
Yhä useammalla suomalaisella on riski sairastua punkkien eli puutiaisten levittämiin sairauksiin, uutisoi Iltalehti.
Tuoreen Turun yliopiston tutkimuksen mukaan punkkien määrä on kasvanut ja ne ovat samalla levittäneet elinaluettaan koko maahan Lappia myöten. Punkkeja on erityisesti rannikoilla, Itä-Suomessa, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Hämeessä.
Eläinten määrän kasvettua myös niiden levittämien tautien tartunnat ovat lisääntyneet.
Punkkien levittämistä taudeista yleisin on bakteeriperäinen borrelioosi. Borrelioosiin sairastuu vuosittain yli 6000 suomalaista.
Viruksen aiheuttamaan puutiaisaivotulehdukseen eli puutiaisaivokuumeeseen sairastui vuonna 2016 yhteensä 61 henkilöä. 2000-luvun alussa tartuntoja oli vuosittain keskimäärin 30, eli määrä on kaksinkertaistunut noin 15 vuodessa.
– Tapausten määrien kasvu on todellista ja liittynee puutiaisten isäntäeläimien ja myös itse puutiaisen runsastumiseen uusilla alueilla. Tarkkoja lukuja tulevien vuosien tapausmääristä on kuitenkin vaikea ennustaa, sanoo tartuntatautilääkäri Elina Seppälä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta Iltalehdelle.
THL:n mukaan suurin riski sairastua puutiaisaivokuumeeseen on pohjoisessa Suomessa on Simossa, Simon ja Kemin kuntien rannikolla ja Pyhäjoella. Muualla Suomessa tartunnan riski on korkein Kotkan saaristossa, Kustavissa ja Paraisilla.
Simossa ja Paraisilla on aloitettu tänä keväänä ilmaiset puutiaisaivokuumerokotukset alueella asuville ja mökkeileville henkilöille. Ahvenanmaalla rokotteita on jaettu jo yli 10 vuotta ja tartuntojen määrä on saatu sillä selvään laskuun.
Borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen lisäksi puutiaiset levittävät Suomessa myös trooppisena kuumetautina tunnettua toisintokuumetta.
Punkkien levittämiä tauteja voi yrittää ehkäistä pukeutumalla luonnossa liikkuessaan pitkälahkeisiin ja -hihaisiin vaatteisiin. Myös punkkikarkotteista voi olla apua.
Jos punkki pääsee tarttumaan, se tulee poistaa iholta mahdollisimman nopeasti.