Tuokiokuva koulun pihalta takavuosilta: kaksi fyysisesti varhaiskypsää seitsemäsluokkalaista poikaa roikottaa käsistä ja jaloista luokkatoveri Jarmoa, joka on näitä parikymmentä senttiä pienempi rääpäle. Muutama heivaus sivusuunnassa, ja poika lentää pallokenttää reunustavan aidan yli.
Tömäys tuntuu ja kovasti. Jarmon silmistä alkaa valua vesi, ja päässä kohisee häpeä. Kivussakin olisi ollut riittävästi, mutta piti vielä joutua vetistelemäänkin kaikkien edessä.
Kahden kiusaajan lisäksi näytelmää seurasi kymmenkunta muuta poikaa. Se joukko ei oikein tiennyt, miten olla.
"Siinä sen näkee, kun ei osaa tulla oikein maahan", pääkiusaaja Ilkka kommentoi Jarmon itkua. Katsojajoukosta kuuluu väkinäinen naurunhörähdys. Parempi vähän naurahtaa, sillä kiusaajien kanssa on hyvä olla väleissä.
Kovasta kohtelustaan huolimatta Jarmo sinnitteli yläasteen loppuun samalla luokalla. Ilkan sadistiset taipumuksetkin painuivat kasiluokan jälkeen piiloon.
Noiden vuosien jälkeen kiusaamisesta ja koululaisten keskinäisestä väkivallasta on puhuttu paljon ja hartaasti. Olisi voinut olettaa, ettei uhri-Jarmoja ja kiusaaja-Ilkkoja enää ilmaantuisi entiseen tahtiin. Siksi tiistaina julkistettu tutkimus yllätti. Stakesin kouluterveyskyselyn mukaan väkivalta kouluissa on jopa lisääntynyt. Peruskoulun yläluokkien pojista useampi kuin joka neljäs ja tytöistä kuutisentoista prosenttia on kokenut fyysistä uhkaa.
Ammatillisissa oppilaitoksissa luvat olivat lähellä samaa. Myös kiusaaminen on lisääntynyt.
Tällaisia lukuja tulkitsisi mielellään samoin kuin rumentuvia rikostilastoja. Niitähän selittää ainakin osaksi kansalaisten lisääntynyt valmius ilmoittaa kokemistaan rötöksistä. Koululaisten kiusa- ja väkivaltatilastoja eivät ainakaan tutkijat itse noin lue. Muutos huonompaan on mitä ilmeisimmin totista totta.
Koululaisten keskinäistä väkivaltaa on ollut aina. Se ei kuitenkaan ole hyväksyttävä peruste sille, että asiaan ei tiukasti puututtaisi. Kiusaaminen ja simputuksen vähättely pojat on poikia -hengessä on puhdasta välinpitämättömyyttä.
Tyttöjen keskinäinen väkivalta on enemmän henkistä alistamista: ilkeitä katseita, eristämistä, vihjailuja. Niitä on vaikeampaa huomata, mutta kohtelu on uhrille usein yhtä tuskallista kuin fyysinen väkivalta.
Väkivallan kitkentä ei varmasti ole helppoa, sillä sen syitäkään ei aina löydy. Resuiset kotiolot on helppo ja usein paikkansapitävä selitys, mutta aina ei sekään toimi. Ilkkakin oli kunnon perheen poika. Siltä se ainakin näytti.
Opettajilla, terveydenhuoltajilla, koulukuraattoreilla ja muulla koulun väellä on omat mahdollisuutensa väkivallan ja kiusaamisen torjuntaan. Moni heistä tekeekin parhaansa, mutta hämmästyttäviä kertomuksia kuulee myös sellaisesta, että räikeitäkin tapauksia vähätellään ja yritetään painaa villaisella -- ehkä kiusaajan vanhempien pelosta.
Sivusta näytti siltä, ettei Jarmon pari vuotta kestänyt kiusaaminen tullut edes opettajien tietoon. Senkin huomasi, että myllytys heikensi pojan koulunkäynti-intoa. Jarmon myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, mutta voi toivoa, että hänestä kasvoi rankkojen kokemusten jälkeen selviytyjätyyppi. Toinen vaihtoehto on, että jaksosta jäi sieluun elinikäinen vamma.
***
Tuore tutkimus arvioi, etteivät Neanderthalin ihmiset olleetkaan nykyihmisiä tyhmempiä. Se ei ole yllätys. Eivät viime viikkojen maailmantapahtumatkaan nykyihmisen sanottavasta viisastumisesta todista.