Mediatutkija ja professori Veijo Hietala, näytät harsomaisine poskipartoinesi hieman surulliselta ihmissudelta, tarkoituksellako?
Tuo oli kyllä kokonaan uusi juttu, jota en ole tullut ajatelleeksi aikaisemmin. Ehkä tämä on alitajuista imagon hakemista. Minulla on varmaankin tyynen tietoisen mieleni alla ihmissusi, joka tulee alitajuisesti esille ulkonäössäni.
Jos saisit olla ihan mikä tahansa elokuvahirviö päivän ajan, mikä olisit ja mitä tekisit?
Dracula on hyvin lähellä sydäntäni. Torahampaiden upottaminen nuorten neitojen valkoisiin kauloihin on fantasia, joka aina jaksaa kiehtoa. Dracula on ehkä hienostuneempi versio ihmissudesta.
Elokuvien hirviöt tulevat usein eläinmaailmasta. Kumpi olisi pahempaa, joutua tappajahain kitaan vai Hitchcockin lintujen nokittavaksi?
Kyllä se on myyttinen hai. Pinnan alla olevaa petoa ei pysty havainnoimaan ja paikantamaan. Eikä se varoita millään tavalla. Elokuvissakin menee niin, että ensin on rauhallista ja yhtäkkiä, naps, hirvittävä hirviö hyökkää. Linnut ja vaikkapa meren myrskyt olisivat helpompia ennakoitavia.
Puhut ensi viikolla Sea Lifen järjestämillä teemaviikoilla kansantarujen ja populaarikulttuurin vaalimista hirvittävistä merihirviöistä. Mikä pinnanalaisessa maailmassa pelottaa?
Olen pohtinut mielikuvaa näennäisesti tyynestä merestä psykoanalyyttisesta näkökulmasta. Meri toimii ihmismielen vertauskuvana - vaikka pinta on tyyni, sen alla voi olla mitä vain pelottavaa.
Lastenlaulussa Mikki Hiiri lähtee kaarnapurjeella vesille ja sitten tulee meripeikko säikyttelemään. Lietsotaanko tällaisilla lauluilla vesipelkoja?
Olen maalaispoika ja minuakin on varoiteltu, ettei saa mennä kaivon kannen päälle, koska kaivossa vaanii kaivoukko, joka vie mennessään. Suomalaisten veteen liittyvät pelot saattavat osin johtua juuri siitä, että tuhansien järvien maassa on peloteltu lapsia vesihiisillä ja muilla. Merimöröthän ovat hyvin vanhaa perua, jos ajatellaan esimerkiksi Odysseuksen harharetkiä ja purjehduksen aikana vastaan tulleita viettelyksiä ja mörköjä.
Hirviöistä toiseen ääripäähän. Olen kuullut huhun, että olisit ollut nuoruudessasi malli. Pitääkö paikkansa?
En tiedä, mistä huhu on peräisin, mutta urbaanilegenda näyttää elävän Oulua myöten. Kolme vuotta sitten poseerasin alasti Hesarin kuukausiliitteen juttusarjassa, joka käsitteli ihmisten ruumiillisuutta. Muuta mallin taustaa minulla ei ole, mutta onhan tämä hyvin imartelevaa, koska mallit on yleensä aika hyvännäköisiä kundeja. Jos tällainen legenda elää, niin se on hyvä pitää hengissä. Tähän meidän myyttiseen keskusteluun sopiikin vanha lehtimiesten lause: "jos tarina on parempi kuin todellisuus niin paina se tarina".
Peter von Bagh opetuslapsineen on Filmihullussa vuosikaudet sättinyt opinahjosi eli Turun yliopiston televisio- ja elokuvatiedettä. Tässä lopuksi olisi oiva tilaisuus antaa samalla mitalla takaisin.
Olemme tietenkin pahoillamme siitä, että Peter ja Filmihullu tykittävät meitä niin ankarasti. Samalla mitalla takaisin antamisen sijasta olisin halukas ehdottamaan aselepoa. Elokuvapiirit ovat Suomessa niin pienet, ettei tällaiseen vastakkainasetteluun ole varaa. Varsinkaan, kun se suureksi osaksi perustuu väärinkäsityksiin siitä, mitä me täällä teemme. Tervetuloa vaan, Peter, tänne Turkuun Suomalaisen elokuvan festivaaleille, jotka järjestetään taas pikapuoliin. Siellä voi kohdata turkulaisia silmästä silmään. Emme me pure.