"Kyllä, minulla on käynyt mielessä tehdä kiinalaisten kanssa valkoinen Otello", tunnustaa Maurizio di Mattia.
Hän on ohjannut Savonlinnassa tänään tiistaina ensi-iltaan tulevan kiinalaistulkinnan William Shakespearen, libretisti Arrigo Boiton ja Giuseppe Verdin mestariteoksesta vuodelta 1887.
Oopperan nimihenkilö on epämääräisesti tumma "mauri" ja venetsialaisen armeijan päällikkö, mikä 1800-luvun lopun Italiassa tietysti vähän nostatti yksiä jos toisia kulmakarvoja.
Mutta italialaisohjaajalle Otellon värin vaihtaminen ei enää käy edes ajatusleikistä. Tämä ooppera merkitsee hänelle jotain paljon syvällisempää ja kauaskantoisempaa.
Verdi onkin näyttäytynyt tänä kesänä Savonlinnassa monessa eri valossa: nuorena ja viriilinä Rigoletossa, voitokkaan sankarillisena Aidassa sekä viimein Otellossa salaviisaana shakespearelaisena.
Boiton ooppera Mefistofele liittyy Verdi-teemaan muun muassa siten, että nuoruudessaan Boito - joka Verdin yhteydessä aina mainitaan vain libretistinä - pyrki uudistamaan Italian kaavoihin kangistunutta oopperaelämää wagneriaanisempaan suuntaan.
Verdi kantoi Boitolle pitkään kaunaa tähän pyrkimykseen liittyneen lehtikirjoituksen takia. Lopulta saatiin aikaan sovinto, minkä jälkeen kaksikolta syntyivät yhteistyössä muun muassa Otello ja Falstaff.
Keskinäisestä veljeydestä
Vaikka säveltäjä kirjoitti Otelloa varten erityisen pilkuntarkat esitysohjeet, hän ei halunnut, että tulkinnat jäisivät vain pinnallisten seikkojen varaan. Di Mattia korostaakin, ettei Otello kaadu siihen missä kohdin laulaja seisoo.
"Verdi tuntuu ohjeiden kautta pikemminkin kutsuvan meitä sisään teokseensa."
Di Mattia pyrkii työskentelemään niin, että libreton rotuasetelma kokonaan häipyy yleisön silmistä. Hänelle Otellon unelma kasvaa enemmän ihmissuvun keskinäisestä veljeydestä kuin ihonväristä.
"Kiinnostavinta oopperassa on henkilöhahmojen ja ajatusten yhteensulautuminen. Shakespearekin halusi ehkä myös muunnella Romeon ja Julian tarinaa, josta löytyy paljon yhtymäkohtia Otelloon."
Jagon väri on mustempi kuin Otellon. Jago järjestelee asioita äärimmäisen tunteettomasti.
"Minulle Otello on todellinen sankari, kuin kreikkalaisten tarujen Akilles. Hän lähtee vapaana koko maailmaa vastaan uskollisena ystävänään Desdemona. Jago näyttäytyy oopperassa kylmänä järkeilijänä, voimana, joka tuhoaa ihmisluonnon. Verdikin halusi alleviivata tätä aariassa, jossa Jago laulaa, että kuolema ei ole mitään ja taivas vanhaa satua."
Kuolema
metaforana
Otellon syvin perusta on di Mattian mukaan esoteerinen, mystinen ja salamyhkäinen.
"Jokaisesta roolihahmosta voi lukea vähän siitä, millainen on yhteinen maailmamme. Otellon itsemurha oopperan lopussa merkitsee rakkauden puhdistumista. Mutta sekään ei ole oikea kuolema, vaan metafora. Ikään kuin Otello aukaisisi oven uuteen ulottuvuuteen."
Teoksen toisena tärkeänä käännekohtana ohjaaja pitää ensimmäisen näytöksen loppua, kun Otello ja Desdemonan rakkausduetossa soi "musiikin filosofia".
Jopa Rigoletto-oopperan taivasnäyistä voi vetää suoran yhteyden Otelloon. Di Mattian mielestä on myös ilmiselvää, että molemmista oopperoista kuvastuu Verdin vapaamuuraritausta.
"Verdiä oopperoita lähestyttäessä onkin hyvä tuntea 1800-luvun Euroopan vapaamuuraritarinat, koska niiden vaikutus oli niin suuri. Jokainen ooppera merkitsi Verdille askelta kohti suurta esoteerista salaisuutta. Puccini, Boito, Mozart... kaikki he olivat vapaamuurareita."
"Kun avaa Verdin partituurin ja katsoo pelkkää nuottien grafiikkaa, se näyttää arkkitehdin suunnitelmalta. Vapaamuurareillahan on pitkä perinne rituaalimusiikista, joka kuvastaa temppelin arkkitehtuuria. Samalla tavalla draama ja musiikki liittyvät Verdin oopperoissa rakenteellisesti toisiinsa."