja puistonpenkin pullonpersuuksien perässä. Ikinä ei kuitenkaan ole haiskahtanut muuta kuin tuoreelle - niin hassulta kuin se kuulostaakin - puurolle.
Mukanaan se on raahannut perinteisesti kepakkoa, johon nojata. Puukarahkaa kun katsoo, niin huomaa, että täytyy kaverin olla melkoinen poropeukalo. Tuskin osaa käsillään tehdä yhtään mitään.
Ihme kyselijä se myös on. Koko ajan vonkumassa tietoa, mitä on tullut tehtyä. Onko ollut kiltisti?
Jos niin paljon kiinnostaa, vakoilisi sitten. Tai käskisi jonkun muun vakoilla. Tyhmää tuollaisia ventovieraalta tentata.
Onneksi se ei viivy kauan. Kai lauluni oikeasti kuulostaa niin hirveältä, kun se aina sen jälkeen häipyy.
Ei se kyllä itsekään häävisti veisaa. Ankara, laahaava basso. Kaikupohja on kuitenkin kunnossa. Vieläkö kampaisi naamansa, että sävelet pääsisivät puhtaina suusta ulos.
Parasta äijässä on se, että siltä tipahtelee tavaroita, joita se ei ikinä palaa hakemaan. Hyvää materiaalia. Käyttökelpoista. Oikeastaan sellaista, mistä on koko vuoden haaveillut.
Jos veikata pitäisi, niin tällä kertaa siltä unohtuu tupaan kalsarit, suklaata ja villasukat. Jotenkin on sellainen etiäinen, että jäisi myös Buzz-tietopelin urheiluversio.