Tuijotan joka aamu peiliin monta minuuttia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä masentavammalta kuva näyttää. Toden sanoen en ole edes nuorena miehenä enkä ainakaan murrosikäisenä pojankoltiaisena ollut kasvokuvaani tyytyväinen.
Aikuisiällä olen kuitenkin joka aamu joutunut tuijottamaan kasvojani peilistä. Tämä johtuu siitä, että minulle kasvaa parta, ja ajan sen perinteisellä lana-tyyppisellä koneella tiehensä. Sitä toimitusta ei tehdä silmät kiinni jos mielii säilyttää nenänsä paikallaan.
Kysymys ei siis ole ulkonäöllisestä itserakkaudesta, joka kohdallani olisikin liioiteltua. Viittaan vaan tämän kolumnin yhteydessä olevaan kuvaani. Miesten ulkonäkö on muutenkin kalsu, jos sitä verrataan naisten kasvoihin. Usein tulen ajatelleeksi, että mikä kumma naisia fiiraa, kun he kaunistavat toisia naisia ja varsinkin miehiä varten. Naiset näkevät mahdottomasti vaivaa saadakseen mokomat urokset pauloihinsa. Joskus ja kieltämättä aika usein naisten ulkoinen kauneudenhakuisuus saa aivan käsittämättömiä piirteitä.
Erään tuttavani vanha ja mukava naisystävä päätti muuttaa koko elämänsä. Hän on nykyisellään miltei minun ikäiseni eli noin kuusikymmenvuotias. Hän ajatteli nuortua ja kaunistautua, hankkia reilusti rahaa ja ottaa lopultakin kohtalonsa hallintaan. Hieno aatos sinänsä, mutta ainakin ensiaskeleet uuden nuoruuden ihanalla polulla vaikuttavat melkein traagisilta.
Tämä ennen niin komea "kotka" möi kalliin asuntonsa ja hankki siitä hyvästä aika tukun selvää eurovaluuttaa. Asuntohan siinä meni, mikäpä siinä. Ratkaisuna oli muuttaa maalle ja aloittaa uusi elämä kaukana kolmensadan kilometrin päässä sinänsä toki kauniin suomalaisen luonnon helmassa. On todettava ettei kyse ollut pienestä summasta, vaan euroja riitti törsättäväksi asti.
Upean elämänmuutoksen seuraava vaihe oli hankkiutua kauneusleikkaukseen. Mistäpä sitä nuoruutta ikääntynyt ihmispoloinen muualta löytää kuin plastiikkakirurgin hoitohuoneesta. Lopputulos oli kamala. Ennen niin luonnollinen ihminen antoi kiristää kasvojaan ylettömän tiukalle. Päämääränä oli saavuttaa joltinenkin kauneus ja siihen viittaava ikä, noin nelikymmenvuotiaan taannehtiva malli.
Leikkauksen seurauksena entinen hymy haihtui, poskien iho nousi korviin, kaulalihat kutistuivat niin ettei henki enää tahtonut kulkea. Silmien luomet, suupielet, korvat, koko hoito kuristettiin luonnottomiksi. Kasvoihin muodostui mustelmia, joiden häviämisestä tuskin on toivoa. Menee monta vuotta ennen kuin hän uskaltaa nauraa, sillä uusi ilme saattaisi riehakkaassa temmellyksessä ratketa ja silloin lopputulos olisi pahempi, jos hän olisi joutunut uusnatsien mukiloimaksi tai nykyjesuiittojen kidutuspenkkiin.
Nyt on koittanut katumuksen kolkko aika: teinkö sittenkään oikein? Voisinko enää luontua entisiin kasvoihini? Olenko menettänyt minuuteni? Tähän voi kyynisesti vain todeta, että aika hoitaa ihmisen virheet. Tarkoitan kuolemaa, joka huolii kenet tahansa eikä katso ulkonäköä. Viikatemiehelle kelpaavat kaikki, niin nuoret kuin vanhatkin.
Ikuisen nuoruuden salaisuutta ei ole paljastettu. Sen sijaan miltei loputtoman vanhuuden arvoituksen alan jo minäkin tuntea. Haikea kaipuu lapsuuteen, nuoruuteen, rankkaan miehuuteen, keski-ikään -- sellaista tässä elämänvaiheessa on viehättävää tuntea.
Pikkupoika tahtoo olla iso ja voimakas. Kouluiässä nolottavat finnit ja pituuskasvun aiheuttama kömpelyys. Miehuusvuosina pelkää jäävänsä vertaistensa jalkoihin. Keski-iässä arvelee elämän kulkeneen ohi. Vanhuuden kynnyksellä ajattelee että kas, olipa elämä lyhyt. Näin on useimpien miesten laita. Sopivaa ikää ei ole olemassa. Ihmisen alitajunta torjuu järkevän itsetunnon. Se tapahtuu jokaiselle, tunnustipa sitä tai ei.
Nuoruuden käsittämätön ihannointi alkaa kyllästyttää. Nuori ihminen on yksinkertainen ja hölmö. Ei auta vaikka nuori ihminen on älykäs, sillä moniko ymmärrystään osaa oikein soveltaa? Sama pätee vanhuuteen. Viisas vanhuus on yhtä harvinaista kuin järkevä nuoruus.
Esimerkki tietotekniikasta. Nuoret ihmiset värkkäävät uusien mielenkiintoisten laitteiden parissa ja hoksaavat helposti miten niitä käytetään. Harrastukseen uhrataan loputtomasti aikaa. Vanhempaa väkeä mokoma ei kiinnosta. Nuorena koettaa päteä uusien vempeleitten parissa. Kokeneempi ihminen viis veisaa teknisistä uutuuksista ellei niistä ole hyötyä eikä todellista iloa.
Sukupolvien täytyy vaihtua, mutta siitä eivät nuoret eivätkä vanhat päätä. On onnellista, etteivät nuoret älyä, mistä on kysymys. Saattaisi näet käydä niin että heistä tulisi pikkuvanhoja, ja niin on monesta tullutkin.
Armollista on, että ihminen ei mahda iälleen mitään, olipa hän nuori tai vanha. Vanhuudessa on silti se hieno piirre, että jokainen vanha ihminen on myös ollut nuori. Ei sitä elämänvaihetta pidä hävetä, vaikka syytä kyllä olisi. Minkä sille enää mahtaa?
Levollinen vanhuus on ainakin minulle vastenmielinen kuva tulevaisuudesta. Haluan olla virkeä loppuun saakka. Kykenen vanhoilla päivilläni ilakoimaan railakkaammin kuin koskaan. Tunnen myös kuolemanpelkoa ja murhetta vähemmän kuin milloinkaan, sillä vihdoin tiedän kuolevani. Kaikesta huolimatta toivoisin eläväni satavuotiaaksi. Sopivan pyöreä vuosiluku kunnon juhlintaan.
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija.