IL: Monacon ruh­ti­nas Albert saapuu Ouluun syys­kuus­sa – käy sou­ta­mas­sa Ou­lu­joel­la kirk­ko­ve­neel­lä

Monacon ruhtinas Albert II saapuu Ouluun syyskuussa, uutisoi Iltalehti. Albert osallistuu Oulussa 4. syyskuuta järjestettävään UArctic-kongressiin.

-
Kuva: SEBASTIEN NOGIER

Monacon ruhtinas Albert II saapuu Ouluun syyskuussa, uutisoi Iltalehti. Albert osallistuu Oulussa 4. syyskuuta järjestettävään UArctic-kongressiin. 

Iltalehden mukaan UArcticin aloituspäivää siirrettiin, jotta ruhtinas pystyisi osallistumaan.

– Ajan löytyminen oli hyvin haastavaa. Ruhtinaalla oli vain yksi mahdollinen päivä, sillä sen jälkeen hän lentää Pekingiin. Oulun yliopiston avajaisia siirrettiin, jotta ruhtinas saataisiin paikalle kongressiin. Hän ei jää Suomeen yöksi, UArcticin vararehtori ja kongressin kansainvälisen suunnittelutoimikunnan puheenjohtaja Outi Snellman Lapin yliopistosta kertoo.

Snellman kertoo Iltalehdelle, että Albert suhtautuu Suomen-vierailuun positiivisesti.

– Hän on käynyt aiemminkin Suomessa ja nimenomaan pohjoisessa. Hän selkeästi kokee pohjoiset asiat tärkeiksi.

Ruhtinas on yksi kongressin avauspuhujista. Lisäksi hän osallistuu paneelikeskusteluun kestävästä kehityksestä. Keskustelussa on mukana myös pääministeri Juha Sipilä.

Kongressin lisäksi ruhtinas ja hänen delegaationsa vierailevat Oulun kaupungilla. Lisäksi Albert osallistuu kirkkovenesoutuun, joka kulkee Maikkulasta Oulun keskustaan Oulujokea pitkin. 

Albert ja Prince Albert II of Monaco -säätiö on tehnyt yhteistyötä UArcticin kanssa jo vuosia. Säätiö on myös tukenut vuonna 2014 Oulun yliopiston koordinoimaa koulutusprojektia.