Iin Kärk­käi­nen laa­je­nee – tyh­jil­lään olevat vuok­ra­ti­lat käyt­töön

Marraskuun loppuun mennessä valmistuvassa remontissa tavaratalon nykyinen 5 500 neliömetrin myymäläpinta-ala kasvaa 7 000 neliömetriin.

Iin Kärkkäinen laajentaa pinta-alaansa ja valikoimaansa. Arkistokuva.
Iin Kärkkäinen laajentaa pinta-alaansa ja valikoimaansa. Arkistokuva.
Kuva: Tapio Maikkola

J. Kärkkäinen Oy laajentaa Iin tavarataloaan. Marraskuun loppuun mennessä valmistuvassa remontissa tavaratalon nykyinen 5 500 neliömetrin myymäläpinta-ala kasvaa 7 000 neliömetriin.

Parhaillaan käynnistymässä oleva remontti alkaa tyhjien vuokratilojen purkamisella ja käytössä olevien kauppatilojen suojaamisella.

Laajentumisen lähtökohtana ovat juuri muutamat tyhjillään olevat tilat, joihin on vaikea löytää vuokralaisia, kertoo J. Kärkkäinen Oy:n kaupallinen johtaja Antti Korkiakoski. Lisätiloja saadaan paitsi näistä, myös varaston ja etumyymälän tilojen uudelleenjärjestämisestä.

Laajentumisen myötä Iin myymälän tavaranimikemäärä kasvaa noin 30 000 kappaleella. Antti Korkiakosken mukaan suurimmat tuotelisäykset nähdään lemmikki- ja ratsastustarvikkeissa, kodintekniikassa, luontaistuotteissa sekä kirja- ja askartelupuolella.

Iin tavaratalon asiakasmäärät ovat olleet kasvussa varsinkin bensiiniaseman tulon myötä. J. Kärkkäinen Oy ei anna myymäläkohtaisia kasvulukuja, mutta koko yhtiön liikevaihto kasvoi alkuvuonna noin kahdeksalla prosentilla.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä