Kiviä taskussa on myös Oulun
kaupunginteatterin ja Rovaniemen Teatterin ohjelmistossa. Oulussa ensi-ilta oli 8.9.2005, esityksiä
tähän mennessä 33. Rovaniemellä ensi-ilta oli 30.9.2004,
esityksiä yhteensä 60.
"Pittäähän tässä kärsimyksessä joku tolokku olla", tuumivat irlantilaiset elokuva-avustajat Charlie Conlon ja Jake Quinn.
Lause esitetään alunperin iirin kielellä Belfastissa 1951 syntyneen Marie Jonesin suositussa näytelmässä Kiviä taskussa. Kovan luokan ammattilaisten Martti Suosalon ja Mika Nuojuan suusta pulppuaa kuitenkin Oulun murretta. Pojat ovat päässeet "vilimiin mukkaan".
Oululaisuus puskee läpi Helsingin kaupunginteatterin esityksestä. Pasilan Teatteristudion lavalla lennetään "kaaresa vetteen" ja kasvatetaan "lehemiä".
"Enemmänkin ajateltiin tuota utajärveläisyyttä", kuittaa oululaissyntyinen näyttelijä Mika Nuojua.
"Charlie Conlonina olen Valleycastlesta, en Oulusta vaan jostain Suomussalmelta", pohtii Martti Suosalo, hänkin oululaissyntyinen. "Tunnen suomussalmisia kavereita, jotka ovat olleet avustajina elokuvissa Rukajärven tie ja Joutilaat. Ne ovat justiin tämmöisiä heppuja."
Omaa kivaa ja
ylläreitä kollegalle
Kiviä taskussa -esityksen katsojamäärä on vuodesta 1981 Pasilassa toimineen teatteritilan ennätys. Pentti Kotkaniemen ohjauksen on nähnyt noin 70 000 katsojaa. Ensi-ilta oli 24.10.2002.
Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat näytelleet irlantilaiskumppanuksia Charlie Conlonia ja Jake Quinnia yli 220 kertaa.
Miten esitys pysyy hengissä, kun sitä toistetaan ilta illan jälkeen?
"Kundit pitävät näyttämöllä omaa kivaa, aina vähän jotain hauskaa keskenään. Se saa esityksen pysymään raikkaana. Heillä on hyvä työmoraali, ja ilmeisesti pojat tykkäävät tästä jutusta", arvelee apulaisvalaistus- ja tehostemestari Juha Pullinen. Hän on nähnyt esityksen noin sadasti tekniikka-aitiostaan.
"Kyllähän se ruokkii, kun esitys on jatkuvasti loppuunmyyty. Se on varmasti rahapalkan lisäksi yksi aika iso motiivi", Pullinen pohtii.
Tällä kertaa näytelmän englantilainen veteraaniohjaaja Clem Curtis imaisee kurkkuunsa teen lisäksi koko teekaluston.
"Tuli sellainen alipaine", selittää Curtis alias Martti Suosalo.
"Ai kauheeta!" kauhistelee Mika Nuojuan esittämä ohjausassistenttipimu Erin ja sipsuttelee ohjaajaveteraanin ympärillä.
Improvisaatio jatkuu ja jatkuu. Yleisö nauraa ja tekniikan pojat hekottelevat. Suosalo ja Nuojua antavat tilanteen venyä. Marie Jones ei enää tunnistaisi tekstiä omakseen. Lavalla on karismaa ja anteliasta vastaan tulemista.
"Mukana on kohtauksia, jotka ovat tuplasti pidempiä kuin ennakkonäytöksissä. Ne ovat kuin pienoisnäytelmiä. Henkilöhahmot ovat lähteneet elämään omaa elämäänsä", selittää Nuojua.
Humppafestivaali pukuhuoneessa
Suosalo paljastaa, että kaksikko virittäytyy esityksiin höpöttelemällä humppia pukuhuoneessa.
"Meillä on aina humppafestivaali varttitunti ennen esitystä. Lauletaan ja keksitään huonoja revyy-humppakappaleita", vahvistaa Nuojua.
Näytelmässä on kahteen pekkaan kaikkiaan viisitoista roolihenkilöä. Käden käänteessä on muututtava dublinilaisesta ohjausassistentista mannekiinikävelyn hallitsevaksi amerikkalaiseksi filmitähdeksi.
"Näyttelijät ovat sen verran laiskoja, etteivät ne treenaa, harjoittele. Me ei käydä salilla niin kuin tanssijat. Itse olen ottanut esityksen niin kuin näyttelijäntyön harjoituksena, mielekkyys säilyy siinä. Tässähän on periaatteessa kaikki perushahmot, mitä voi työstää muissakin rooleissa. Pysyy vire päällä", kertoo Suosalo.
Huono yleisö
on energia-imuri
Esityksessä nähdään myös kunnon putoaminen. Nuorta Finiä esittävän Nuojuan pokka ei kerta kaikkiaan pidä Suosalon tyypittelemän paikallisen opettajan Veli Gerardin naamavärkin edessä.
Nuojuan selkä hytkyy ja pian koko yleisö hytkyy.
"Ei tätä jaksais tehdä, jos ei olisi reagoivaa yleisöä", toteaa Suosalo. "Huono yleisö on energia-imuri, musta aukko, joka imee. Sitten kun ne repeää totaalisesti, se on palkitsevaa."