Huonekaluja ja sisustustuotteita myyvä Ikea avaa ensi vuoden lopussa tavaratalon Haaparantaan. Maailman pohjoisin Ikea-tavaratalo pystytetään Suomen ja Ruotsin rajalle Haaparannan ja Tornion kaupunkien väliin.
Ruotsissa on tällä hetkellä neljätoista myymälää ja Suomessa kaksi, Espoossa ja Vantaalla. Haaparannan lisäksi Ikea rakentaa uuden tavaratalon Ruotsin Kalmariin, ja se avaa ovensa ensi kesänä.
Huonekalujätti odottaa Haaparannan toimipisteeseensä kävijöitä Ruotsin, Suomen, Norjan ja Venäjän pohjoisosista.
"Alueen asukkaat ovat osoittaneet paljon kiinnostusta Ikea-tavarataloa ja kodinsisustusta kohtaan. Potentiaalinen asiakaspohja on suuri", totesi Ruotsin Ikean tiedotuspäällikkö Fredrik Wahrolén.
Haaparantaan valmistuva tavaratalo on kooltaan 23 500 neliömetriä eli se on suunnilleen samankokoinen kuin muutkin Ruotsin Ikea-myymälät. Tavaratalon kodinsisustusvalikoimaan kuuluu 8 500 tuotetta.
Asiakasvirtoihin varaudutaan tekemällä pysäköintipaikka 1 200 ajoneuvolle. Myymälätilojen lisäksi tavaratalon katon alle mahtuu 450-paikkainen ravintola, bistro, pieni ruokamyymälä ja leikkihuone lapsille.
Haaparannan Ikeassa hinnat ilmoitetaan Ruotsin kruunuissa ja euroissa. Myös kauppaa käydään kahdella valuutalla.
Tavarataloon rekrytoidaan sekä ruotsin- että suomenkielistä henkilökuntaa. Haaparannan myymälä työllistää sata henkilöä.
Kilpailutilannetta
seurataan Oulussa
Haaparannan Ikean ei uskota vaikuttavan huomattavasti Oulun kalusteliikkeiden myyntiin. Kallen Kalusteen Lilja Juustila arvelee, että uuden Ikean avatessa ovensa monet ihmiset saattavat käydä tutustumassa sen tarjontaan. Hän ei kuitenkaan usko, että ruotsalainen sisustusjätti aiheuttaisi pitkällä aikavälillä näkyvää asiakaskatoa Oulun alueen huonekalukaupalle.
"Kyllä laadukkaalla tavaralla pystytään kilpailemaan. Kaikki asiakkaat eivät ole Ikean asiakkaita eivätkä Iskun, Askon tai meidänkään asiakkaita. Tietenkin potti aina pienenee jonkin verran. Jos asiakkaita palvellaan hyvin, niin eiköhän elossa pysytä. Palvelulla pärjää vielä nykypäivänä", Juustila sanoo ja toteaa, että kilpailutilannetta pitää seurata tiiviisti.
Osastopäällikkö Anne-Mari Outila Oulun Kodin Ykkösestä kertoo, että kilpailu on aina tervetullutta. Kodin Ykköstäkään Ikean tulo ei juuri hetkauta, ja toimintaa jatketaan samalla konseptilla.
"Asiakkaille täytyy löytyä vaihtoehtoja. Me emme tee mitään toimenpiteitä Ikean takia, vaan myymme edelleen sekä kotimaisia että ulkomaisia tuotteita. Jatkamme laajalla valikoimalla ja merkkituotteilla", Outila sanoo.
Ikea rantautui Suomeen alun perin pääkaupunkiseudulle vuonna 1996.
"Se ei ole vaikuttanut Kodin Ykkösten toimintaan millään tavalla Etelä-Suomessakaan. Siitä voi vetää johtopäätökset", Outila kertoo.
Hän muistuttaa, että kilpailutilanteet muuttuvat koko ajan.
"Me kilpailemme palveluilla", Outila toteaa.