Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori.
Talvi oli pitkä ja kova, kovempi kuin monina aiempina vuosina, joita oli ehditty pitää poikkeuksellisen ankarina. Etelä-Suomessakin oli vielä kesäkuussa lumihankia ja meri vapautui jäästä vasta juhannuksen tienoilla.
Tämä voisi olla sääennuste kuluvasta vuodesta tai tulevaisuudesta: taivaan kirjat ovat menneet sekaisin, sää aiheuttaa yhä uusia yllätyksiä eikä kai kukaan enää kiistä, että ilmasto on todella muuttumassa. Eri mieltä ollaan enää siitä, onko ilmastonmuutos ihmisten aiheuttama vai osa luonnonhistoriallista kehityskulkua, johon emme voi valinnoillamme vaikuttaa - voimme vain parhaan kykymme mukaan sopeutua seurauksiin tai sopeutumattomina karsiutua ulos elämän kiertokulusta.
Luontoa ja ilmasto-oloja miljoonien vuosien aikavälillä tutkivat tiedemiehet tuntuvat taipuvan enemmän jälkimmäiselle kannalle.
Maapallon ilmasto on jatkuvassa muutostilassa ja siksi puhe teollisuuden ja ihmisen muun toiminnan vaikutuksista on tyypillistä inhimillistä arroganssia, julkeaa kuvitelmaa ihmisestä luonnon herrana, joka kaikkivoipaisuudessaan kykenee muka muuttamaan ilmastoakin.
Saman koulukunnan mukaan ihminen osaa pilata asuinympäristönsä, hengitysilmansa ja juomavetensä, mutta teollisen vallankumouksen aiheuttamat kiihtyvät päästöt viimeisen 100-200 vuoden aikana ovat korkeintaan kenties voineet nopeuttaa ilmastonmuutosta, mutta eivät aiheuttaa sitä.
Muutaman sadan tai enintään parin tuhannen vuoden tarkasteluvälillä operoivat historioitsijat joutuvat geologien ja muiden luonnontieteilijöiden tavoin tunnustamaan, ettei ilmastonmuutos ole ainakaan millään tavoin ainutkertainen eikä edes harvinainen ilmiö. Alun sääkuvaus oli vuodelta 1867: silloin koettu kova talvi ja sitä seurannut viljasadon menetys - joka puolestaan aiheutti parisataatuhatta suomalaista tappaneen nälkä- ja tautikatastrofin - oli vuosisatoja kestäneen kylmän ilmastovaiheen viimeinen purkaus Euroopassa.
Pikku jääkaudeksi kutsuttu kylmä ilmastovaihe oli alkanut jo keskiajalla, 1300-luvulla ja jatkunut useiden leudompien kausien keskeyttämänä aina 1800-luvulle. Vaikutukset tuntuivat metsissä, kasvinviljelyssä, kalastuksessa ja muissa elinkeinoissa: kuusi valtasi Pohjolassa tilaa männyltä ja lehtipuilta, kasvukausi lyheni, turska katosi Norjan vuonojen viilenevistä vesistä, viininviljely loppui Englannissa ja paljon muuta. Erityisen vaikeaa oli 1600-luvulla, jolloin ilma jäähtyi uudelleen 1500-luvun lämpimämmän kauden jälkeen. Etelä-Ruotsissa talot hautautuivat lumeen, kevättulvat veivät siltoja ja myllyjä, ja jatkuvat myrskyt, sateet ja pyryt piinasivat ihmisiä.
Kuvaavaa on, että surkeiden säiden synnyttämä Suomen pahin nälkäkatastrofi osui 1690-luvulle, pikku jääkauden kylmimpään suhdanteeseen, jolloin noin neljäsosa koko väestöstä menehtyi. Samoina vuosisadan vaihteen erityisen viileinä vuosikymmeninä Itämeren yli pääsi talvella jäätä myöten, ja englantilaiset huvittelivat luistelemalla, sillä lumi peitti maan eteläisessä Englannissakin jopa sadan vuorokauden ajan nykyisen 2-10 päivän sijasta.
Ratkaiseva käänne kohti lämpimämpää ilmastoa ajoittuu 1800-luvun jälkipuolelle - mikä sivumennen sanoen sopii hyvin todistukseksi myös ihmiskeskeisen ilmastonmuutosteorian puolesta, sillä juuri samaan aikaan kivihiilivetoinen industrialismi eteni Euroopassa kiihtyvin askelin. Industrialismi ja ihminen eivät kuitenkaan selitä 500 vuoden takaista lämmintä kautta, joten miksi ne sitten selittäisivät uusimmat muutokset?
Jos ihminen ei siis vaikuta ilmastoon kuin korkeintaan marginaalisesti, pohja nykyiseltä ympäristönsuojelupropagandalta murtuu. Sehän on ottanut keskeiseksi argumentikseen juuri ilmastonmuutoksen, joka markkinoidaan maailmanloppuna.
Virhe on siinä tapauksessa propagandan sisällön ja osin tavoitteenkin: aivan muista mutta erittäin pätevistä syistä elintärkeitä ympäristönsuojeluhankkeita kaupitellaan ihmisille keinona estää kauhea ilmastonmuutos, vaikka sitä ei todellisuudessa estä mikään. Tärkeämpää olisikin suunnata inhimillistä energiaa väistämättömän ilmastonmuutoksen seurausten ennakointiin ja torjuntaan, kaikilla elämänaloilla ja ennen muuta kansainvälisenä yhteistoimintana.
Meidän pienimuotoinen viherpiperryksemme ei paljon auta tilanteessa, jossa Kiinassa käynnistetään uusia kivihiilivoimaloita kerran viikossa. Väärän tilannearvion perusteella ja vieläpä paniikissa tehdyt ratkaisut voivat sitä paitsi kauniista tarkoituksistaan huolimatta johtaa pahoihin virheisiin. Näin voi käydä esimerkiksi paljon puhuttujen biopolttoaineiden kohdalla, jotka kenties vähentävät riippuvuutta öljystä, mutta tulevat samalla dramaattisesti vähentäneeksi maailman ruoantuotantoon tarvittavaa maa-alaa.
Ihmiset kaikkialla tarvitsevat kipeästi siistiä ympäristöä, puhdasta ilmaa ja vettä, parempia elinoloja ja tulevaisuudentoivoa. Siinä on riittävästi syitä tehokkaaseen ympäristönsuojeluun, järkevään ja säästävään energiapolitiikkaan ja köyhyyden poistamiseen.
Syyllistäminen ja pelottelu eivät asiassa auta. Ne johtavat helposti maailmanlopun tunnelmiin, jossa ihmiset kuluttavat kuin viimeistä päivää ennen lopullista romahdusta. Suomalaisetkin lentelevät ympäri maailmaa lomilleen enemmän kuin koskaan eli lisäävät hiilidioksidipäästöjä turmiollisimmalla tavalla, johon yksilötasolla vain ikinä pystyy. Se ei ole viisasta eikä harmitonta, vaikkei se ilmastonmuutosta edistäisikään.