Viime aikoina on puhuttu vanhenevan väestön hoitoon liittyvistä ongelmista, ja pidetty sitä osittain yhteiskunnan arvostuksen puutteena. Vanhusten saamaan huonoon hoidon laatuun huomiota kiinnittäneet ovat korostaneet, että nämä vanhukset ovat jälleenrakentaneet Suomea, maksaneet veroja ja siten ansainneet arvokkaan hoidon vanhuudessa.
Tämä on totta, oikeuksien lisäksi meillä vanhuksillakin on kuitenkin velvollisuuksia eläkepäivillämme. Emme saa jäädä makaamaan eikä edes istumaan. Ruumiillisen ja henkisen kunnon säilyttämiseksi ja jopa kehittämiseksi, velvollisuutemme on toimia, osallistua ja rentoutua.
Joitakin sairauksia emme kykene estämään, mutta näissäkin tilanteissa omaan vastuuseen kuuluu nousta ylös liikkumaan ohjeistusta noudattaen ehkä avustettuna. Jos keuhkonkuumetta sairastavan vanhuksen kuumeilu estää sängystä nousemisen, hän helposti jää siihen sänkyyn täysin autettavaksi.
Olen sitä mieltä, että kun suuret ikäluokat jäivät eläkkeelle, ei tarpeeksi korostettu sosiaali- ja terveydenhuollossa myös velvollisuuksien merkitystä eläkkeelle jääville.
Ihmiset olivat eläkkeelle jäädessään usein vielä hyväkuntoisia, mutta pian fyysinen kunto alkoi liikunnan vähentyessä murenemaan. Arkiaskareissa liikkuminen ei enää riittänyt. Yksinäisyys lisääntyi ja silloin olisi tarvittu enemmän ryhmässä liikkumista, tuolijumppaa, tasapainoharjoittelua ja niin edelleen.
Tätä aktiivisuutta toivon nyt myös uusille eläkeläisille. Ehkä sitten hoitokodit ja tehostetun hoidon yksiköt voivat olla jatkossa enemmän kodinomaisia, arvostettuja työpaikkoja ja turvallisia siellä asuville.
Vahvin tarve kunnan tukemalle ja järjestämälle liikunnan ohjaukselle ja yhdessä liikkumiselle ovat ryhmät, joita edustaa eläkeläiset Pohjois-Suomen maalaiskunnissa.
Taajamassa tulisi järjestää kunnan terveyskeskuksen ja liikuntatoimen taholta yhdessä liikkumista, kevytliikuntaa, tuolijumppaa ja tasapainoharjoituksia viikoittain.
Liikuntapaikkojen valinnassa tulisi kiinnittää huomiota niiden saavutettavuuteen. Huonosti liikkuvien vanhusten kohdalla liikuntapaikka tulee olla tarpeeksi lähellä, jotta omatoimiminenkin meno ryhmään on mahdollista. Ikääntyneelle on tärkeää saada kokea olevansa hyväksytty, arvostettu ja kuuluvansa joukkoon.
Kaikkea mahdollista vaimeaakin omaa toimintaa/liikkumista tulee tukea, jolloin suurta hoivaa tarvitsevat vanhukset tulee ohjata julkisiin pieniin hoitoyksikköihin.
Yhteisöllisyyden kannalta olisi myös toivottavaa, että vapaaehtoistyötä, järjestö- tai muuta kansalaistoimintaa harrastavat toimijat perustavat edelleenkin tärkeitä ryhmiä, ja osa heidän lisääntyneestä vapaa-ajastaan käytetään asuinpaikkakunnan ja koko yhteiskunnan asioiden seuraamiseen, vaikuttamiseen ja kehittämiseen.
Pohjois-Suomen asukkaat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta odottaa sotea ja sen järjestämiseksi maakuntahallintoa. Valinnanvapautta ei voida toteuttaa edes pienimuotoisena ennen kuin leveämmät hartiat, maakunnat, ovat ottaneet vastuun toimintojen järjestelemisestä vanhuksille inhimillisin, oikeudenmukaisin ja hyvän hoidon periaatteella yhdenmukaisin normein.
Tässä vaiheissa ei voida puhua säästöistä pitkälläkään aikavälillä. On pidätyttävä siihen, että näkyvissä olevaa voimakasta menojen kasvua voidaan hillitä vain viemällä sote maaliinsa. Tässä asiassa kansanedustajien tulee oikeuksiensa ohella myös osoittaa vastuuta kaikkien suomalaisten tulevaisuuden turvaamiseksi.
Eevi Jaakkola
YTT, TM, vanhus
Taivalkoski
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.