Sarana on hämmästyttävää tekniikkaa Amazonin syrjäisimpien sademetsien asukkaalle. Täällä älypuhelinten ja oppivien koneiden maailmassa lasketaan vuosia kyborgien, ihmisen ja koneen yhdistelmien esiinmarssiin.
Viisaat ihmiset meitä moiselta varjelkoon.
Viime aikojen esimerkit melkein kotikulmilta ovat osoittaneet, että insinöörien suunnittelu- ja luomistaito on vielä kaukana luontoäidin osaamisesta.
Kun jättikaivos valuu päästöjään luontoon enemmän kuin oli laskettu ja suunniteltu, on epäonnistuttu. Kun valtion varmuusvarastossa pumput syytävät öljyä luontoon ihan itsekseen, on vikaa käyttäjissä tai tekniikassa, ehkä molemmissa.
Hommassa jos toisessa syntyy välillä sutta ja sekundaa. Usein selvitään harmittelulla ja häpeällä, joskus tilanne paikataan rahalla.
Junat myöhästyvät, nettifirma toimittaa väärää tavaraa, kirjoittaja viittaa kintaalla kieliopille.
Sitten on sellaisia hommia, joissa ei ole varaa erehtyä. Lentokoneen on tultava alas vasta sitten kun sen ohjaaja niin haluaa. Öljyvarasto ei saa vuotaa, kaivos ei saa suolata lähivesiään.
Talvivaaran kaivos tuntui Kainuun pelastajalta, kun tietoja sadoista, kymmenien vuosien ajan toimeentuloa tarjoavista työpaikoista uutisoitiin kahdeksan vuotta sitten.
Projekti eteni nopeasti. Haitoistakin puhuttiin, mutta yhtiön vakuuttamana ja virkamiesten valvomana tilanteen uskottiin olevan osaavissa käsissä.
Nyt kun kaivos on toiminut Oulujärven ja Vuoksen välisellä vedenjakajalla muutaman vuoden ajan, näyttää siltä, ettei taitoa ollut yhtä paljon kuin intoa.
Tai ehkä taitoa ja osaamista olisi ollut, muttei maltettu kokeilla, testata ja varmistaa viimeisen päälle. Testaaminen ja varmistaminen on tylsempää touhua kuin maailmalla rahaksi muutettavan rikasteen teko.
Kansalaistoiminnalla on ympäristöasioissa sijansa, mutta sen varaan ei yhteisen ympäristön turvallisuutta voida laskea.
Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että ympäristöasioita valvovalla, sitoutumattomalla virkakoneistolla on riittävästi voimaa ja osaamista. Nyt niin ei ole.
Pohjoisten aluehallintovirastojen ympäristöjohtajat viestittävät ympäristöministeriölle, että valvonta on vaarassa ajautua kriisiin.
Virastojen tiukat säästötavoitteet käyvät huonosti yhteen pohjoisen kaivosbuumin kanssa. Valvojien pitäisi ymmärtää yhä monimutkaisempia prosesseja, työmäärä kasvaa, kiire laskee laatua.
Talvivaaraa kovistelevan ympäristöministerin on pidettävä huolta siitä, että yhteisen turvallisuuden valvojilla on keinot selvitä tehtävästään.
Talvivaaran uudella toimitusjohtajalla on edessään suuri urakka sovittaessaan yhteen uskottavaa ympäristövastuuta, kaivoksen laajennusta ja uraanin talteenottoa.
Kaivoksilla on tehty virheitä, joista on otettava oppia. Uusien kaivosten avaamista suunnitteleville on tehtävä selväksi, ettei virhearviointiin ole varaa.
Keskustelua vastuukysymyksistä on jatkettava. Jos joku myöntää luvat, ja niitä noudatettaessakin ympäristö kärsii, onko vastuu toimijan vai luvan myöntäjän?
Talvivaaran bioliuosaltaaseen kuolleet linnut ovat ikävä jatko Talvivaara-uutisointiin. Näyttää kuitenkin siltä, ettei lintukuolemiin liity ympäristörikosta.
Kaivosyhtiö on saanut valvovalta viranomaiselta luvan altaan rakentamiseen.
Ehkä kuitenkin kannattaisi tehdä enemmän kuin lupa edellyttää. Muutama kymmenen kuollutta lintua ovat tuoneet Talvivaaralle rutkasti huonoa mainetta.
Talvivaara on saattanut itsensä asemaan, jossa pienikin yllätys kaivoksen toiminnassa saa osakseen suuren huomion.
Milloin saamme hyviä uutisia?