Maaliskuun kulkiessa jo loppuaan kohti voi sanoa, että hiihtoaika on parhaimmillaan. Kevätaurinko kurkottelee jo melko lämpimästi, maassa on täydet hanget ja ladut ovat parhaassa kunnossa. Mitäpä muutakaan siitä seuraa kuin verkoissa viriävä kiivas keskustelu laturaivosta.
– Pitääpä oikein miettiä... käyn hiihtämässä noin kerran viikossa, eikä ole kertaakaan ainakaan omalle kohdalleni sattunut minkäänlaista laturaivon poikastakaan. Olen vieläpä aika hidas hiihtäjä. Ihmiset menevät ohitseni, mutta ei kukaan ole siitäkään ärsyyntynyt, sanoo Iinatin laduilla hiihtävä oululainen Karolina Rasi.
Hänen mielestään Oulun laduilla ei ole ahdasta, ja kaikki mahtuvat hyvin hiihtelemään.
Yksikään maanantaina Iinatissa jututetuista ei ole törmännyt laturaivoon; kukaan ei ole nähnyt sitä toisten käytöksessä eikä tuntenut itse aihetta sellaiseen.
– Ei onneksi ole sattunut merkkiäkään omalle kohdalleni. Eikä mikään ole koskaan alkanut harmittaa, päinvastoin. Luonto ja metsä ovat niin hienoja paikkoja rentoutumiseen. En ole koskaan nähnyt yhtään kävelijääkään näillä laduilla, oululainen Mikko Laasonen sanoo.
Hän on pannut merkille, että Oulun laduilla ollaan jopa tavallista kohteliaampia ja annetaan auliisti latua, kun kanssahiihtäjä tulee takaa kovempaa.
Oulun liikuntapaikkojen isännöitsijä Petri Yli-Pyky sanoo, että kaupungin liikuntapalveluihin ei ole tullut tietoa minkäänlaisesta laturaivosta.
Kalevan lukijoiden lähettämissä kommenteissa ilmenee myös merkkejä laturaivosta.
