Se päivä tuo mieleen elämän, onnen, rakkauden ja ilon, mutta yhtä lailla myös kuoleman, pelon, kivun ja surun.
Katja Dahgren joutui kohtaamaan ihmiselon ääripäät viisi vuotta sitten. Saman päivän aikana hän oli saanut lapsen ja sitten hänestä tuli syöpäpotilas, jolla todettiin selkäydinvaurio. Selästä löydetty kasvain ei ollutkaan hyvälaatuinen, kuten oli viimeiseen saakka luultu.
Tuosta hetkestä Dahlgrenilla on muistona tatuointi. Siinä tiimalasi mittaa jäljellä olevaa aikaa ja vieressä oleva pääkallo symboloi väistämätöntä.
Palataan vielä hieman taaksepäin. Raskaus oli kääntynyt jo loppupuolelle, ja 24-vuotias Katja Dahlgren oli valmistautumassa esikoisensa syntymään hieman jännittyneenä, kuten kuka tahansa äidiksi ensi kertaa tuleva. Hän työskenteli viimeiseen saakka sairaanhoitajana Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Oudot tuntopuutokset jaloissa oli neuvolassa tulkittu raskauteen kuuluviksi.
Kolme viikkoa ennen laskettua aikaa häneltä katosi tunto ihosta rinnasta alaspäin. Jalat olivat hallitsemattomat. Hän alkoi kaatuilla.
Sairaalan päivystyksessä havaittiin, että hänen luustossaan oleva kasvain painaa selkäydintä ja aiheuttaa halvausoireita. Lapsi päätettiin ottaa sektiolla ulos heti seuraavana aamuna ja selkä leikattiin samassa nukutuksessa.
Kasvain oli vaurioittanut selkärankaa usean nikaman kohdalta, joten selkään oli laitettava kaksi titaanitankoa rankaa tukemaan. Leikkauksesta tuli odotettua haastavampi, joten se jouduttiin keskeyttämään.
Leikkauksen jälkeen huomattiin, että hyvälaatuisen kasvaimen sisällä oli pahalaatuinen kasvain eli syöpä.
– Se oli hirveän iso yllätys kaikille, myös lääkäreille. Syöpätyyppikin oli sellainen, jota esiintyy lähinnä keski-iän ohittaneilla.
Dahlgren tivasi rehellisiä vastauksia. Kysymyksistä suurin oli tietysti se, millaiset mahdollisuudet hänellä olisi selviytyä.
– Minulle sanottiin, että syövällä on 50 prosentin mahdollisuus uusiutua ja levitä kahden vuoden sisään. Tuolloin tauti olisi parantumaton. Ajan myötä syövän uusimisen todennäköisyys laskisi.
Ulospäin Dahlgren halusi näyttää vahvalta, mutta yön yksinäisinä tunteina kuolemanpelko vyöryi päälle.
– Itkin paljon ja mietin omia hautajaisiani. En muista surreeni sitä mitä minulta jäisi väliin. Kaikki suru liittyi siihen, mitä lapsi menettäisi.
– En koskaan ollut katkera sille, että sairastuin. Siitä olen katkera, että minun piti sairastua saadessani ensimmäisen lapseni.
Synkistä tuntemuksista huolimatta Dahlgrenilla oli alusta lähtien kova motivaatio kuntoutua.
– Päätin pärjätä ja toipua. Vauva oli syy herätä joka aamu. Sairaalassa ihailtiin päättäväisyyttäni. Se tuntui hyvältä.
Syöpä oli hoidettava ennen uutta selkäleikkausta. Kahden viikon sairaalajakson kuluttua Dahlgren päästettiin kotiin.
– Minulla oli tarkat liikerajoitukset. Liikuin pyörätuolilla ja rollaattorilla.
Dahlgrenin äiti jäi töistään vuorotteluvapaalle ja auttoi vauvanhoidossa päivisin. Lisäksi perhe sai kunnan lastenhoitoapua.
Kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta Dahlgren pystyi kävelemään huterasti, mutta kävely portaissa ja juoksu eivät vielä onnistuneet.
Sädehoitojakson jälkeen selkä operoitiin toisen kerran.
Toipuminen alkoi jälleen alusta. Arki oli haastavaa liikuntarajoitteiden vuoksi. Samaan aikaan Dahlgren erosi lapsensa isästä.
Syövän toteamisesta on kulunut nyt viisi vuotta, ja Katja Dahlgren juhlii 30-vuotispäiväänsä marraskuussa. Sairaudesta muistuttavat vain arvet ja yläosasta jäykistetty selkä, mutta liikkua hän voi lähes normaalisti. Hänellä on uusi kumppani, ja perheessä on myös kahdeksan kuukauden ikäinen tyttö.
– Sain vihdoin kokea, millaista on saada onnellisesti lapsi.
Dahlgren käy puolen vuoden välein syöpäkontrolleissa, mutta enää niihin ei liity samaa tuskaa ja pelkoa kuin kahtena ensimmäisenä vuonna. Tuolloin hän meni ystävänsä luokse jo ennen kahdeksaa tuloksia odottamaan.
– En halunnut olla yksin, jos saisin huonoja uutisia. Kun kuulin hyvät tulokset, itkin helpotuksesta.
Ilman laajaa tukiverkostoaan Katja Dahlgren ei olisi pärjännyt. Lähellä asuvat sisarukset ja vanhemmat sekä ystävät ovat auttaneet arjessa ja olleet henkisenä tukena.
– He tekivät omasta halustaan tekoja, joita en edes pyytänyt. Eräs ystävä tuli meille joka aamu auttamaan.
Töihin Dahlgren ei kiirehdi, sillä hän haluaa viettää kotiäitiarkea vielä tovin. Sairaus on opettanut arkionnellisuutta ja armollisuutta itseään kohtaan.
– Uskallan myös näyttää pelkoni ja rakastaa hieman avoimemmin.
Dahlgrenin olkavarteen englanniksi tatuoitu teksti kiteyttää hänen elämänfilosofiansa: vaikka päämäärä olisi sama, toivossa kuljettu polku on kulkijalleen helpompi kuin epätoivossa kuljettu.
– Mihin polkuni viekin, en halua, että se on epätoivoa ja surua.
Täältä saat tukea
Suomi.fi-sivusto julkaisee Vakavasti sairastuneen palveluopasta, joka kokoaa yhteen lähinnä julkisen sektorin palvelutuottajien, sairaanhoidon asiantuntijoiden sekä potilasjärjestöjen tuottamia tietoja ja palveluja.
Sivustolla kerrotaan muun muassa terveys- ja sairaanhoitopalveluista, sairauksista, hoitomuodoista ja lääkkeistä, potilaan oikeuksista sekä potilasturvallisuudesta.
Palveluja ja tukea -osiossa tiedotetaan neuvonta- ja kriisipalveluista, vertaistuesta ja paikallistoiminnasta, kuntoutuksesta sekä työsuhteesta ja toimeentulosta.
Lisäksi kerrotaan, mistä saa apua arjessa selviytymiseen, elämänhallintaan sekä muun muassa seurantaan ja jatkohoitoon.
Tukea läheiselle ja työkavereille
Suomen syöpäpotilaat ry ja Suomen Mielenterveysseura ry on julkaissut Oppaan syöpäpotilaan läheisille. Siinä annetaan neuvoja muun muassa potilaan kohtaamisesta, läheisen jaksamisesta sekä miten kertoa lapselle sairaudesta.
Kun kollega sairastuu syöpään – Cancer Support Group -sivustolla annetaan neuvoja työyhteisölle. Myös sairastuneen työtovereilla voi esiintyä epävarmuutta siitä, kuinka käyttäytyä toisen seurassa.