Merlene Ottey on tehnyt muutaman sadan metrin taivalta lähes tunnin. Matka Ullevin uumenissa kestää, koska pysäyttäjiä riittää jokaiselle metrille.
Radalla vauhti on toinen. 46-vuotias Ottey on yhä maailman pikajuoksun eliittiä, vaikka keskiviikkona paikka 100 metrin loppukilpailuun jäi vain kurotuksen päähän. Kolme sekunnin sadasosaa parempi aika olisi riittänyt.
Ottey jaksaa hymyillä ja vastata samoihin kysymyksiin kerta toisensa jälkeen. Kukaan ei ole pitänyt lukua siitä, montako kertaa hän on joutunut arvioimaan uransa päätepisteen paikkaa. Taas olisi tarjolla yksi kerta.
"Well", Ottey sanoo ja kohauttaa harteitaan.
"Kukapa sen tietäisi."
Yli neljännesvuosisadan kestäneellä urallaan Ottey on oppinut, että tulevilla vuosilla spekulointi on turhaa. Päätöksiä uran lopettamisesta tulee ja menee. Tähän saakka ne kaikki ovat menneet.
Ensi vuonna yleisurheilijoita odottaa MM-Osaka ja seuraavana vuonna Pekingin olympialaiset. Ne olisivat Otteylle kahdeksannet laatuaan.
"Vaikea sanoa, mutta kaikki on mahdollista. Peking riippuu ihan siitä, riittääkö vauhti sinne saakka", Ottey vihjaa.
Tämän kesän vauhdista ja EM-kisojen tuloksesta (11,44) ei kannata vetää mahdottomia johtopäätksiä. Akillesjänneleikkaus on syönyt tehoja Otteyn harjoittelusta.
Rakkaus ja
oma maali
Ottey on voittanut urallaan paljon: ulkoradoilta 14 mitalia MM-kisoista ja kahdeksan olympialaisista. Henkilökohtaisia maailmanmestaruuksia on kaksi. Hän on kautta aikojen 100 metrillä maailman neljänneksi ja 200 metrillä kolmanneksi nopein nainen.
Viittäkymppiä lähestyvä Ottey myöntää, että entiselleen hän ei enää tule: taistelu mitaleista ja ennätyksistä on ohi. Veri kuitenkin vetää juoksuradoille.
"Rakastan juoksemista", Ottey sanoo.
"Ei siihen sen kummempaa tarvitse."
On jotakin muutakin. Ottey nauttii arvokisojen ihmeellisestä ilmapiiristä: Ullevin radalta hän poistui kansan mylviessä. Se riitti palkinnoksi.
Otteylla on vielä on yksi hyvä syy juosta: nuorempien juoksijoiden kiusaaminen on kivaa.
"Se tunne taitaa olla molemminpuolinen. Minä haluan voittaa heidät ja he minut", hän naurahtaa.
Uransa parhaina päivinä Otteylla oli sama tavoite kuin muillakin huipuilla: palkintopallin korkein koroke. Nyt hänellä on ihan ikioma maalinsa.
"Tänä vuonna se oli 11,30. Ensi vuonna se voi olla 11,15 tai 11,10 tai jotain."
Muistoja
Ullevilta
Merlene Ottey on huudattanut ennenkin Ullevin yleisöä. Pikajunalla on mukavia muistoja 11 vuoden takaa: Göteborgissa hän voitti toisen maailmanmestaruuksistaan. Tapa, jolla 200 metrin mestaruus tuli, ei unohdu Otteyltä - eikä Gwen Torrencelta.
Torrence ehti jo juhlia mestaruutta, kunnes ratavalvoja nosti punaisen lippunsa ylös: yhdysvaltalainen oli juossut kaarteessa rataviivan päällä. Lopullista tulosta Ottey joutui odottamaan tuskalliselta tuntuneet pari minuuttia: vasta maalikamerakuvasta paljastui, että Ottey työnsi itsensä maaliviivalle pari millimetriä ennen Irina Privalovaa.
"En minä sitä voi unohtaa. Tämä stadion merkitsee minulle suuria tunteita. Olen onnellinen, että sain taas juosta täällä", Ottey hehkuttaa.
Aina Ottey ei ole ollut maalikameran lellikki. Kaksi vuotta ennen Göteborgin mestaruutta hän hävisi 100 metrin MM-kullan Gail Deversille kymmeniä minuutteja kestäneen maalikamerakuvan tutkimisen jälkeen. Ottey eikä yleisö Stuttgartin stadionilla sulattaneet helpolla päätöstä: palkintojenjaossa yleisö hurrasi seisten Otteylle.
Ikärasismia ja
dopingsyytöksiä
Yleisön sympatian silloin ja nyt ymmärtää. Vaikka Ottey onkin maailman nopeimpia naisia, hän ei koskaan päässyt hallitsemaan juoksuratoja.
Jamaikalaista vikkelämpiä naisia tuli ja meni: Marita Koch, Ewelyn Ashford, Silke Gladisch, Katrin Krabbe, Florence Griffit-Joyner, Devers, Torrence, Marion Jones...
Ottey rakastaa juoksemista, mutta elämä punaisen radan ympärillä ei ole aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Ottey on saanut oman osansa urheilun nurjemmasta puolesta. Dopingsyytökset ovat hänelle tuttuja juttuja.
Ottey oli elokuusta 1999 heinäkuuhun 2000 kilpailukiellossa, kun pissanäytteestä löytyi nandrolonia.
Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF lyhensi testaustilanteeseen liittyneiden epäselvyyksien vuoksi juoksijan kahden vuoden kilpailukiellon vuoden mittaiseksi.
"Minä sanoin jo vuosia sitten, että en enää jaksa puhua dopingista mitään", Ottey sanoo mutta puhuu kuitenkin.
"Taas liikkuu huhuja, että testaajat ovat saaneet kehiteltyä täysin sataprosenttisen varman menetelmän. Hieno juttu, jos näin on - eipähän enää tulisi näitä epäselviä tapauksia."
Ikärasismiin Ottey törmäsi 40 vuotta täytettyään.
Sydneyn olympialaisten viestipronssin jälkeen Jamaikan valtio myönsi hänelle kunnialähettilään tittelin. Se oli hienovarainen vihjaus siitä, että ura voisi vaikka olla ohi.
"He sanoivat, että olen liian vanha. Okei, minä etsin itselleni maan, jossa minua arvostettiin", Ottey kertoo.
Maa löytyi Euroopasta. Sloveniaan Ottey muutti vuosituhannen vaihteessa ja maan kansalaisuuden hän sai vuonna 2002. Sitä ennen hän oli kortteerannut jo puolenkymmentä vuotta Italiassa.
"Se on mahdottoman hyvä maa asua, mutta talvet voisivat olla vähän leudompia", Ottey sanoo ja nakkaa reppunsa olalle ja lähtee jatkamaan matkaansa.
Parin metrin päässä odottaa seuraava pysäyttäjä.