Siitä on nyt vuosi. Kansakunta seurasi milloin kiihkolla milloin raivolla yhden miehen kärsimysnäytelmää, joka alkoi tekstiviesteistä eroottiselle tanssijalle ja päättyi noloon lähtöön ulkoministerin paikalta.
Ilkka "Ike" Kanerva oli kaatunut. Hän eli unelmaansa vuoden. Ulkoministerin posti oli se, josta Ike oli nähnyt unta pitkän poliittisen uransa. Eikä tehtävä alkanut lainkaan hullummin. Tuore ulkoministeri kutsuttiin melkein ensitöikseen tapaamaan Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricea. Kutsussa oli mukana aimo annos näpäytystä entiselle ulkoministerille Erkki Tuomiojalle, joka ehti virkakautensa aikana hakauksiin myös Ricen kanssa.
Silti Iken kutsu oli melkoinen diplomaattinen tapahtuma. Muistakaapa, että puolitoista viikkoa sitten Prahassa sen enempää pääministeri Matti Vanhanen kuin presidentti Tarja Halonenkaan eivät päässeet sanomaan mitään presidentti Barack Obamalle.
Ike sentään sai kutsun Washingtoniin asti. Vierailun merkitystä ei ole mitään syytä väheksyä.
Mediaseminaarissa Kanerva palasi vuodentakaiseen. Hän kysyi, tapahtuiko silloin mitään sellaista, jonka vuoksi median pitäisi katsoa peiliin.
Pakko myöntää, että kysymys on aiheellinen.
Ensinnäkin Kanervan väitettiin ja väitetään edelleen valehdelleen tekstiviesteistä. Ruotsinkielisten uutisten toimittaja kysyi ja Ike vastasi kolme kertaa "nej". Ike väitti, että käsitti kysymyksen koskeneen aivan eri asiaa kuin tekstiviestejä ja vastasi kieltävästi. Mediapäivillä hän sai väitteelleen tukea hyvin arvovaltaisilta mediapersoonilta.
Tunnustan, että itsekin käsitin hänen kieltäneen nimenomaan tekstiviestinsä.
Toinen Kanervaa tukeva seikka on, ettei hän ole kuluneen vuoden aikana ainoa poliitikko, joka on noussut otsikoihin naisasioidensa takia. Pääministeri Matti Vanhanen nostatti sensaatiolehti Seiskan myyntilukuja 69-aiheisilla sähköposteillaan hiljan. Kohu sammui nopeasti.
Tässä kohtaa pitää pohtia, sammuiko kohu Vanhasen taitavan mediankäsittelyn ansiosta vaiko siksi, että toimittajat ja kansakunta laajemminkin potivat huonoa omaatuntoa Iken takia. Vanhasta ei todellakaan jahdattu kuten Kanervaa.
Kolmanneksi pitää muistaa, ettei Kanerva ole koskaan väittänytkään olevansa mikään pyhimys. Hänen taipumuksensa ovat julkista tietoa. Hän on patologinen naistenmies, ja siitä huolimatta turkulaiset äänestävät hänet toistuvasti eduskuntaan ja kaupunginvaltuustoon äänivyöryllä. Kanervan kansalaiskunto on koetellumpi kuin suurimmalla osalla suomalaisista, inhosipa häntä miten paljon tahansa.
Kaukana ei käy ajatus, että Ikestä tuli uhri, jotta muut voisivat jatkaa porsastelua. Vanhasen sähköposteissa olivat kaikki ainekset poliittisen ruumiin viimeiseen voiteluun. Ruususkohu oikeudenkäynteineen on vielä tuoreessa muistissa, eivätkä kepun kenttäväestä kaikki ole erityisen ilahtuneita siitä, että tasavallan korkein poliittinen toimija, pääministeri, on uutisissa naisasioidensa vuoksi.
Ike Kanervaa luonnehditaan sosiaalisilta taidoiltaan eteväksi ja poliittisen ajoituksen mestariksi. Vuosi sitten hän ei vain kyennyt enää viemään näytelmää. Jos tekstareista olisi noussut möykkä tänä keväänä, Ike luultavasti jatkaisi ministerinä. Lama ja 69-aiheinen leukailu olisivat vieneet suuren yleisön mielenkiinnon muualle.
Keskustelu poliitikkojen yksityisyydestä jäi kesken vuosi sitten, mikä on harmi. Kun tulee nimitetyksi valtioneuvoston jäseneksi, tehtävän antaman vallan takia on aivan oikein, että joutuu luupin alle. Se on osa demokraattisen valtion toimintaa. Valtaa on vahdittava.
Kokonaan toinen asia on, mihin kohtaan valvonta pitäisi julkisen tehtävän haltijan osalta lopettaa. Kukaan ei voi vaatia, että poliittiselle uralle lähtevä lakkaa olemasta lihaa ja verta ja muuttuu immuuniksi ihmisen normaaleille heikkouksille. Onko patologinen naistenjahtaaja väistämättä kelvoton päätöksentekijä? Miten paljon yksityiselämällä ylipäätään on vaikutusta päätöksiin, jotka koskettavat meitä kaikkia?
Nämä ovat kovia kysymyksiä. Niihin pitäisi löytyä vastauksia, jotta saataisiin aikaan edes hatarat raamit sille, mikä poliitikolla kuuluu julkisen arvioinnin alle ja mikä ei kuulu. Muuten politiikkaan pian ryhdy enää kukaan, kun ei saa sen siunaaman yksityisyyttä.
Vaikka Ikelle kävi huonosti, kokoomus purjehtii kaikkien aikojen myötätuulessa. Ulkoministeri Alexander Stubbista on kasvanut nopeasti hirmuinen kansansuosikki. Iltalehden mittauksessa Stubb valittiin ylivoimaisesti hallituksen pätevimmäksi, rehellisimmäksi ja kyvykkäimmäksi ministeriksi. Ja vielä ministeriksi, jonka kanssa kansa lähtisi mieluiten kaljalle.
Se on paljon se. Etenkin kun ottaa huomioon, ettei Stubbin edeltäjälle sallittu edes tekstiviestejä.