Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri ja Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat kuntien menoista noin puolet. Paraikaa kunnissa tehdään päätöksiä talousarvioista ja pähkäillään soten kasvavia rahantarpeita. Terveydenhuollon sisällä tuskaillaan erikoissairaanhoidon kustannuksia. Niihin ei yksittäinen kunta voi vaikuttaa samalla tavalla kuin perusterveydenhuoltoon, jossa voidaan jättää vaikka virkoja täyttämättä, jos rahat uhkaavat loppua.
Toisaalta perusterveydenhuoltokin on tänään karkaamassa kunnanvaltuustojen käsistä, kun kuntayhtymät tai Kainuun mallin tapaiset järjestelmät hoitavat senkin.
Erikoissairaanhoito maksaa. Lonkkaproteesileikkaus kymppitonnin, sydämen ohitusleikkaus vähän enemmän. Halvauksen hoito ja kuntoutus kaksi kertaa sen. Vaikea sydänkohtaus pitkine tehohoitoineen voi maksaa 60 000 euroa, vaikean tulehduksen tai tapaturman hoito samoin.
Leukemian hoidon kuukausi voi maksaa 40 000 ja kuukausia voi tulla useita. Psykiatrisen pitkäaikaispotilaan erikoissairaanhoito maksaa helposti yli 200 000 vuodessa.
Sairaudet on hoidettava. Eikä sairastumisia voi juurikaan ennakoida. Ainoa ennakointikeino on edellisvuosien tilasto, mutta pienessä kunnassa vuosittaiset vaihtelut voivat olla suuria.
Sosiaalitoimen alueella silmätikkuna on vanhustenhuolto. Sen kustannusten pitäisi olla ennakoitavissa, onhan ikääntymisestä tehty ennusteita jo vuosikymmenet. Vaan kun ikääntyminen tapahtuu hiljallensa, sitä ei oikein huomata eikä uskota todeksi.
Mutta: vuonna 1990 Suomessa oli 65 vuotta täyttäneitä noin 667 000. Viime vuonna 901 000. Tilastokeskuksen ennuste kymmenen vuoden päähän on 1 290 000 ja vuoden 2040 luvuksi on ennustettu 1 610 000.
Vielä raflaavampi on 85 vuotta täyttäneiden osuus: 20 vuotta sitten heitä oli 51 000, viime vuonna 106 000, kymmenen vuoden kuluttua 165 000 ja vuonna 2040 heitä tulee olemaan 392 000.
Ikääntyneiden hoidosta ja hoivasta on tehnyt ansiokasta selvitystä nk. Kuusikko-työryhmä, johon kuuluu kuusi Suomen suurinta kaupunkia. Oulu on ollut mukana vuodesta 2005. Työryhmän raportti viime vuodelta julkaistiin syksyllä.
Kuusikon väestö on runsas kolmasosa koko maan väestöstä, joten selvitys on varsin edustava. Tosin heti voidaan todeta, että monissa maaseutukunnissa ikääntyneiden väestöosuudet ovat paljon suurempia.
Työryhmä on selvittänyt kaupunkiensa ikääntyneiden lukumäärät säännöllisessä kotihoidossa, palveluasumisessa, omaishoidon tuella, vanhainkodeissa, terveyskeskusten pitkäaikaisosastoilla sekä myös tilapäishoidossa terveyskeskuksissa ja erikoissairaanhoidossa.
Niinpä kaikista 65 vuotta täyttäneistä oli viime vuonna säännöllisten palvelujen piirissä 13,6 %. Oulussa muuten 15,4 %, joten ei Oulun tarvitse hävetä muiden kaupunkien rinnalla. 75 vuotta täyttäneistä säännöllistä sosiaali- ja terveysapua sai 25 % ikäluokasta (Oulu 28,8 %). Ja 85 täyttäneistä, joita varmaan voidaan jo sanoa vanhuksiksi eikä pehmittää asiaa puhumalla ikääntyneistä, säännöllisten palvelujen piirissä oli noin puolet ikäluokasta (Oulu 57 %).
Ympärivuorokautisen avun piirissä - laitoksissa ja tehostetussa palveluasumisessa - oli 65 täyttäneistä 5 %, 75 täyttäneistä runsas 10 % ja 85 täyttäneistä vajaa neljäsosa.
75 vuotta täyttäneistä oli varsinaisessa laitoshoidossa (vanhainkodeissa ja vuodeosastoilla) 6,1 % (Oulu 5,5 %), kun valtakunnallinen suositus olisi 3 % ikäluokasta.
Hoiva ja hoito maksaa. 85 vuotta täyttäneiden hoivan ja hoidon vuosihinnaksi on laskettu 20 800 euroa ikäluokan jokaista henkilöä kohden. Kun ikäluokasta joka toinen on palvelujen piirissä, yhden vanhuksen hoivan hinta on noin 40 000 euroa vuodessa. Laitoshoidossa olevan kustannus on jopa kaksinkertainen.
Vastaavasti työryhmä on laskenut 65 vuotta täyttäneiden hoito- ja hoivakustannuksiksi vuodessa noin 7 200 euroa ikäryhmään kuuluvaa kohti. 75 täyttäneiden kustannus on noin 12 000 euroa.
Mitä ikääntyneiden määrän lisääntyminen ja hoivan kustannukset merkitsevät kunnille? Karkea tilastollinen laskelma osoittaa, että seuraavan kymmenen vuoden kuluessa olisi varauduttava vuosikustannusten kasvuun, joka olisi esimerkiksi Oulussa noin 85 miljoonaa euroa, Kuusamossa noin kahdeksan ja Taivalkoskella noin kaksi miljoonaa euroa.
Onko vanhuksia siis liikaa? Jos näin kysytään, seuraava kysymys on: kuka heistä? Oikea vastaus kuuluu, että vanhuksia ei ole liikaa, vaan lapsia on liian vähän. Lapsia - tulevia veronmaksajia - on ollut liian vähän jo 30 vuoden ajan.
Kuntien kannalta on lohdullista, että Kuusikko-työryhmän seuranta-aikana kustannusten nousu ei ole ollut aivan yhtä jyrkkää kuin väestön ikääntyminen. Tähän ovat vaikuttaneet ainakin palvelun suuntaaminen entistä enemmän avohoitoon, laitoshoidon purkaminen palveluasumiseksi ja se, että ikääntyneet eivät tarvitse niin paljon hoiva-apua kuin aiempina vuosikymmeninä.
Tämä merkitsee myös sitä, että ikääntyvien sairaudet on hoidettava hyvin ja ajoissa - lonkkaproteesi tai halvauksen kuntoutus on halvempaa kuin vuosien palveluasuminen tai laitoshoito. Tämä taas merkitsee erikoissairaanhoidon kustannusten nousua. Joten erikoissairaanhoito ja ikääntyminen ovat kunnanvaltuustojen hampaissa seuraavatkin kymmenen vuotta.