Oulu Sähkökitara alkaa olla sen verran vanha keksintö, että klassikkosoitinten arvo kisaa jo kulkuneuvojen kanssa.
"Esimerkiksi Gibsonin Les Paul vuodelta 1956 saattaa maksaa katumaasturin verran. Kymmenen vuoden päästä katumaasturi ei ole muuta kuin juonut bensaa ja kuluttanut osia. Les Paulin arvo on noussut koko ajan", helsinkiläisen Kitarapaja-liikkeen toimitusjohtaja Ilkka Pusa toteaa.
Vintage eli hyvä vuosikerta on taikasana, joka pamauttaa soittimen hinnan helposti tuhansiin euroihin. Hyvin rakennettu ja arvokkaasti ikääntynyt laatusoitin lienee jokaisen muusikon unelma.
"Oikein valmistettu on aina oikein valmistettu. Alan ihmiset osaavat arvostaa vanhempaa tavaraa, joka on kunnolla tehty", Pusa sanoo.
"Laatukitarahan on tavallaan yksi parhaista sijoituskohteista."
Käyttökitara
vanhenee soittaessa
Harri Lahtisen kitaratelineestä löytyy muutama vintage-kappale, vaikkei mies varsinainen keräilijä olekaan.
"Alan itsekin olla jo vintagea ja soittimet siinä sivussa", Lahtinen naurahtaa.
Esimerkiksi tämän vuosituhannen alussa hankittu 1970-luvun Fender Telecaster on Lahtisen mukaan jo kaksinkertaistanut arvonsa ostohetkestä. Soitin ei kuitenkaan ole sijoituskohde, vaan käyttöön hankittu. "Kyllä soittamaton laatukitara menee jossain takan päällä hukkaan", Lahtinen puuskahtaa.
Palanen Eric Claptonin tai Jimi Hendrixin loistoa kelpaa kuitenkin sellaisillekin, joiden soittotaito rajoittuu rämpyttelyyn. Jos haluaa hyvän vintage-soittimen, hankkiminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista.
"Eräskin 1978 valmistettu Fender Stratocaster, jota kokeilin ostotarkoituksessa, oli suoranainen verkonpaino. Johonkin etelään kitara ilmeisesti meni kaupaksi ilman testausta. Legendaarisillakin merkeillä on ollut laatuongelmia", Lahtinen kertoo.
"Toisaalta erittäin kalliissa vehkeissä yleensä erot alkavat tasoittua."
Vanhoja laatusoittimia myydään Suomessa paljolti yksityiseltä yksityiselle. Muusikoiden.net -sivustolla alan ammattilaiset kauppaavat toisilleen instrumentteja. Kitarapaja on harvinainen liike, sillä sen suojista saattaa löytää vintage-aarteita.
Vuonna 1980 perustetun Kitarapajan toimitusjohtajalla on selkeä näkemys päätuotteidensa markkinoista. "Kitaroita menee samaan tahtiin aina. Lama-aikana ihmiset katsovat tarkemmin, mihin rahansa panevat, mikä saattaa vaikuttaa jonkin verran myyntilukuihin", Ilkka Pusa sanoo.
"Hinnat nousevat hyvissä soittimissa tasaisesti. Taantuma näkyy ehkä siinä, että arvo ei kasva enää niin nopeasti kuin aiemmin."
Kauppa
kiertää liikkeet
Pusan mukaan soittimet matkaavat sulassa sovussa lähinnä muusikkojen sisäpiirissä. Alan ihmiset osaavat arvostaa hyviä instrumentteja parhaiten.
"Ihmiset tietävät, että kunnon tavarassa heillä on rahat tallessa."
Harri Lahtinen pohtii kaupan kulkevan yksityisten kautta senkin takia, että vintagen laatukysymykset vaativat asiantuntijaa.
Musiikkiliikkeen pitää tietää, mitä tekee, kun se ottaa väitetyn arvosoittimen vastaan.
"Kitaran tekeminen vielä 1950-60-luvuilla oli kovin käsityömäistä. Yhdellä viikolla saatettiin tehdä yhtä ja toisella toista. Yksilöllisyydessä on toisaalta vintagen viehätys", Lahtinen sanoo.
Hänen mukaansa iän karttuessa toisten soitinten ihailu tai perään kuolaaminen ovat vähentyneet. Ensimmäinen kysymys laatusoittimen keikalla nähdessään kuuluu: miten uskalsit?
"Joskus katsoo, ettei kyllä itse viitsisi noin hienoa instrumenttia riskeerata keikoilla", Lahtinen sanoo.